maanantai 5. heinäkuuta 2010

Traakkipuun pesupäivä.

Eilen traakkipuu pääsi ulos suihkuun. Sen lehdet olivatkin jo aika pölyttyneet. Annoin sen seisoa pihalla kuivumassa. Samalla pihaan levisi hieman tropiikin tuntua. Täällä ei ollut eilen varsinaisesti helle. Korkein lämpötila oli 25, 7 astetta. Tässä rannalla meri viilentää ja merituuli vielä lisäsi vilvoitusta.

Tämmöinen tapaus ilahduttaisi monia helteestä kärsiviä. Jääkaappi pihalla täynnä virvoittavia juomia ja jäätelöä. Totuus on toisenlainen. Siinä on entinen jääkaappini lähdössä viimeiselle matkalleen. Kuvakin on otettu jo viime kuussa, jolloin tämä tapahtui. Koska kultani, muruseni kuitenkin oli ottanut siitä kuvan muistoksi, se kannattaa julkaista. Tämä kaappi ilahdutti minua useasti käräyttämällä termostaattinsa toimimattomaksi, jolloin saatoin kutsua nuoren ja komean korjaajan kotiini. Kiitin sitä siitä ylenpalttisesti joka kerran. En tiedä mitä uusi jääkaappini keksii ilokseni. Toistaiseksi se on toiminut moitteettomasti ja hienovaraisen äänettömästi. Tuo entinen käydä kimitti niin äänekkäästi, että saatoin iltaisin nukahtaa sen lauleluun.

Kuten sanottu, ei täällä eilen ollut mitenkään liian lämmin. Istuimme päivällisen jälkeen sukulaistytön kanssa rannassa ja nautiskelimme ruoan päälle lasillisen vadelmanpunaista rose-viiniä. Meillä oli yllämme kummallakin lämmittävä jakku. Koska parempaakaan ajanvietettä en keksinyt, päätin laskea tunnin ajan kuinka monta venettä edessämme meni ohitsemme. Aloitin klo 17.13 ja lopetin klo 18.13. Veneitä meni vasemmalta oikealle ja oikealta vasemmalle yhteensä 51 kappaletta. En tiedä hyödyttääkö tämä tieto ketään. En ole tarjonnut sitä YLE-uutisiin. Kenties paikallislehti olisi siitä kiinostunut. En usko sitäkään. Tämä saattaa olla vaarallista. Tuntien itseni ja taustani ja kiinnostukseni tutkimustuloksiin, saatan innostua liikaa ja tarjota teille ennenpitkää tietoa siitä montako venettä menee vasemmalta oikealle ja montako oikealta vasemmalle. Lisäksi tarjoan kenties taulukkoa, jossa eri venetyypit on eritelty. Sekä käyriä veneiden lukumäärästä eri vuorokaudenaikoina. Lisäksi tulee tietysti kuva jokaisesta veneestä ja niissä näkyvien henkilöiden lukumäärä. Vain puutarhanhoito ja Amandan rapsuttaminen ja silittäminen saattaa pelastaa teidät tältä uhkaavalta tapahtumalta. Hyvää tätä viikkoa kaikille!

16 kommenttia:

  1. Yllättävän paljon niitä veneitä kulkee, tuntuu että on oikein ruuhkaa. Mihin menevät, miksi ja milloin, herää kysymys.

    Sinullakin onkrakausta kylmäkeskuksen kanssa. Meillä on myös, kuten kaikkien muiden takuun piiriin vielä kuuluvien keittiökoneiden suhteen. Kerron näistä jonain sateisena päivänä.

    VastaaPoista
  2. Traakkipuusi olisi ilahtunut eilisestä trooppisestä myrskystä täällä ;) Oli nimittäin 30 astetta varjossa,ja iltapäivällä sadetta, ukkosta, tuulta, aurinkoa, hellettä eli kaikkea. Ilma oli niin kosteaa, että pää meinasi hajota!
    Olen muuten kahdesti saanut traakkipuun kukkimaan pitämällä sitä pitkälle syksyyn kuistilla..

    VastaaPoista
  3. Voiko jossain olla vilpoista! Meillä on läkähdytty jo monta päivää. Ostin tänään kotiin isomman tuulettimen, kun tulee niin surku läähättävää eläinlaumaa. Ihanaa nähdä kuva vilvoittavasta vedestä, jossa laivat seilaavat aalloilla. Hyvää tätä viikkoa.

    VastaaPoista
  4. Upea maisema aluksineen! :) Olen kateellinen viilentävästä tuulesta. :)

    VastaaPoista
  5. Upea pohja!
    Toivottavasti uusikin jääkaappi järjestää yhtä miellyttäviä hetkiä ja tapahtumia kuin entinen.
    Mukavaa viikon jatkoa sinullekkin.

    VastaaPoista
  6. Traakkipuu, eikö sen tyyppisen niminen osa ole veneessäkin. Luulin että olet pessyt aivan muuta puuta, kuin kukkaa ;))
    Jääkaapit ovat vain sellaisia, että ne sanovat yhteistyösopimuksensa irti muutaman vuoden palvelun jälkeen.
    Niin, tiedä häntä, voisi tilastotieto olla hyväksikin maakravuille.

    VastaaPoista
  7. Mukavaa, kun traakkipuusi sai kunnon pesun ja lehdet putsaantuivat pölystä. Kisulle terveisiä!

    VastaaPoista
  8. Traakkipuun ilon ja onnen päivä! Älä kuule Famu näin kuumalla ala tilastotieteilemään, voi tulla kuhmu päähän, hih!!!!:)))))

    VastaaPoista
  9. Nythän on oiva tilaisuus kukkien pesuun, meillä kun olisi äsken huomannut viedä ulos niin taivaalta tullut sade olisi pessyt mukavasti, raikasti ainakin ilmaa.
    On meilläkin monet äkkijuoksut kylmälaitteet aiheuttaneet, juuri kuumimpana aikana. Onneksi Amanda pelastaa taulukoilta.

    VastaaPoista
  10. Mahtava traakkipuu, pitä meidänkin kaikki viherkasvit pistää suihkuun. :)
    Kaunis sininen järvi :)

    VastaaPoista
  11. Minua olisi kiinnostanut tietaa moniko meni mihinka suuntaan ja minka tyyppisia oli eniten - ja vahiten. Pikkutyttona jo olin erittain kiinnostunut kaikenlaisesta tilastoinnista, istuin ikkunassa ja laskin Victor Ekin kuorma- ja pakettiautoja ja noteerasin niitten numerot ja myos miten usein ne ajoivat ikkunamme ohi. Kiinnostusta siis olisi riittanyt viela tanaan, etenkin koska en enaa nae Victor Ekin autoja ikkunastani!

    VastaaPoista
  12. Arleena!
    Yleensä ne menevät perjantaisin oikealta vasemmalle mökeilleen ja sununtaina vasemmalta oikealle takaisin kotiin. Näillä säillä on paljon huviajeluakin.

    Elisa!
    Traakkipuu olisi nauttinut myrskystä. Tämäkin on kukkinut muutaman kerran.

    Tiuku!
    Läähättävä eläinlaumasi taitaa nauttia uudesta tuulettimesta.

    Sirpa ja Kollo!
    Me nautimme siitä:)

    Amalia!
    Amanda pelastaa monelta kiusalta:))

    SusuPetal!
    Pitäähän traakkipuulakin olla omat ilonsa:)

    Mk!
    Saapa nähdä mitä tämä jääkaappim keksii.

    Zilga!
    Taisit ajatella raakapuuta. Se on purjeveneissä.

    Kiirepakolainen!
    Ai, siitäkö tuo kuhmu otsassani tuli:))))

    Tia!
    Tännekin kaivattaisiin kunnon sadetta. Taas piti letkuttaa kukkamaita.

    Seijastiina!
    Siitä vaan kasvit suihkuun.

    VastaaPoista
  13. Hpy!
    Voi olla, että se sellainen taulukko tänne vielä ilmestyy:)))

    VastaaPoista
  14. Maria!
    Anteeksi! Taisin hypätä ylitsesi. Amanda kiittää terveisistä!

    VastaaPoista