Olipa eloisa juhannus.

 

 Juhannus sujui hyvin joskin aika eloisasti. Kalalokkipariskunta sijoitti lapsensa kasvamaan tähän rantaan. Lapsia oli alunperin kolme, mutta varis onnistui sieppamaan yhden. Lienee vienyt sen ruoaksi omille jälkeläisilleen. Tästä tuohtuneena lokit vahtivat kahta jäljelle jäänyttä raivokkaasti. Heti kun joku lähestyi rantaa - välillä riitti se, että astuin aivan rauhallisesti takaterassilleni - alkoi korviahuumaava kimeä huuto. Hermostuneet vanhemmat hyökkäilivät ympäriinsä raivokkaasti kiljuen.
Yhdessä vaiheessa yksinäinen joutsen yritti lähestyä. Sen kimppuun käytiin niin monta kertaa, että se katsoi viisaammaksi poistua.
Ylläoleva kuva on otettu juhannusiltana kello 22.17. Sataa aika tavalla. Kaunista on. Siihen aikaan paikalle ilmestyi joutsenpari mukanaan kolme aivan pientä poikasta. Ihme ja kumma! Ne saivat uida aivan rantaan lokkien hermostumatta. Niiltä ilmeisesti riitti ymmärrystä toisille vanhemmille.
Saimme seurata miten joutsenäiti polki matalan rannan pohjaa saaden siten pohjakasvustoa nousemaan pinnalle pikkuistensa ravinnoksi.

 Veneitä näimme varmaan kaikki mahdolliset merkit ja mallit. Merivartiolaitos paineli vauhdilla ohi useampaan otteeseen samoin Meripelastus erikokoisine veneineen. Eilen illalla hämmästyimme sekä Herra Kivi että minä, kun poliisivene ilmestyi näihin maisemiin. Aika harvinaista. Kävivät toteamassa tilanteen ja poistuivat maihin nousematta.

Tilanteen rauhoituttua ihailimme illalla kello 22.50 paljon mainostettua superkuuta.
Oikein mainiota loppukuuta kaikille!

Tulihan se kevät.

 Tulihan se kevät viimeinkin. Suloiset kevätkurjenmiekat ilahduttavat sinellään.

Herra Kivi on vapautut jääkahleista ja ruvennut tarkkailemaan meriliikennettä. Nopeimmat ovat jo saaneet veneensä vesille.

 Tasan kuukausi sitten jää lepäsi vielä sen näköisenä kuin ei aikoisi ikipäivänä lähteä. Silloin tapahtui tämä ennennäkemätön ihme. KOIRA kiipesi Herra Kiven harteille. Olimme molemmat täysin sanattomia.

Herra Kivi otti seuraavan täysikuun aikana kuutamohoitoa hartioillensa merilintuja odottaessaan.
Olen jo haravoinut seitsemänkahdestoistaosaa pihan pinta-alasta ja kitkenyt kymmenenseitsemäntoistaosaa pihan kukkapenkeistä. Naamani on jo saanut haaleaa rusketusta ja vartaloni taipunut tavanomaiseen kesä-asentoon - pää alaspäin ja takapuoli kohti taivasta.
Olen nauttinut paisteista, sateista ja tuulista; istunut uudella tilavalla takaterassillani ja iloinnut Herra Perunakauppiaan paluusta. Häntä ei ollut näkynyt joulun jälkeen. Oli pakko raahata perunat, porkkanat, tomaatit ja salaatit - savulohesta puhumattakaan - kaukaa torilta linja-autokyydillä.
Onneksi hän ilmestyi pihalleni toissa perjantaina. Nimesin päivän Herra Perunakauppiaan Ilmestymispäiväksi:) Se oli muutenkin ihmeellinen päivä, sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa ilahduttivat minua siinä määrin, että kasvoillani on siitä lähtien nähty kestohymy.

Hopeaa.

 Teemaextran viikon aihe on metalli. Kuva on eilisillalta, jolloin kuu oli muuttanut merenpinnan hopeiseksi. Kuuta ei kuvassa näy, sehän ei ole metallia vaan juustoa.

Ylläolevaa näpäyttämällä löytyy todellisia metallikuvia.
Toivotan kaikille lukijoilleni oikein mainiota tänään vietettävää "Kansallista epäonnistumisen päivää".
Amanda toivottaa myös, joskin hän huomauttaa kuuluvansa niihin olioihin, jotka eivät milloinkaan epäonnistu.

Vapun tienoilla.

Jo keskiviikkoiltana lähisaarien takaa kohosi taivaalle suuri oranssinvärinen vappupallo. Kuva ei ole hääppöinen, mutta se ilahdutti minua kovin. Huomasin vasta ladattuani kuvan koneelle, että vasemmalla näkyvän ison kiven päällä lokkipariskunta istuu kylki kyljessä haaveilemassa kuutamolla.

Vappuaattona sukulaistytön autonkuljettaja paistoi iiiihania blinejä.

Niitä nautittiin yhdensorttisen

ja toisensorttisen mädin ja

smetanan kera. Kuohujuomaakin lipitettiin.
Vappupäivän aamuna Amanda herätteli minut ajoissa heti kello viiden jälkeen. Mentiin hänen kanssaan yhdessä keittiöön, jossa Amanda nautti kalkkunaa hyytelössä. Tarjoilin sitä hänelle työväenlaulujen kera. Amanda osallistui laulantaan heti syötyään. Tosin hän lauloi ulko-oven ja saunan oven edessä, joten kyseessä saattoi olla hänen osaltaan enemmänkin ulosmarina- kuin vappumarssilaulu.
Uloshan Amandaa ei saa vielä päästää moneen viikkoon. Tänään päästiin kuitenkin eroon inhottavasta kaulurista. Siitäkös Amanda tuli hyville mielin ja nuoli leikkaushaavaa ja sen ympäristöä pitkään ja huolellisesti.
Minulla tuntuu nyt olevan jatkuvia vaikeuksia nettiin pääsemisessä. Olen pahoillani, etten ole päässyt kommentoimaan blogejanne enkä päivittämään omaanikaan kovin ahkerasti. Yritän ratkaista nämä ongelmat ennen pitkää. Hyvää ja aurinkoista tätä viikkoa kaikille!

Huldan huvila.

Joulukuu on valaissut öitämme tällä viikolla. Viime yönä Amanda taisi mennä kuun paisteesta sekaisin. Se herätteli minut maukumalla. Vilkaisin kelloon. Kello oli kymmenen yli. Nousi ylös ja kiittelin Amandaa varhaisesta herätyksestä. Aioin käyttää aamuhetken kirjoittamalla muutaman joulukirjeen. Kaivoin esiin kirjoitustarpeet ja postimerkitkin. Istuin keittiön pöydän ääreen. Silmäni osuivat keittiön kelloon. Se näytti 01.20. Luulin kellon olevan 07.10 siinä vaiheessa, kun Amanda minut herätti. Jotenkin minusta kyllä tuntui siltä, että menipä yö nopeasti ja tulipa nukuttua kertaakaan heräämättä. Kömmin takaisin sänkyyn. Oli pakko tarttua dekkariin ja antaa yhden murhan tapahtua ennenkuin sain taas unen päästä kiinni. Amandan jätin mietiskelemään makuukamarin oven ulkopuolelle.

Päivällä pääsin käymään Huldan huvilassa. Se on paikallisten käsityöyrittäjien myymälä.

Jääkaappimagneetit olivat siellä kiinni vanhassa pyykkilaudassa.

Ostin kierrätyspuuvillasta tehdyn laukun.

Sekä muutamia saarikylässä syntyneen taiteilijan Erkki Sandbergin kortteja. Tässä on saaritunnelmaa.

Voihan kolmetoista!

Eilen illalla kuu kurkisteli kainosti pilven takaa. Käytiin Amandan kanssa yöunille ja nukuttiin oikein ihanasti kello kuuteen asti. Silloin Amanda hyppäsi neljälle jalalle ja ilmoitti minulle, että hänen vatsansa kurnii. Ei auttanut muu, kuin mennä laittamaan ruokaa kuppiin. Älkää kertoko Amandalle, että piilotin ruoan sekaan yhden madotuspillerin.
Kömmimme takaisin sänkyyn. Siinä puoliunessa makaillessani aivoni alkoivat minulle tuntemattomasta syystä yht'äkkiä toimia. Harvinaista kyllä.
Olen järjestänyt maanantaikerholle teatteriretken naapurikaupunkiin. Retkelle on ilmoittautunut 13 lähtijää. Liput näytökseen maksavat 13 euroa. Maanantaina ilmoitin kerhossa, että lähtö teatteriin ensi sunnuntaina on kello 13. Aivotoiminnan seurauksena ymmärsin tämän olevan mahdoton yhtälö. Lähtö ei voi olla kello 13. Nousin ylös, avasin tämän koneen, ja tarkistin liikennöitsijän minulle ilmoittaman lähtöajan. Sehän oli kello 13.30.
Soitin tänään 13 puhelua ja kerroin oikean lähtöajan. Tunnustin 13 henkilölle 13 eri kertaa aivojeni toimivan satunnaisesti.
Luku 13 kyllästyttää minua. En tunnusta olevani taikauskoinen.

Aamuaurinko iski minulle silmää.

Puolen tunnin kuluttua se oli kiivennyt kurkistamaan pilvien yli. Lupasi kaunista päivää.

Meninkin käymään lähikeskustassa torilla missä kaupungin kukka-asetelmat vielä kukkivat näin komeasti.

Nämäkin olivat vielä aivan hyvännäköisiä.

Kotiin tultuani ehdotin Amandalle, että tämä 13-juttu kenties johtui näistä hattivateista, jotka tanssivat pihallamme.

Amanda Beata Cecilia Dorothea sanoi kaiken johtuvan siitä, etten osaa rentoutua syksyn lehtien parissa kuten hän.

"Sitäpaitsi olisi hyvä, jos harrastaisit välillä rauhoittavaa kissa-joogaa", sanoi Amanda.

Elokuun suloisuutta.

Aamulla kömmin ennen viittä ylös ihan vaan kuvaamaan vähän. Takaterassilla näytti tällaiselta.

Hieman toiseen suuntaan.

Ja vielä hieman.

Päivällä Amanda oli onnellinen siitä, että on onnistunut kasvattamaan omalle terassilleen komeat horsmat. Niiden varjossa voi istuskella lukemassa KissaHesaria.

Minä olin onnellinen siitä, että olohuoneen ikkunan ulkopuolella pelargoniat kukkivat juuri nyt näin ihanasti. Katulaulajaa ei kylläkään ole näkynyt, ei kuulunut. Jos olisi, se olisi liian täydellistä.

Illalla olimme molemmat onnellisia kuutamosta.

"Sä ihme suurin olet öisen taivahan."