perjantai 10. heinäkuuta 2009

Kansallismaisema numero yksi.

Kansallismaisema numero yksi lienee suomalaisten mielestä Kolin vaaroilta avautuva.

Taiteilijat Eero Järnefelt, Juhani Aho, Jean Sibelius, Pekka Halonen ja I.K. Inha vaelsivat täällä Pielisen rannoilla 1800- ja 1900-lukujen vaihteessa. Eero Järnefeltin maalaama "Syysmaisema Pielisjärveltä" on tunnettu taulu. Se on päätynyt postimerkiksikin vuonna 1993.

Nämä kuvat otin Ukko-Kolilta eri suuntiin. Ihmettelin, kun en onnistunut näkemään Järnefeltin kuuluisan taulun kaltaista näkymää. Selvisi, että hän on maalannut taulun Mäkrä-nimiseltä huipulta.

Otin kuvat kello 22 jälkeen illalla. Päivänvalossa olisi tullut toisenlaisia kuvia. Ukko-Kolin huippu kohoaa 347 metriä merenpinnan yläpuolelle. Kuvista pitäisi näkyä, että minua huimaa. Alaspäin tullessani laskin kiivenneeni näköalapaikalle 310 porrasaskelmaa. Sehän ei reippaalle liikujalle ole mitään. En ole reipas liikkuja ainakaan ylöspäin. Alaspäin sujuu paremmin. Kunnioitan edellämainittuja taiteilijoita heidän vaelluksistaan Kolin rinteillä. Eipä ollut rakennettuja portaita siihen aikaan apuna.

Tunnelmallista oli iltavalaistuksessa.

Ilta-auringon säteet osuivat tähän keloutuvaan puuhun.

Hotellin pihalla havaitsin seuraavana aamuna pikku niityn.

Ylätasanteelle nousee alatasanteelta pieni kiskohissi.

Vaihtoehtoisesti voi käyttää portaita. Ylätasanteelle pääsee toki autolla. Parkkipaikat sijaitsevat kuitenkin alempana.

Kalliot ovat mielenkiintoisen väristä kvartsiittia.

10 kommenttia:

  1. "Boing" ! (Ponnahdin heti paikalle kun Famu ilmestyi blogirullaani)

    Ihmeellinen ihme tuo punainen, melkeinpä joulunpunainen kelopuu! Voi ihme! Luulisi joutuneensa vieraalle planeetalle jos sen näkee yllättäen.

    VastaaPoista
  2. Rita!
    Hauskaa, että ponnahdit.
    Ilta-aurinko teki taiteellisen vaikutelman keloon.

    VastaaPoista
  3. Maisemat Kolilta ovat upeita. Useamman kerran tuli siellä käytyä, kun opiskelin Itä-Suomessa. Kolilla on myös ihania ahoja, joilta löytyy kirkiruohoa ja muuta mukavaa :)

    VastaaPoista
  4. Olet kuvannut huippu-upeat maisemat.

    VastaaPoista
  5. Hullis!
    Olisi siellä ollut enemmänkin näkemistä, mutta kun matka jatkui....

    VastaaPoista
  6. Aimarii!
    Olihan siellä hienot näkymät.

    VastaaPoista
  7. Kaunista suomalaista kansallismaisemaa parhaimmillaan.
    Valaistuksen olet valinnut hienosti. Päivänvalossa maisemien tunnelma ei olisi ollut noin pehmeä.

    VastaaPoista
  8. Zilga!
    Olet oikeassa. Liika valo vie sävyt.

    VastaaPoista
  9. Tervetuloa takaisin ja kiitos kuvallisesta matkaesittelystä! Tuonnehan olisi ihan ehdottomasti päästävä, rakastan vaellella luonnossa ja tuollahan sitä piisaisi ja kaupan päälle tulisi kauniit maisemat.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Elegia!
    Sieltä löytyy ainakin kuusi merkittyä vaellusreittiä. Jatkan matkaesittelyä.

    VastaaPoista