lauantai 6. maaliskuuta 2010

Ihan vaan kotona.

Rupesin tänä maaliskuisena aamuna siivoamaan. Siinä imuroidessani satuin katsomaan ikkunasta ulos, ja näin vallan riemukkaan rekiretken. Äkkiä kamera käteen ja takaterassille kuvaamaan. Huviajelu näytti olevan. Varmasti hauska.

Onneksi eivät ajaneet kovin kovaa, joten ehdin napata vielä toisenkin kuvan.

Jääpuikot houkuttavat kuvaamaan. Ensin keittiön ikkunasta ulospäin.

Sitten kuvioita autotallin katon reunasta.

Kuvioita hangella.

Hieno jääpuikko varjoineen. Ihmetyttää, miten se onkin jäätynyt noin mutkalle.

Illemmalla voi ilahduttaa itseään uusilla Muumi-lakanoilla.

Amanda miettii. Lastu nimittäin kertoi kommentissaan tilaavansa yön uniaiheet, ennenkuin hän sulkee silmänsä iltaisin. Päätettiin Amandan kanssa yhdessä tilata sadunomaisia, seikkailurikkaita Muumi-unia.

18 kommenttia:

  1. Tuollaiset Muumi-lakanat olisivat ihanat. Sadunomaista ja seikkailurikasta yötä!

    VastaaPoista
  2. Pyöräilin juuri kahdeksan kilometriä (kuntopyörällä) ja suihkuunmenomatkalla (onpa pitkä sana) kävin sulkemaan konetta ja osuin tänne. Onneksi. Muumi ja hänen koko joukkonsa on idolini - ja hyvänen aika, olenko koskaan nähnyt heistä unta. Kiitoksia Famulle ja Amandalle unitilaukseni vastaanottamisesta. Aina kannattaa toivoa, sillä tavalla toiveet matkustavat kohti toteutumista. Hyvää yötä ja paljon kiitoksia :)

    VastaaPoista
  3. Kauniita kuvia ;) Ihanat lakanat, jotka varmasti auttavat unissa.. Myös Sohvi sanoo, että mukavat ajatukset auttavat hyvien unien tulossa ♥

    VastaaPoista
  4. Tämä talvi on ollut kaiken kaikkiaan kaunis. Lumi, jää ja huurre ovat tehneet maisemista nautittavia.

    VastaaPoista
  5. Siellä näkyy menevän oikea moottorikelkkasafari. Kevätretkeläisiä.
    Aurinko on aloittanut heloituksensa, vaikka vielä yöllä on pakkasia. Odotan kovasti hankikantoa, se antaisi uusia ulottuvuuksia.
    Lopuksi kerroit aivan mainion vinkin - sen muistan ja alan tilamaan uneni, jospa tulisi mieluisia.

    VastaaPoista
  6. Toi muumilakana sopii tosi hyvin Amandan väreihin. Kun ei oo mitää väriristiriitaa, niin varmaan Amanda ainakin on nähnyt hyviä unia.

    VastaaPoista
  7. SusuPetal!
    Kiitos! Näin unta, että vaihdoin kampaajaa:D

    Lastu!
    Hieno suoritus - kahdeksan kilometriä! Hyvää tätä päivää!

    Elisa!
    Olisipa hauska saada tietää mitä Sohvi ja Amanda näkevät unissaan.

    Arleena!
    Kuvausaiheista ei ole tänä talvena ollut puutetta. Luonnonaiheita riittää.

    VastaaPoista
  8. Aimarii!
    Mainio unientilausvinkki on peräisin Lastulta. Minusta tuntuu, että se toimii.

    Amanda!
    Lakanat on hyvä valita kissan värien mukaan. Harmoniaa:D

    VastaaPoista
  9. Haa, minulla on samaa ruusumuumikangasta keittiön verhot! Ihanat.
    Mutta kuvasi ovat vallan verrattomia, varsinkin tuo rännijääpuikko....niin on vauhdilla jäätynyt, että vesikin jäänyt ihan mutkalle..

    VastaaPoista
  10. No kuinkas kävi. Saitteko muumiunia :)

    VastaaPoista
  11. Mukavia näkymiä siellä teillä. :)

    VastaaPoista
  12. Haa, kiirepakolainen!
    Meillä on sama maku, ruusuja ja muumeja.

    Zilga!
    Näin kampaajaunia. Niiskuneidillä oli muistaakseni kerran ongelmia otsatukastaan:)

    Kiitos Unelma!

    VastaaPoista
  13. Antaako kauppa varmasti takuun Muumiunien näkemisestä lakanan ostajalle?

    VastaaPoista
  14. Noissa lakanoissa näkee varmasti hyviä unia. Minä olen todennut että petivaatteet todella vaikuttavat uniin. Hullua, mutta totta!

    Mukavaa tulevaa viikkoa sinulle! Kiva kun kävit blogissani kommentoimassa.

    VastaaPoista
  15. Meinasin jo unestasi kysyä, mutta luinkin jo vastauksen.
    Sinä olet vikkelä nainen; imuroit ja samassa olet jo kuvaamassa ohikiitäviä hetkiä. Siinä hyvää elämänasennetta meille jokaiselle.
    Muumilakanoissa olisi mukava illalla nukkumaan mennessään "kiehnata".

    VastaaPoista
  16. Kaanon!
    Takuu? En huomannut kysyä:))

    Tekosyy!
    Olet siis tutkinut asiaa. Hienoa!

    Taru!
    Aika äkkiä sammutin kyllä imurin ja sieppasin kameran. Kameran asetuksia en ehtinyt katsoa.

    VastaaPoista
  17. Tuollaiselle rekiajelulle minäkin tahtoisin. Lapsuuden kesinä isä veti meitä narussa moottoriveneen perässä. Vieläkin tunnen sen vauhdin hurman. ♥

    VastaaPoista
  18. Anskukka!
    Olisin halunnut mukaan. Se oli niin hauskan näköistä.

    VastaaPoista