sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Uusi passi arvokkaasta paikasta.

 Tuli aika hankkia uusi passi. Ensin oli tietenkin pakko käydä passikuvassa. Passikuvaan meneminen vaatii ihmiseltä aivan erikoista ponnistusta. Kuten tavallista siitä tuli kaamean näköinen. Talo, josta passia menin hakemaan, on sen sijaan vallan komea. Tällaista rakennusta sopii nimittää kivitaloksi. Se on rakennettu vuonna 1915. Passin sieltä anominen tuntui oikein arvokkaalta.

 Porraskaiteet sopivat tyyliin.

 Porraskäytävän seiniin on malattu kauniit jugend-tyyliset friisit.
Kaamean näköisestä passikuvastani huolimatta passi minulle myönnettiin. Nykyaikaiseen tapaan minulle luvattiin tulevan kännykkääni tekstiviesti, jossa kerrotaan milloin ja mistä R-kioskista saan passini noutaa. Passin noutaminen R-kioskista ei kylläkään tunnu lainkaan arvokkaalta. Onneksi ei ainakaan seuraavaan viiteen vuoteen tarvitse passikuvaan mennä. Ainakaan toivottavasti. Pystyn kyllä kuvittelemaan noin kaksikymmentäviisi eri tapahtumaa ja syytä joiden takia mahdollisesti voisin taas joutua passikuvaamoon.
Kauniin kivitalon viereinen puutalokin on kaunis.
En laita tähän sitä passikuvaani vaan toivottelen kaikille aivan mainiota syyskuuta ja jatkuisivatpa nämä kesäiset säät vielä KAUAN!

27 kommenttia:

  1. Oma passini menee joulukuussa umpeen, eli sama prosessi edessä. Tuo passikuvaan meno tuntuu aina vaikealta, miten ne ottavtkin niin huonoja kuvia, eikös niillä ole kuvankäsitteluohjelmaa...;=)

    Ihanaa syyskuuta!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitähän minäkin. Niin helppoa kuin olisi vähän korjailla:))

      Poista
  2. Vanhat rakennukset ovat kauniita. Ihastun niihin ja nyt asun sellaisessa

    VastaaPoista
  3. Enpä ole kenenkään kuullut kehuvan passikuvaansa. Kauhean näköinen on omakin passikuvani. Hiukan varmaan lohduttaa viedä passikuva toimistoon, jossa on noin kaunis porraskaide ja seinämaalaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kovasti lohdutti. Olin suorastaan utelias näkemään porraskäytävän.

      Poista
  4. Mikä ihme siinä onkaan, että passikuvista tuleekin niin niin epänäköisiä, ei meinaa itseään tunnistaa:))))) On muuten sitten tosi kaunis talo, ulkoa ja sisältä. Mainioita syysilmoja.

    VastaaPoista
  5. Onnea tulevalle juhlalliselle passille, eli varmaan siihen tarttuu tuosta rakennuksesta vanhanajan arvokkuuden leima (missä toi talo muuten on?).
    Onneksi jo parin vuoden päästä voi nauraa passikuvalle, vielä parempi oli se 10 vuoden passi, jossa kuva sai rauhassa vanheta eli nuortua..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talo on Kotkassa. Poliisin lupahakemustoimisto muutti sinne, koska varsinaisessa poliisitalossa on vaikea homeongelma.

      Poista
  6. Kaunis on tosiaan tuo rakennus tulipa siellä käytyä jokuaika tensit samoin passia kakemassa ,kyllä passikuvat ovat hiveitä ei paljon kehtaisi näyttää kellekkään.Hyvää syksynjatkoa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tosiaan kehtaa näyttää muille kuin passintarkastajille.

      Poista
  7. Komee pytinki! Oisit kyllä voinut laittaa sen passikuva, oltais sitte sanottu onko se niin huono ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisitte varmaan minua ilahduttaaksenne kehuneet sitä kuvaa:))

      Poista
  8. Joku lohdutti minua, kun seisoin uusi passi kädessäni enkä ollut tyytyväinen kuvaani; Jos olet passikuvasi näköinen silloin todella olet matkan tarpeessa.

    Ornamentit tekevät talosta vaikuttavan, kaiteista puhumattakaan.

    VastaaPoista
  9. Hienoja rakennuksia! :)

    Passikuvan otattaminen ei kyllä ole ihanimpia hetkiä minullekaan. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei siitä taida kukaan tykätä. Siis passikuvauksesta:)

      Poista
  10. Mieheni sai kesällä poliisilta ystävällisen kirjeen, jossa ilmoitettiin, että hänen passinsa voimassaoloaika päättyy pian. Ajanvarauksella hän pääsi heti Pasilan poliisiaseman luukulle ja vähän ajan päästä hän sai noutaa uuden passin lähimmästä R-kioskista. Valokuvaamossa oli yhtä joustava palvelu eli passikuva meni sähköisesti suoraan poliisille. Kun itse uusin passini pian kolme vuotta sitten, jonottaminen kesti A:sta Ö:hön, tuplasti. Onnistuiko sormenjälkien ottaminen poliisin virastossa sinulta? Minulla on ainoastaan peukalon jälki passissa. Sormista ei saatu mitään selvää jälkeä, mikä virkailijan mukaan johtuu iästä ja sukupuolesta. Hmm...

    Jugendtalo on upea. Olin itse 10 v töissä v. 1908 rakennetussa jugendtalossa. Seinäkoristeet kuvassasi muistuttavat entisen työpaikkani rappukäytävän maalauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulta otettiin vain etusormenjälki molemmista käsistä. Sekin tapahtui digitaalisesti. Ei mitään mustetuhrausta:)Jonottaa ei tarvinnut, olinhan sillä hetkellä ainoa asiakas. Otin kyllä jonotuslapun:))

      Poista
  11. Sain itse kivan haasteen ja ajattelin laittaa sinulle sen eteenpäin. Haaste löytyy osoitteesta: http://currykaneli.blogspot.fi/2013/09/sain-merjalta-aikuisen-naisen.html

    VastaaPoista
  12. Komea on teillä siellä passitoimisto, porraskäytävän takorautainen kaide herätti huomioni kauneudellaan, samoin seinien värit.
    Oikein hyvää viikonloppua :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hain tänään passin R-kioskista. Ei ollut kovin kaunis paikka:)

      Poista
  13. Tuollaisissa taloissa on oma tuoksunsa ja tekee mieli kuiskailla. Jotenkin itse kutistuu. Kyllä ne vaan ennen osasivat. Hyvä, että kuvasit ja näytit meillekin. Kerrot sitten varmaan, missä passia seuraavaksi käytät : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Melkein pidätin henkeä sinne sisään astuessani. Tässä vierähtää vielä jokunen kuukausi ennen matkaa. Sitten taas kuvaan vimmatusti ja kerron.

      Poista
  14. Minusta on otettu kuva tuon puutalon oven edessä n. 38 vuotta sitten. Ihanat nuo koristeet. Ja tuossa passitoimistossa oli aikaisemmin kyltti oven yläpuolella, jossa luki Kotkan Satamakonttori. Onneks sekin on tullu ikuistettua filmille aikoinaan.

    VastaaPoista