Kävin kesässä 3.

Aamupala nautittiin hotellin ulkotiloissa.

 Tuommoinenkin minulla kasvoi kotona sisällä monta vuotta. En enää muista mitä sille lopuksi kävi.

 Tämän päiväinen kävely suuntautui edellisiin nähden vastakkaiseen suuntaan rannikolla. Määränpää on tuo kaukana näkyvä niemi.

 Nyt on jo päästy huomattavasti lähemmäs.

 

 

Ruukkupuutarha ravintolan pihalla.

 

 

 Portailla seisovan hanhi lähetti terveisensä minun puutarhani hanhelle.

Oi, miten kauniita.

 Tämä yritti pistää.

Tyylikkäästi maalattu asunto. Joulukoriste riippuu ovenpielessä.

 Sainpa viimeinkin kuvan kunnon tyrskähdyksestä!

 Minua reippaammat retkeilijät kävelivät tuonne ylös.

Tämän asunnon omistaja on kerta kaikkiaan ihastunut Lumikkiin ja seitsemään kääpiöön.

Pikku hauva ei suostunut tekemään lähempää tuttavuutta.

 Noilta parvekkeilta on mahtava merinäköala.

Tämän talon seinään on maalattu hauska taulu.

Kukkaloistoa vielä kerran, olkaa hyvät.

Kävin kesässä 2.

 Seuraavana päivänä ajaa hurautettiin taksilla kauempana olevaan keskustaan. Siellä huomasin kirkon portailla kauniin rauta-aidan takana joulu-asetelman. Varsinaista jouluahan viettiin siellä loppiaisena. Rauta-aidan portti oli lukossa.

Sieppasin kuvasta osasuurennoksen, jotta tekin näette siellä olevat Marian ja lapsen sekä itämaan tietäjät.

 Kirkon edessä olevan aukion yllä oli jouluvalojen verkko. Se mahtoi näyttää upealta pimeässä.

Kun oltiin tarpeeksi kävelty tässä keskustassa ja minä olin riehaantunut ostamaan liikaa kesävaatteita, tarvittiin energiaa. Olkaa hyvät! Saa maistaa!

Ylläkuvatun voimalla aloitettiin kävely takaisin hotellille. Matkalla ohitettiin ruukkuistutuksia. Laittaisinkohan ensi kesänä tuollaiset kotipihalle.....

 tai olisikohan tällainen korkea asetelma hienompi. Voi kyllä olla, ettei onnistu näillä leveysasteilla.

 Toivoton yritys taitaa olla näidenkään istuttaminen kotirannalle.

Ohitettiin rantabulevardin vieressä auringonpalvontaa.

Semmoista katsellessa alkoi janottaa.

Taisin juoda tällaisen. Myös vasemmalla näkyvä cappuccino maistui.

 Siispä jatkettiin matkaa. Yritin taas saada oikein hienon kuvan mainingista. Ei oikein onnistunut, varjoliitäjä kuitenkin tallentui kuvaan.

Perille päästiin. Hieno suoritus! Oltiin ansaittu pikkuruinen päivälepo.

Juhlamatka osa 7.

 Juhlapäivänä juhlakalulta kysyttiin minne hän juhlapäivänään haluaa mennä. Koska juhlakalu on fiksautunut rannikkokaupunkiin, eikä hän ollut nähnyt merta muutamaan päivään, hän ilmoitti haluavansa Dun Laoghaire'en. Ajettiin sinne taksilla. Koska ei oltu päätetty tarkempaa osoitetta siellä, pysäytettiin taksi rantakadulla ja jatkettiin matkaa jalan. Eiköhän vaan siinä heti kohta kävelemään lähdettäessä, ollut silmien edessä aava meri, laiva ja vanha tykki samaa mallia kuin Kotkan Varissaaressa.

 Kadunvieren puista pystyi päättelemään myrskytuulen iskevän Dun Laoghaire'en useammin kuin koti-Kotkaan.

 Tuuli jonkin verran, lämpötila oli alempi kuin Suomessa sinä päivänä. Valkoiset kasat rannalla eivät kuitenkaan ole jäätä vaan kiviä. Reipas, kunnolla pukeutunut, varmaankin paikallinen asukas, istui ihailemassa merta.

En istahtanut tuohonkaan palelemaan. Sitäpaitsi tiedän miltä siinä tuntuu istua. Pari samanlaista löytyy kotipihalta.

 Reippaasti vaan eteenpäin, vaikka Promenade Cafe siinä houkutteli.

 Otiin siis tässä. Komeita kalojakin siellä olisi voinut pyytää.

 Vähän teki mieli mennä tuonne alas kävelmään, mutta jalat olisivat saattaneet kastua.

 Aika sileäksi olivat aallot rantakallion kuluttaneet.

 Ohitettiin taideteos, jonka nimen olen unohtanut. Minulle jäi se mielikuva, että se liittyi Saksan vuonna 1940 tänne kohdistamaan pommitukseen. Irlantihan ei varsinaisesti ollut sodassa

 Tutkin sitä eri puolilta. Vaikuttava.

 Mitkä värit!

 Rantamuurissa varoitettiin aallokosta.

Poikettiin pikku puistoon.

Rantakadulle palatessa havaittiin Dun Laoghairen jääneen selän taakse lahden toiselle puolelle. Oltiin kävelty aika vauhdilla Sandycove'en asti.
Kuvia Sandycove'sta seuraavassa postauksessa.
Ai niin. Dun Laoghaire lausutaan "danliöri". Ei se sen vaikeampaa ole:)

Juhlamatka osa 1.

Päätettiin sitten tehdä se niinjaniinmonikymmenviisivuotisjuhlamatka Irlantiin Dubliniin. Tämä raportti tulee jonkin verran jälkijunassa. Älkää antako sen häiritä. Raportteja tulee useammassa erässä liikaakin. Älkää antako senkään häiritä.
Matka alkoi 28.4.12. Ajoimme taksilla lentoasemalta hotelliin. Taksikuski osoittautui erittäin puheliaaksi, kertoi matkan aikana Dublinin tärkeimmistä nähtävyyksistä ja kysyttäessä kertoi vielä Irlannin taloudellisesta tilanteesta. Näitä kuunnellen matka sujui rattoisasti. Hotellin eteen päästyämme, sen sisäänkäynnin edessä seisoi bussi ja sen ympärillä niin paljon ihmisiä kuin jalkakäytävälle mahtui ilman, että talloivat toisiaan kuoliaiksi. Oho, sanoi taksikuski. Hän keksi heti syyn moiseen. Dublinissa oli alkamassa rugbyottelu skotlantilaisen ja pohjois-irlantilaisen joukueen välillä ja jommankumman joukkueen jäsenet olivat majoittumassa samaan hotelliin. Fanit olivat kerääntyneet bussin ympärille fanittamaan. Tuntui toivottomalta päästä ihmismassan läpi hotellin ovelle. Ennenkuin ehdimme edes taksista ulos, tuli onneksi hotellista henkilö, joka vei meidät laukkuinemme salaperäisestä sivuovesta salaperäisiä käytäviä myöten hotellin aulaan. Kuva on hotellin aulasta.

Huoneessani oli tämän ikäiselle tarpeeksi leveä sänky ja siinä tarpeeksi tyynyjä.

Hotelliin tultuani tarkastan aina ensimmäiseksi kylpyhuoneen. Se johtuu siitä, että minulla on aina siinä vaiheessa kiire sinne. Kiinnittäkää huomiota hanaan. Läpäisin tämän älykkyystestin ja sain siitä vettä tulemaan.

Hanavaikeudet alkoivat vasta siinä vaiheessa, kun halusin mennä suihkuun. Hanat olivat nuo omituiset töpykät tuossa seinällä. Vääntelin niitä vähän, mutta en ilmeisesti tarpeeksi, koskapa en saanut vettä tulemaan. Ei auttanut muu kuin kysyä naapurihuoneesta sukulaistytöltä miten niitä piti vääntää. Hän oli minua älykkäämpänä ratkaissut asian. Minua lohdutti tieto siitä, että sukulaistytön autonkuljettaja oli myös tarvinnut asiassa hänen opastustaan.
Seuraava ongelma oli kylpyammeeseen meno. Amme ei ollut hirveän korkea, mutta korkea minulle. Yritin ensin saksaustyylillä. En päässyt ammeeseen. Saksaustyyliä käytän aina automaattisesti siksi, että kansakoulua käydessäni korkeutta hypättiin vielä saksaustyylillä. Tämän ymmärtävät vain iäkkäämmät lukijani, mutta ei se haittaa. Vaikka itse sen sanon, olin aika hyvä korkeushypyssä. Vielä parempi oli pituushypyssä, mutta siitä ei tässä tapauksessa ollut hyötyä. Onneksi sukulaistytön neuvo siirtyä kierähdystyyliin tuotti tulosta, jotta saatoin vietää aikani Dublinissa puhtaaksi pestynä.
Tässä juhlamatkan osa 1. Jatkoa seuraa. Siis liikaakin.
Hyvää viikonloppua kaikille!

Vielä tarkenee, mutta Hammerfestissä satoi.

Tänään tarkenin vielä juoda aamupäiväkahvia ja syödä liian suuren palan omenakakkua terassilla. Näiden hetkien kanssa tulee olla tarkkana ja ottaa niistä kaikki irti. Ei tämä kauaa enää kestä.

Mutta Hammerfestissä satoi heinäkuun neljäntenä päivänä. Tämän talon seinässä lukee: "Hammerfest by grundlagt 17 juli 1780.

Kaunis patsas. Siinä sateessa huonosti tarkennettu, piti näet kuvata sateenvarjon alta.

Torilla on purjelaivan näköinen taideteos. Vasemmalla näkyvä sininen pönttö ei taida kuulua siihen, sopiipahan kuitenkin väriin.

Koko kaupunki melkei roikkuu rinteessä. Talon takana näkyy aitoja. Ne estävät, niin mitä, maanvyöryjä, lumivyöryjä.

Lähdettiin jatkamaan matkaa. Kvalsundissa pilvet vyöryivät niskaan.

Aikamoisen lohkareen havaittiin murtuneen irti kalliosta.
Nähtiin pari poroa. Poroja nähtiin matkan aikana hämmästyttävän vähän.

Ylämäkeä riitti kilometrikaupalla.

Hämmästeltiin pyöräilijöiden sitkeyttä. Sateessa ylämäkeen. On siinä polkemista. Ovat kuvanottohetkellä 385 metrin korkeudella merenpinnasta.

Tultiin rotkoon. Onneksi oikealla on suojarakennelma.

Tie kiersi Elbelvan laitaa.

Elbelvassa kuohui koski.
Saavuttiin Kautokeinoon.