sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Vapun tienoilla.

Jo keskiviikkoiltana lähisaarien takaa kohosi taivaalle suuri oranssinvärinen vappupallo. Kuva ei ole hääppöinen, mutta se ilahdutti minua kovin. Huomasin vasta ladattuani kuvan koneelle, että vasemmalla näkyvän ison kiven päällä lokkipariskunta istuu kylki kyljessä haaveilemassa kuutamolla.

Vappuaattona sukulaistytön autonkuljettaja paistoi iiiihania blinejä.

Niitä nautittiin yhdensorttisen

ja toisensorttisen mädin ja

smetanan kera. Kuohujuomaakin lipitettiin.
Vappupäivän aamuna Amanda herätteli minut ajoissa heti kello viiden jälkeen. Mentiin hänen kanssaan yhdessä keittiöön, jossa Amanda nautti kalkkunaa hyytelössä. Tarjoilin sitä hänelle työväenlaulujen kera. Amanda osallistui laulantaan heti syötyään. Tosin hän lauloi ulko-oven ja saunan oven edessä, joten kyseessä saattoi olla hänen osaltaan enemmänkin ulosmarina- kuin vappumarssilaulu.
Uloshan Amandaa ei saa vielä päästää moneen viikkoon. Tänään päästiin kuitenkin eroon inhottavasta kaulurista. Siitäkös Amanda tuli hyville mielin ja nuoli leikkaushaavaa ja sen ympäristöä pitkään ja huolellisesti.
Minulla tuntuu nyt olevan jatkuvia vaikeuksia nettiin pääsemisessä. Olen pahoillani, etten ole päässyt kommentoimaan blogejanne enkä päivittämään omaanikaan kovin ahkerasti. Yritän ratkaista nämä ongelmat ennen pitkää. Hyvää ja aurinkoista tätä viikkoa kaikille!

20 kommenttia:

  1. Nam, mäti ja smetana ja kuohari on niin hyvää!

    Mukavaa, että Amanda pääsi kauluksesta!

    VastaaPoista
  2. Kuukuvassa on hienot värit ja kuuhan on upea noustessaan - kuin kultaraha. Lokitkin paljastuivat romanttisiksi.

    Voi, kyllä Amandaa varmasti kutitti, kun karvat eivät olleet mieleisessä asennossa : )

    VastaaPoista
  3. Lokit kuutamossa merellä, miten romanttista. Blinit, smetana, mäti ja muut herkut, nam. Malja keväälle, tchin-tchin!

    VastaaPoista
  4. Herkulliselta blinit ja niiden täytteet näyttävät.
    Mukavaa alkavaa viikkoa.

    VastaaPoista
  5. Nuo eläinparkojen kaulurit ovat tosiaan vihonviimeisiä (niiden itsensä mielestä siis). Oikein hyvä, että kissaneitisi on päässyt siitä eroon. :) Jotenkin melkein tuntuu kuin eläimen selkä suoristuisi ja ryhti ylvästyisi, kun pääsee eroon.. Voisin vaikka VANNOA joidenkin koirien tavallaan "häpeilevän" kaulureitaan - ne näyttävät niin nolostuneilta.

    VastaaPoista
  6. Onpa ihanaa,että Amanda pääsi kaulurista! Vielä hetki sisälläoloa ja sitten kaikki on ennallaan ;)
    Hyvää viikon jatkoa!

    VastaaPoista
  7. SusuPetal!
    Namia oli ja Amanda on onnellinen.

    Mayo!
    Haavaakin varmasti kutitti.

    Simpukka!
    Nostan maljan....D

    Arleena!
    Herkkua oli.

    Ninni!
    Kyllä Amandakin kulki pää riipuksissa kauluri päässään. Nyt on mukavampi olo.

    Elisa!
    Ihanaa on, nukuttiinkin koko yö marisematta;)

    VastaaPoista
  8. Toukokuu on alkanut hyvissa merkeissa ja varmaan saat netinkin toimimaan paremmin pian.

    VastaaPoista
  9. Ah, vihdoinkin ilman kauluria. Varmasti on Amanda onnessaan.

    Hyvää jatkoa teille molemmille, toivottavasti pian taas "nähdään"!

    VastaaPoista
  10. Sulla on kyllä tosissaan vaihtuvarikas maisema kuvattavanasi! Voin vain kuvitella Amandan onnea, vappu ja ilman pakkopaitaa...vähemmästäkin siinä loihisi laulamaan!

    VastaaPoista
  11. Voih, blinejä ja mätiä! Ihanaa vappunautiskelua on ollut. Ja Amandakin ilman kauluria, hienoa!

    VastaaPoista
  12. No minä vähän ajattelinkin, mistä se laulu kuului?

    VastaaPoista
  13. Hienot ovat maisemat lokeilla, lauloivatko yhtään.
    Siellähän on herkuteltu ja Amandakin sai herkkuja ja hyvä kun kauluri on pois kiusaamasta.

    VastaaPoista
  14. Hpy!
    Toukokuu on toivon aikaa. Tämä kone ei halua uskoa, että minä sitä määrään eikä päinvastoin.

    Anskukka!
    Olemme onnessame molemmat.

    Vilukissi!
    Meitä laulattaa usein. Molempia:)

    Tuija!
    Meillä oli oikein riemukas vappu.

    Kaanon!
    No, täältähän se loilotus kaikui:D

    Tia!
    Lokit olivat niin lumoutuneita kuusta ja toisistaan että olivat aivan hiljaa:)

    VastaaPoista
  15. Onpa ihanaa, että Amanda pääsi kauluristaan!

    -mari

    VastaaPoista
  16. Amandan kauluri on poistettu. Ihanaa. Usein kun illalla laitan oman kuonokoppani naamalleni ( uniapnealaitteen maskin), olen ajatellut Amandaa. Nyt myötäiloitsen. Vapaus on koittanut. Monta silitystä hänelle. Urhea on ollut - ja Famulle myös papukaijamerkki hyvästä hoidosta ja huolenpidosta. Vielä joitakin viikkoja sisällä ja sitten aukeaa ovi kesään :)

    Tykkääkö Amandakin mädistä?

    Unenomaisen romanttinen on auringonnousu. Oikein kylmät+lämpimät väreet käyvät tunteissa kun kuvaan sukellan.

    VastaaPoista
  17. Lastu!
    Amanda kiittää silistyksistä ja lähettää sinulle kehräystä! Kaulurista on päästy, mutta häkissä Amanda vielä joutuu pääasiallisesti aikaansa tappamaan sillä hyppääminen on edelleenkin kiellettyä huvia.

    VastaaPoista
  18. Kiirepakolainen rakastaa herkuttelua, nam nam nam vallankin nuo blinit. Ja hyvä että Amandakin jo alkaa toipua!

    VastaaPoista
  19. Kiirepakolainen!
    Amanda toipuu ja nautti juuri annoksen kissanmaitoa. Herkuttelua sekin.

    VastaaPoista