tiistai 19. toukokuuta 2009

Nelinkertainen juttu.

Sekä Tuija että Unelma haastoivat minut seuraavaan meemiin.

Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta! Tee siis näin; poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan 4 blogiystävääsi.

Pidä hauskaa!

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Olen ollut konttoriharjoittelijana öljyalan yrityksessä.
2. Saarikylän postitoimistossa toimistonhoitajana.
3. Laboranttina "Supputehtaan" tutkimuslaboratotiossa.
4. Laboranttina paperitehtaan keskuslaboratoriossa.

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Francon aika - näin sen koimme. Siinä on näkemistä.
2. Nynne. Voi sitä Nynneä!
3. Puutarhaohjelmat. Christinen kanssa on paras.
4. Pieni runotyttö alkoi viime viikolla kakkosella. Osaan Uudenkuun Emilian tarinan ulkoa. Onneksi on edetty kirjan mukaan. Jos ei, niin suutun!

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Bryssel
2. Sorrento
3. Nizza
4. Berliini

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Ilmatieteen laitos - sää ja ilmasto. Mieheni vielä eläessä, perhe hiljeni 6 kertaa päivässä kuuntelemaan merisäätiedotuksen.
2. Sähköposti. Välillä tahtoo unohtua. Olenkin pyytänyt tuttaviani lähettämään kunkin vuoden kaikki toivotukset heti vuoden alussa, etteivät jää lukematta.
3. Blogi ja blogikavereiden blogit.
4 Ylen uutissivut. Ihan vaan tarkistan olenko kuullut radiosta oikein.

Neljä lemppariruokaani ovat:
1. Perunamuusi. Sitä ei saa tässä huushollissa koskaan. Itselleni en viitsi laittaa ja Amanda ei osaa.
2. Savulohi
3. Uunikana
4. Sianliha eri tavoin laitettuna. Se on ikäänkuin kielletty hedelmä.

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Tässähän on aika kivaa!
2. Voisin mennä pihalle kahville.
3. Voisin mennä takaterasille tuijottamaan merelle.
4. Puutarhakauppa.

Haastan vain Arjaannelin, kun en jaksa käydä tarkistamassa ketkä kaikki ovat jo vastanneet tähän meemiin.

Kissakortin, joka esittää minua vastaamassa näihin kysymyksiin on piirtänyt Zöe

10 kommenttia:

  1. Kiitos! Minä menen puuhastelemaan heti huomenna.
    Tuo Saarikylän postivirkailijan toimi kuulostaa ihanalta:)
    Täältä sais pottumuussia jos sul ois sitä savulohta?
    Pieni runotyttö tuli ahmittua samoin kuin Annat, joiden versio ei ollut mieleeni alkujaksoja lukuunottamatta.
    (tuo kuulosti siltä kuin olisin syönyt Annan ja Emilian...)

    VastaaPoista
  2. Arjaanneli!
    Savulohta on. Ostan sitä joka perjantai Herra Perunakauppiaalta.
    Vanhanajan painomuste oli oikein terveellistä, paljon rautaa......

    VastaaPoista
  3. Kiva,kun vastasit haasteeseen, sinullehan tuli oikein tuplat. Tuo kissakortti on mainio. Mukavaa helatorstaita. Voin tuolla pihalla pitää pienen sadetanssituokion. Meilläkin tarvittaisiin kasteluvettä.

    VastaaPoista
  4. Unelma! Kiitos samoin!
    Tanssitaan molemmat. Sehän on niin terveellistä.

    VastaaPoista
  5. Joo Nynne...unohdin sen omasta meemistäni pois, miten saatoin unohtaa. Vaikka se tulee uusintana, niin yhtä hyvä se on edelleen.

    VastaaPoista
  6. Vilukissi!
    Tanskalaiset tekee hyviä sarjoja.

    VastaaPoista
  7. Haluaisin tarjota sulle oikein hyvää perunamuusia :)

    VastaaPoista
  8. Meillekin voit tulla entinen poikaystävä tekee aivan iiiiihanaa muusia. Tervetuloa! Ihana kortti.

    VastaaPoista
  9. Amalia!
    Sinulla on aivan ihana entinen poikaystävä!!

    VastaaPoista