torstai 21. heinäkuuta 2011

Kesäretki.

Lähdettiin hurmaavalle kesäretkelle Kotkan Sapokan pienvenesatamasta.

Ohitettiin Meriniemi ja purjeveneet.


Lähestyttiin Ruotsinsalmea.


Kuvattiin saarikylää ohimennen suunnalta




jos toiseltakin,


Omaa rantaa tarkasteltiin huolella, josko Amanda olisi vilkuttamassa laiturin päässä.


Keikutettiin ihan vähän tuota melojaa.
Kyllä merellä on ihanaa!


Perässä kuohui.


En voinut olla ottamatta yhtä taidevalokuvaa.


Ja vielä toistakin.


Tämä saari ohitettiin ihan läheltä.


Kahden tunnin kuluttua oltiin perillä ja saatiin lohisoppaa.


Lähdettiin opastetulle kierrokselle hauskannimisiä kujia pitkin


Joose lienee joskus elänyt täällä.

Miten tyylikkäästi koristetut ikkunat.


Vanhaa oli säilytetty.


Tutkittiin muistomerkkiä.


 Ihailtiin kauniisti korjattua vanhaa asutusta.

Vielä enemmän ihailtiin erittäin vanhaa.

Päädyttiin seuratalon penkille kuuntelemaan saaren historiaa.

Hämmästeltiin rakennustekniikkaa. Seuratalo on tuotu Somerin saaresta. Se on vanha sotilassauna.

Palailtiin venerantaan venevajojen ohi.

Tutkailtiin lopuksi opaskarttaa. Palattiin samoja reittejä takaisin Kotkaan. Oli tyyntä ja lämmintä.




24 kommenttia:

  1. Olipa raikkaan kaunista. Kuviasi on ilo katsella. Tuntui kuin raikas merituuli olisi pyyhkäissyt poskia ja muutama pisarakin lennähti poskipäille.
    Kiitos retkestä.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut yhtä hienot maisemat, kun mullakin:)

    VastaaPoista
  3. .."lainehet laulaa, toisiaan kaulaa, purtemme kauas vie..." tuli mieleen tuo laulu.
    Kuvasi saivat sydämeni sykkimään, merelle, laivoille. Ja tuo narutaidekuva on upea! Kehyksiin ja seinälle!!
    En osaa yleensä kateutta tuntea, mutta nyt kyllä hiipuu kateus kun kuviasi katselen ja kosteassa kuumuudessa hikoilen!

    VastaaPoista
  4. Upeat maisemat ja kauniita vanhoja rakennuksia! :)

    VastaaPoista
  5. Kiva vene matka ja saarikierros.
    Kiitos kun sain olla kyydissä.
    Hienot kuvat olet ottanu.♥

    VastaaPoista
  6. Taidekuvat ja matka virkistivät niin..
    Asutpa kyllä upeassa maisemassa.

    VastaaPoista
  7. Ihanaa vilvoittavaa merivettä. Täällä sisämaassa paahdutaan. Tosi upeat taidekuvat.

    VastaaPoista
  8. Raikkaita maisemia ja kauniita taloja rannalla. Olisikohan nuo palat hirressä pois otettavia, jotta saadaan tuuletusta? Kujan tiedänkin, sanoin mielessäni heti, että joo se!

    Et taida olla merellä mikään arkajalka : )

    VastaaPoista
  9. Kaunista merellitä maisemaa,hyvää viikonloppua:)

    VastaaPoista
  10. Siinäpä ovat kaikki kesäretken palikat kohdallaan. Merituuli ja pärskeet viilensivät mukavasti oloa.

    VastaaPoista
  11. Olet ollut ihanalla kesäretkellä. Kuvasi vanhoista rakennuksista ja merivedestä ovat upeat.

    VastaaPoista
  12. Kiitokset ihastuttavasta retkestä!
    Meri on niin sininen ja kaunis ... huokaus.
    Viihtyisää ehtoota!

    VastaaPoista
  13. Olipas suloisen sinistä taivasta ja merta! Raikasta ja kaunista, oli varmasti mukava reissu ;) Terveisiä Amandalle!

    VastaaPoista
  14. Arleena!
    Iloista merituulta sinulle!

    Amalia!
    Samat ilot ja hurmat:)

    Kiirepakolainen!
    Aika kuuma oli tuollakin, ei kuitenkaan niin hautovaa kuin maalla.

    Sirpa ja Kollo!
    Rakennukset olivat mielenkiintoisia.

    Sylvi!
    Otin mukaan kaikki blogiystäväni:)

    Kaanon!
    Maisemia en voi moittia. Niistä on iloa joka päivälle.

    Tiuku!
    Sisämaassa lienee kyllä kuumempaa.

    Mayo!
    Meriretkeilystä minulla on aika paljon kokemusta. Ei pelota.

    Riitta Sinikka!
    Hyvää alkanutta viikkoa!

    Ritva!
    Hyvää tätä viikoa sinullekin!

    Jerikonruusu!
    Tämä oli kyllä täydellisen onnistunut kesäretki.

    Olivia!
    Noissa maisemissa oli ilo kuvata.

    Tarina!
    Mukavaa alkanutta viikkoa!

    Elisa!
    Reissuhan oli oikein onnistunut! Silityksiä Sohville!

    VastaaPoista
  15. Voi mitä kuvia!Aivan loistavia,niin kauniita!
    Varmasti ihana reissu :)

    VastaaPoista
  16. Olisin mielellani tullut mukaan, mutta kun en nyt sattuneesta syysta voinut, oli kiva katsella kuvia ja lukea kertomisia.

    VastaaPoista
  17. Kiitos tästä ihanasta merellisestä retkestä.

    VastaaPoista
  18. Täältä aukeni oikea kesäkirja kaikkine mausteineen. Nuo ihanat merikuvat suorastaan lumoavat.
    Niitä katsellessa kadehdin kaikkia heitä, joille meri on osa elämää. Hyvin tarjoilit retken myös meille muille. Tunnen jo suolaisten tuulten hyväilyn.
    :))

    VastaaPoista
  19. Marika!
    Reissu oli ihana joskin kuuma.

    Hpy!
    Olisi ollut hauskaa, jos olisit päässyt.

    Unelma!
    Hyvää elokuuta sinulle Unelma!

    EilaM!
    Otan mielelläni kaikki blogiystäväni mukaan.

    VastaaPoista
  20. Raikkaan suolaiset meren tuoksut tuli vastaani tätä meriretkeäsi lukiessani. Oli niin nautittava lukuhetki, saati sinulla, kun olit kaikkea tuota kokemassa.
    En nähnyt Amandaa rannallasi, oliko hän siellä?

    VastaaPoista
  21. Ihania kuvia. Merellä on todellakin ihanaa ja saarissa.

    VastaaPoista
  22. Kun näitä ihania kuviasi katselen, nautin kuin paikalla oisin. Lennän ja sukellan ja hymyilen ja iloitsen. Vesi on moni-ilmeisyydessään voittamaton. Sitä vettä kuuleminen jonka rannalla asunto :). Ja välillä voi kaarrella vettä pitkin kotirannasta kauemmaksikin.

    VastaaPoista
  23. Oivoi ja huokaus päälle!
    Tää on pienenä likkana käyny tuolla Tammiossa ja sitte siinnä lähellä Kukiossa!
    Ihania maisemia ja kuvia! Tänksis taas!
    t:Arjaanneli (kun ei toiminu tuo profiilin laitto)

    VastaaPoista
  24. Aimarii!
    Olihan Amanda siellä vilkuttamassa, mutta ei kuvassa näkynyt, kun on niin pienikokoinen:)

    Pia!
    Rakastan veneretkiä.

    Lastu!
    Vesimaisemiin ei milloinkaan kyllästy.

    Arjaanneli!
    Lapsuuden maisemia on mukavia muistella.

    VastaaPoista