Kyllä me Amandan kanssa hämmästyimme, kun eilen aamulla luimme Kymen Sanomista seuraavanlaisen uutisotsikon: "120 000 ANKERIASTA LENTÄÄ SUOMEEN KESKIVIIKKONA." Milloin ankeriaat ovat oppineet lentämään? Ennenhän ne uivat. Joskus ne kävivät myös pyydykseen. Yritimme muistella onko nyt mätäkuu. Jos se on mätäkuun juttu, että ne lentää.
Amanda meni laiturille tähyämään yläilmoihin josko niitä näkyisi.
Ja sitten rannan kivelle katsomaan, jos ne on laskeutuneet veteen.
"Jos ne putoaa tähän hiekalle, pistelen niitä heti poskeeni", sanoi Amanda. "Ne on muutenkin uhanalaisia eläimiä", sanoin minä.
Sitten huomasimme lokkien pesäkivellä oudon näköisen ilmiön.
"Nehän ovat vanha ystävämme Kalevi ja Irene", totesimme, kun Kalevi oli saanut viikattua siipensä normaaliasentoon.
Ruvettiin siitä sitten rauhoittumaan, tekemään tavallisia arkipuuhiamme, kukkien hoitoa ja pihan tarkkailua. Niitä ankeriaslentueita ei ole vielä tänäänkään näkynyt, vaikka on silloin tällöin tuijoteltu taivaalle.
torstai 30. heinäkuuta 2009
keskiviikko 29. heinäkuuta 2009
Kahvista puheen ollen...
Sunnuntaiaamuna kello 03:13 heräsin aamunkajoon. Oli pakko kömpiä ylös sängystä ja mennä ulos terassille kuvaamaan tämä näkymä.
Päivä valkeni kauniina ja lämpimänä. Taisi olla kesän lämpimin päivä näillä kulmilla. Olin kutsunut maanantaikerholaiset kahville. Kas kun ennen vanhaan oli sunnuntaisin tästä saarikylästä tapana mennä perhekunnittain saareen. Soudettiin tästä saaresta soutuveneellä jonkin asumattoman lähisaaren rannalle. Mukaan otettiin evästä; voileipiä, äidin leipomaa pullaa ja nuotiolla mustunut kahvipannu. Uimisen, marjanpoiminnan ja muun mukavan ajanvieton lomassa keitettiin yhdet tai useammat nuotiokahvit. Niinpä meillä kaikilla on muistikuva siitä maailman parhaimman makuisesta nokisessa pannussa keitetystä pannukahvista. Näiden kahden pannun avulla yritin saada aikaiseksi tuossa rannan nuotiolla sitä samanmakuista pannujauhatuksesta. Vieraat ainakin kiittelivät.
Kerhon kaksi loistoleipuria toivat tullessaan mustikkapiirakan, raparperi-mansikkapiirakan, salaperäisen makean piirakan ja suolaisen piirakan. Toinen heistä oli vielä koonnut oman pihansa kukista näin upean kimpun pöytäkoristeeksi. Vieraat toivat tullessaan vielä lisää kukkia.
Ilma oli niin lämmin, että pöydät sijoitettiin rannassa kasvavan lepän alle suloiseen varjoon. Vieraat olivat iloisia. Juttua riitti nykyisistä asioista ja muistelua vanhoista ajoista. Enempää kuvia en ehtinyt otaa siinä emännöidessäni. Lopuksi nautittiin ne pakolliset grillimakkarat.
Amanda Beata Cecilia Dorotheakin käyttäytyi kohteliaasti.
Sekin sai tuliasia useampaa sorttia kissanraksuja. Mjau!
Päivä valkeni kauniina ja lämpimänä. Taisi olla kesän lämpimin päivä näillä kulmilla. Olin kutsunut maanantaikerholaiset kahville. Kas kun ennen vanhaan oli sunnuntaisin tästä saarikylästä tapana mennä perhekunnittain saareen. Soudettiin tästä saaresta soutuveneellä jonkin asumattoman lähisaaren rannalle. Mukaan otettiin evästä; voileipiä, äidin leipomaa pullaa ja nuotiolla mustunut kahvipannu. Uimisen, marjanpoiminnan ja muun mukavan ajanvieton lomassa keitettiin yhdet tai useammat nuotiokahvit. Niinpä meillä kaikilla on muistikuva siitä maailman parhaimman makuisesta nokisessa pannussa keitetystä pannukahvista. Näiden kahden pannun avulla yritin saada aikaiseksi tuossa rannan nuotiolla sitä samanmakuista pannujauhatuksesta. Vieraat ainakin kiittelivät.
Kerhon kaksi loistoleipuria toivat tullessaan mustikkapiirakan, raparperi-mansikkapiirakan, salaperäisen makean piirakan ja suolaisen piirakan. Toinen heistä oli vielä koonnut oman pihansa kukista näin upean kimpun pöytäkoristeeksi. Vieraat toivat tullessaan vielä lisää kukkia.
Ilma oli niin lämmin, että pöydät sijoitettiin rannassa kasvavan lepän alle suloiseen varjoon. Vieraat olivat iloisia. Juttua riitti nykyisistä asioista ja muistelua vanhoista ajoista. Enempää kuvia en ehtinyt otaa siinä emännöidessäni. Lopuksi nautittiin ne pakolliset grillimakkarat.
Amanda Beata Cecilia Dorotheakin käyttäytyi kohteliaasti.
Sekin sai tuliasia useampaa sorttia kissanraksuja. Mjau!
sunnuntai 26. heinäkuuta 2009
Kuvakulmia naapurikaupungista.
Nythän on käynyt niin, että olen touhunnut kultani, muruseni kanssa kaikkea mukavaa siinämäärin, että arkiaskareet ovat jääneet toissijaisiksi ja puutarhan hoito hunningolle. Kultani, muruseni matkusti perjantaina kotikonnuilleen ja minä päätin eilen aamulla ruveta tositoimiin tekemättömien askareiden parissa. Vaan eikös mitä! Minulta kysyttiin mentäisiinkö turisteina Haminaan, koska Hamina juhlii 200 vuotta sitten solmittua Haminan rauhaa. Sitäpaitsi käsiimme oli sattunut Haminan turistimainos nimeltä "Hurmaava Hamina". Päätettiin katsella Haminaa erilaisesta kuvakulmasta kuin turistimainos. Pysäköitiin auto torille. Torin ympäristön rakennukset ovat sensorttisia, että on heti parempi siirtyä jalan vanhempaan osaan kaupunkia.
Raatihuoneen torilla havaittiin sininen talo. Niin sininen.
Seinissä on hurmaavat koristeet.
Talossa on samovaarimuseo.
Museolla on niin sininen mainos.
Lähellä on sininen Johanneksen kirkko. Päätimme, että sen viereen saa pysäköidä vain sinisiä autoja.
Torin toisella laidalla huomataan pieni leikkikirkko.
Ei se niin pieni olekkaan, koska sen ympärillä on pitkä aita. Aita luo rytmikkäät varjot.
Aita sisäpuolelta. Sinne kirkko luo oman varjonsa.
Kirkon portin vieressä on syvennys. Mitähän siitä puuttuu. Nyt näkyy vain hyvin vanhaa puuta.
Pietarin ja Paavalin ortodoksisen kirkon sisällä kuvataan sininen katto.
Jatketaan matkaa. Kuvataan kaunis kukkaistutus.
Matkalla bastioniin havaitaan ovien yllä kivannäköiset katokset. Halutaan samanlaiset.
Annetaan periksi turismille ja näpätään yksi kuva bastionin areenalta.
Kävellään vallien reunaa. Tuonne alas ei pääse.
Vaikka yhdet portaa vie ylöspäin ja toiset taas alaspäin.
Vallin päällä on opastaulu, jossa kerrotaan mitä kasveja ja hyönteisiä valliniityltä löytyy. Oikein hyvä!
Jatketaan matkaa ja havaitaan taas tyylikäs katos oven yläpuolella. Halutaan ehdottomasti sellainen.
Nähdään niin kauniin värinen talo, että luullaan olevamme Italiassa. Halutaan muuttaa tänne.
Halutaan kurkistaa talon pihaan. Ei onnistu.
Poiketaan ruutikellarille. Ei voida otta kuvaa, jossa koko rakennus näkyisi, koska sen eteen on sijoitettu musta roskasäiliö. Otetaan kuva taiteellisesta kuvakulmasta.
Ja toinen, jossa näkyy ampuma-aukko.
Kuljetaan salaperäisen portin ohi. Haluttaisiin mennä kahville. Haminassa suljetaan kahvilat lauantaisin kello 13. Siellä ei saa kahvia sen jälkeen. Tapa lienee peräisin Haminan rauhan ajalta.
Kurkistetaan yhteen pihaan, josko siellä olisi kahvit pöydässä. Ei ole.
Osutaan vanhalle päävartiolle. Saadaan hyvä kuva sen edestä.
Ja toinen käytävästä.
Ja kolmas ovesta.
Sitäpaitsi siellä on tykki.
Kuvataan vielä kaunis rakennus, jossa on kauppa vaan ei kahvilaa.
Ja toinen, jossa ei siinäkään ole kahvilaa. Kahdessa viimeisessä kuvassa näkyvät tummat varjot johtuvat kahvin puutteesta. Ajetaan Tervasaareen, jossa viimein löydetään avoinna oleva kahvila. Ihanaa! Syödään kahvin kanssa vastaleivottu pinaatti-fetapiirakka.
Lopuksi tuijotetaan siellä seisovaa kuuluisan Miinan tekemää puulehmää. Aika iso ja pelottava. Onneksi se on aidan takana. Ajetaan kotiin. Päätetään tehdä kaikki tekemättömät hommat huomenna.
Raatihuoneen torilla havaittiin sininen talo. Niin sininen.
Seinissä on hurmaavat koristeet.
Talossa on samovaarimuseo.
Museolla on niin sininen mainos.
Lähellä on sininen Johanneksen kirkko. Päätimme, että sen viereen saa pysäköidä vain sinisiä autoja.
Torin toisella laidalla huomataan pieni leikkikirkko.
Ei se niin pieni olekkaan, koska sen ympärillä on pitkä aita. Aita luo rytmikkäät varjot.
Aita sisäpuolelta. Sinne kirkko luo oman varjonsa.
Kirkon portin vieressä on syvennys. Mitähän siitä puuttuu. Nyt näkyy vain hyvin vanhaa puuta.
Pietarin ja Paavalin ortodoksisen kirkon sisällä kuvataan sininen katto.
Jatketaan matkaa. Kuvataan kaunis kukkaistutus.
Matkalla bastioniin havaitaan ovien yllä kivannäköiset katokset. Halutaan samanlaiset.
Annetaan periksi turismille ja näpätään yksi kuva bastionin areenalta.
Kävellään vallien reunaa. Tuonne alas ei pääse.
Vaikka yhdet portaa vie ylöspäin ja toiset taas alaspäin.
Vallin päällä on opastaulu, jossa kerrotaan mitä kasveja ja hyönteisiä valliniityltä löytyy. Oikein hyvä!
Jatketaan matkaa ja havaitaan taas tyylikäs katos oven yläpuolella. Halutaan ehdottomasti sellainen.
Nähdään niin kauniin värinen talo, että luullaan olevamme Italiassa. Halutaan muuttaa tänne.
Halutaan kurkistaa talon pihaan. Ei onnistu.
Poiketaan ruutikellarille. Ei voida otta kuvaa, jossa koko rakennus näkyisi, koska sen eteen on sijoitettu musta roskasäiliö. Otetaan kuva taiteellisesta kuvakulmasta.
Ja toinen, jossa näkyy ampuma-aukko.
Kuljetaan salaperäisen portin ohi. Haluttaisiin mennä kahville. Haminassa suljetaan kahvilat lauantaisin kello 13. Siellä ei saa kahvia sen jälkeen. Tapa lienee peräisin Haminan rauhan ajalta.
Kurkistetaan yhteen pihaan, josko siellä olisi kahvit pöydässä. Ei ole.
Osutaan vanhalle päävartiolle. Saadaan hyvä kuva sen edestä.
Ja toinen käytävästä.
Ja kolmas ovesta.
Sitäpaitsi siellä on tykki.
Kuvataan vielä kaunis rakennus, jossa on kauppa vaan ei kahvilaa.
Ja toinen, jossa ei siinäkään ole kahvilaa. Kahdessa viimeisessä kuvassa näkyvät tummat varjot johtuvat kahvin puutteesta. Ajetaan Tervasaareen, jossa viimein löydetään avoinna oleva kahvila. Ihanaa! Syödään kahvin kanssa vastaleivottu pinaatti-fetapiirakka.
Lopuksi tuijotetaan siellä seisovaa kuuluisan Miinan tekemää puulehmää. Aika iso ja pelottava. Onneksi se on aidan takana. Ajetaan kotiin. Päätetään tehdä kaikki tekemättömät hommat huomenna.
tiistai 21. heinäkuuta 2009
Ihmisen muokkaamat kansallismaisemat
Tässä on ollut niin paljon nykyaktiviteettejä, että kesäretkestä kertominen on jäänyt toissijaiseksi. Tätä menoa en saa kesäretkeä loppuun ennen ensi kevättä. Voi olla hyväkin asia muistella sitä keskellä talven pakkasia. Kesäretken alkupuolelle osui kanavapäivä. Kanavissa on se hyvä puoli, että merenkulkulaitos on ne merkinnyt niin, että tyhmempikin turisti tietää minkä kanavan laidalla sattuu olemaan.
Ihana kesäpäivä. Ei laivan laivaa.
Junan meno yli kanavan sai aikaan riemumielen minussa asuvassa lapsukaisessa. Kiva kuva!
Onhan tuo sulkuporttikin komea.
Kanavan vieressä kulkee museokanava. Se on rakennettu 1835-1840.
Ihanat kivilaidat.
Ja aina vaan kauniimpaa!
Sitäpaitsi siellä kasvoi ruusuaitaa.
Jatkettiin matkaa ja tultiin Karvion kanavalle. Se on rakennettu 1895-1896.
Johan onnistui venekuvakin.
Vesi ryöppysi mukavasti, kun sulku avattiin.
Kanavan vieressä on toinen uoma Siinä ryöppyää enemmän. Karvionkoski.
Seuraavassa taukopaikassa oli ilmeisesti v. 1933 rakennettu silta. Silta oli jo purettu. Penkki ja paasi vain jäljellä.
Ihana kesäpäivä. Ei laivan laivaa.
Junan meno yli kanavan sai aikaan riemumielen minussa asuvassa lapsukaisessa. Kiva kuva!
Onhan tuo sulkuporttikin komea.
Kanavan vieressä kulkee museokanava. Se on rakennettu 1835-1840.
Ihanat kivilaidat.
Ja aina vaan kauniimpaa!
Sitäpaitsi siellä kasvoi ruusuaitaa.
Jatkettiin matkaa ja tultiin Karvion kanavalle. Se on rakennettu 1895-1896.
Johan onnistui venekuvakin.
Vesi ryöppysi mukavasti, kun sulku avattiin.
Kanavan vieressä on toinen uoma Siinä ryöppyää enemmän. Karvionkoski.
Seuraavassa taukopaikassa oli ilmeisesti v. 1933 rakennettu silta. Silta oli jo purettu. Penkki ja paasi vain jäljellä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)