sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Meripäiväristeily.

 Vietettiin Meripäiviä viidettäkymmenettä kertaa. Koska eilen oli kesän kaunein päivä, lähdettiin meripäiväveneretkelle. Jätettiin saarikylä ja Herra Kivi selän taakse.

 Vastaan purjehti m/s Brahe.

Ohitettiin entinen työpaikkani. Siellä tuli touhuttua yli 30 vuotta.

Vivanilta vilkutettiin meille iloisesti. Vilkutettiin takaisin yhtä iloisesti.

 Pelastuslaitoksen alus, nimeltään "Suihku", jätti jälkeensä komean perälaineen.

 Ohitettiin StoraEnson Sunilan tehtaat.

 Helikopteri pörräsi aivan yläpuolellamme. Aloin epäillä sukulaistytön autonkuljettajaa, joka oli muuntautunut sukulaistytön veneenkuljettajaksi, olevankin oikeasti James Bond. Tunnelma oli kuin elokuvissa.

Nähtiin koulutusalus Katariina ja Merikeskus Vellamo.

 Hämmästeltiin itänaapureiden omistamien luksusveneiden kokoa.

 Hämmästeltiin itänaapureiden omistamien luksusveneiden määrää.

Kotkassa voi asua näinkin. Vieressä on puuvenekeskus. Sinne voi mennä katsomaan puuvenerakentamista ja puuveneiden entisöintiä.

 Ohitettiin Hovinsaari-niminen kaupunginosa.

 Ihailtiin Kivisillan vieressä kasvavia lumpeita.

Ajettiin vanhan rautatiesillan alta.
Jos olisin vaivautunut kotirannassa ennen lähtöä nousemaan pois veneestä ja hakemaan kameran vara-akun keittiöstä, olisi kuvia tullut otettua vielä toinen mokoma.
Retki ei tässä vaiheessa ollut vielä edes puolessavälissä.
Älkää välittäkö. Kenties vielä tulee toinenkin loistava kesäpäivä. Tehdään silloin toinen veneretki.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Vuosikampa 15

 - Herra Kivi hoi! Miten on heinäkuusi sujunut? Minulla on ollut vähän kiireistä.
- Mitäpä minulla, ei ole kiire minnekään, säitä olen tarkkaillut ja merenkulkua.
Suihkussa on tullut tänä kesänä käytyä harva se päivä.
Tärkein tapahtuma oli se, kun merenkulkuhallituksen huoltoalus eräänä sunnuntaina ilmestyi huoltamaan noita Ruotsinsalmen loistoja. Illan tullen huomasin niiden tahdistusta muutetun. Nyt ne välkähtävät kaikki yhtäaikaa ja ovat huomattavasti entistä kirkkaampia. Tässähän on olo öisin melkein kuin diskossa asuisi. Huomasin sinun epätoivoiset, epäonnistumaan tuomitut, yrityksesi kuvata loistojen uutta välkettä.

- Kaipa nuo isot alukset löytävät tiensä entistä paremmin. Tuo ei kylläkään mielestäni ole laiva, vaan jonkinlainen lautta. Nimi näkyy olevan "Meri", mikä mielestäni on liioiteltua.

 - Sitten oli tuo pelastustapahtuma, jossa purjevenettä riensi auttamaan sekä merivartiolaitos että pelastusveneseura.

 - Tuontyyppisiä veneitä tästä porhaltaa ohi tämän tämän. Ovat kotoisin itäisestä naapurimaasta.

 - Tuon punaraitaisen luulin ajavan päälleni. Toiseksi se kylläkin olisi jäänut siinä törmäyksessä.

 Yhtenä iltana, ilta-auringon hohteessa näin hauskannäköisen sinisen aluksen.

 - Merentutkimusalus oli liikkeellä viime perjantaina.

 -Samana päivä taas hinattiin  yhtä avuntarvitsijaa.

 - Iltasella saatiin ihailla kultapilveä.

 - Voisitko puolestani kiittää sukulaistytön autonkuljettajaa siitä, että hän eilen hankki tuon hohtavan kauniin kaulakorun rakastetulleni.

- Olenhan kosiskellut tuota lähempänä rantaa asuvaa suloista kivineitoa jo ainakin lähes viisituhatta vuotta. Vihdoinkin sain hänet nyt kihlattua.
Nostakaa te siellä rannalla kuohujuomaa tilaisuuden kunniaksi!

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Mitähän hän oikein tarkoitti?????

 Pari päivää edellisen kummastuksen jälkeen huomasin joutsenperheen aivan rannassani. Menin takaterassille kuvaamaan sitä, jolloin toinen vanhemmista alkoi ärhennellä minulle.

 Säikähdin ja aloin vetäytyä sisälle. Katseeni osui portaiden juurelle, jossa seisoi kolmas iso joutsen.

 Joutsen on iso pelottava lintu, kun se tulee noin lähelle. Vetäydyin sisätiloihin ja kuvasin sitä ikkunan läpi.

 Ahaa! Se aikoo ilmeisesti lahjoittaa minulle höyhentyynyn.

Otetaan muutama sulka tuosta selkäpuolelta

ja pari tuosta vasemmalta

muutama vielä kauempaa

pari siipisulkaa

ehkä vielä jokunen tuosta keskeltä

muutama mahan alta

tältä puolelta myös

ja vatsan alta

pitää kurottaa kunnolla

 vielä vähän

nivustaipeesta

täällä kutisee


no, nyt yksi tarttui nokkaani


Taitaa riittää. Lepään vähän.

- Kiitos esityksestä, sanoin minä ja istahdin siirtämään kuvia koneelle. ( Niitä tuli otettua 52 kappaletta) Olkaa iloisia, etten laittanut niitä kaikkia tänne tutkailtavaksi.



maanantai 2. heinäkuuta 2012

Mistähän hän on kotoisin????

 Tänään, kun oli satanut kaatamalla puoleenpäivään, alkoi aurinko yks'kaks' helottaa ja lämpötila nousi outoon peräti 22 asteen lukemaan. Silloin huomasin pihallani tämän olennon. Onkohan hän tullut joltakin toiselta planeetalta? Koska hän ei vaikuttanut vaaralliselta, otin hänestä kuvan.

Kuvasin hänet vielä toiseltakin suunnalta ja huomasin lisää hänen kavereitaan piileksivän ruohikossa.
Tarkkailen tilannetta!
Aloittakaa tästä huolimatta ihana, lämmin kesäviikko hyvät lukijani!