sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Vielä kukkivat pelakuut.

 Minulla on tavanomaiseen tapaan taas syksyn tullessa vaikeuksia päättää millon raaskisin ottaa pelakuut sisään talvehtimaan. Vielä eilen takaterassilla näytti tältä.

 Toissapäivänä tämä kori koristi vielä etuportaita. Nyt se koristaa eteistä.

 Takaportaiden vierellä tämä sitruunalle tuoksuva pelakuu hämmästytti vieraita koko kesän ajan.
Sen varsi on taipunut hauskalle mutkalle. Takana olevat taulu on kellarin ikkuna, johon taivas kuvastuu.

 Kukkansakin se suostui avaamaan vasta elokuussa.

 Tämä toinen tuoksupelakuu on edellisen kaveri. Sekin tuoksuu voimakkaasti. Mielestäni sanoinkuvaamattomalle. Toisin sanoen en osaa oikein määritellä mille se tuoksuu, vaikka tiedän sen tuoksuvan mintulle.
Nämä molemmat olen onnistunut eilen kantamaan sisälle olohuoneeseen. Nyt siellä ainakin tuoksuu luonnontuoksu.

 Tätä pelakuuta ole täällä blogissani mainostanut ennenkin. En ole vielä mitannut sen pituutta tänä kesänä, mutta kaipa se samoihin mittoihin yltää kuin viime kesänä. Tuolla se vielä seisoo tämänpäiväisessä sateessa ja tuulessa. Neuvottelen sen kanssa huomenna, josko se olisi saanut tarpeekseen ulkonaolosta. Sen valokuvaaminen ei koskaan kunnolla onnistu. Kukkien väri on tässäkin aivan pielessä. Sen kanssa seurustelevan kärhön kukat ovat kyllä kuvassa oikeanväriset.

 Tämän tökkäsin kesän alussa kukkapenkkiin. Hengissä näkyy sekin selvinneen. Nyt se on ruukussa.

 Näitä ruusunnuppupelakuita minulla on useampia.

 Tämän kaksivärisen ostin keväällä puutarhaliikkeestä. Ikävää, ettei pelakuilla ole nimeä, kun niitä myydään. Pitäisi olla. Onhan perennoillakin tarkat lajinimet.Toivottavasti saan sen vietyä yli talven.

 Valkoisen Mårbackan kukka on kertakaikkiaan hurmaava. Olen onnistunut pitämään sen hengissä jo pari talvea.

 Tämä yksilö vietti ensin aikaa kukkamaljakossa. Se katkesi vahingossa isommasta pelakuusta. Työnsin oksan sittemmin kukkapenkkiin, jossa se ihme kyllä rupesi kukkimaan. Kaivoin se muutama oäivä sitten ylös. Juuria se ei ollut juurikaan kasvattanut. Saapa nähdä pystyykö se tekemään niitä päästyään kukkaruukkuun.

Tämäm päivän kaikki terassilla olleet ovat saaneet viettää keittiössä. Huomenna ne pääsevät vielä ulos, jos aurinko näyttäytyy. Tuo lohenvärinen on samaa lajia kuin kuudennessa kuvassa ylhäältä lukien oleva ennätyspitkä. Sisällä sen kukan väri näköjään onnistuu paremmin.
Eihän tässä auta muu, kuin ottaa järki käteen ja suostua vähitellen kantamaan kaikki pelakuut sisään, vaikka tidän niiden siitä loukkaantuvan. Valo ei sisällä riitä. Yritetään kuitenkin yhdessä selvitä tästäkin talvesta.

37 kommenttia:

  1. Samat hommelit on minullakin edessä. Mietin vielä mitä teen terassihortensialle ... kaivanko maahan talveksi vai koitanko talvettaa sisällä. Tämä on yhtä vaikeaa joka vuosi : )

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaivoin viime syksynä yhden kesäkynttilän (gaura) maahan. Sehän selvisi hyvin ja alkoi kukkia aikaisemmin kuin sisällä talvetettu.

      Poista
  2. Liian ihania pelargonioita! :) Kun jo mielessäni päätin, että tuo on kaunein, niin kohta jo pyörsin ajatukseni! Hyvää syksyä ja tulevaa talvea pelargonioille ja sinulle myös!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihania ovat minustakin. Yritän taas keväällä hillitä itseäni hankkimasta muutamaa uutta lajia:)

      Poista
  3. Onpa sinulla paljon kauniita pelargoneja ja kukkivat vielä tähän aikaan hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelargonit alkoivat kukkia tänä kesänä normaalia myöhemmin, ilmeisesti viileästä säästä johtuen. Nyt ne ovat parhaassa kukassaan.

      Poista
  4. Tavattoman kauniita ja hirmusen monta pelakuuta Sinulla.

    VastaaPoista
  5. Niin paljon ihania pelakuinta, että en tiennyt niin paljon pelakuita olevankaan. Missä pidät ne talven ajan ja leikkaatko niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osan pidän olohuoneen ikkunalla. Nuo pitkiksi kasvaneet. Siinä ne kasvavat koko ajan. Osan laitan huoneeseen, jossa lämpötila on 10-15 astetta. Leikkaan keväällä tarpeen mukaan. Pitkiksi kasvaneita en ole juurikaan leikannut.

      Poista
  6. Voi pyhä jysäys! Kyllä on kertakaikkiaan komeita pelakoita! Hyvä kun sinulla on paikka ja tilaa tuohon talvettamiseen.
    Kun katson kuviasi, niin niissähän on vielä kesä!!! Ei mitään syksyä:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole vielä syksy kunnolla iskenyt, kun tuo Suomenlahti lämmittää ihan vieressä.

      Poista
  7. Komeana ovat vielä pelakuusi, mutta aika on jo sellainen, että suojaan ne täytyy saada. Vain yksi hallayö ja kaikki on menetetty.
    On sinulla hieno kokoelma näitä kasveja.

    Minäkin kannoin pelakuuni varastoon, toivottavasti talveutus onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarkkailen yölämpötiloja. Vielä ei ole alle 8 asteen menty tässä rannalla.

      Poista
  8. Ihanat pelakuut ja noin paljon. Kun ei ole paikkaa mihin ne talveksi laittaisin, niin saavat olla ulkona viimeiseen asti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkonahan ne vielä pysyvät kukassa. Sisällä ei valo riitä.

      Poista
  9. On niitä sinullakin aikas monta,ihania lajikkeita. Minullekin kertynyt aikamoinen lajitelma, kotona pitkäksi venähtäneet, joudun niitä hiukan typistämään, en vaan tiedä miten, mökillä osa. Onneksi ei naapureilla ole tänä vuonna pelakuita ei tarvii niitä pelastaa kompostiin heittämisestä. Sisällä pidän, ikkunan lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ikkunan lähellä, mahdollisimman valoisassahan ne parhaiten talvehtivat.

      Poista
  10. Kauniita pelarkuuniota,kukkivat viellä kovasti:))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin kukkivat, siksi en raaskisi niitä sisään ottaa.

      Poista
  11. Oi miten kauniita pelakuita ja niin monta erilaista. Näköjään siis täälläkin kasvavat suuriksi, nimittäin ihmettelin talvella espanjassa olleita isoja pensasmaisia ja toisia korkeita pelakuita. Tämä on jotenkin sellainen "aito" kesäkukka, tuo muistoja mieleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin kerran Brysselissä pelakuita, joiden oli annettu kasvaa korkeiksi. Päätin yrittää samaa. Näköjään saattaa onnistuakin:) Aika varovasti on tosin siirto-operaatio ulkoa sisään ja päinvastoin tehtävä etteivät katkea.

      Poista
  12. Voi tavaton, onhan upeita pelakuita.
    Mykistyin vallan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hups! Mykistyitkö? Muista kuitenkin hengittää:)))))

      Poista
  13. Vautsi! Mikä kukkaloisto syyskuussa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään on taas 14 astetta lämmintä. Tosin aikamoinen tuuli, joten ulkovaloa saavat vielä nauttia.

      Poista
  14. Sinulla on tosi taitava pelakuupeukalo! Olen ihan pikkuisen kade, sillä omat pelakuuni eivät ole monestikaan talven yli selvinneet. Nytkin minulla on niitä kaksi, joita olen jo liki kuukauden päivät yöksi siirtänyt pakkasilta suojaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on muutama pelakuu sisällä myös kesän ajan. Ne talvehtivat melko hyvin huoneenlämmössä.

      Poista
  15. Kiinnitin heti huomiota kellarin ikkunaan. Sitten mietin, että se on taulu kunnes luin tekstisi. Saman kuvan portaat ovat myös tosi kauniit. Kuten huomaat, kukat ovat minulle sivuseikka : D. Ei oikeasti, taidan vain olla kade, kun en oikein hallitse sitä lajia, tykkään kyllä ja ihailen kukkaloistoasi. Ihmeellistä, että se katkennut oksa selvisi ilman juuria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Johtunee sateisesta kesästä, että se katkennut pelakuu selvisi ilman juuria. Portaat menevät juuri remonttiin, niissä on aika lahot askelmat. Uudet laitetaan toivottavasti vanhan hyvän mallin mukaisiksi.

      Poista
  16. Sinähän olet ihan Belargonia-kasvattaja. Ihania lajeja. Itselläni on esimmäistä kertaa menestynyt kauniina ja kukkivana koko kesän.Ennen tosin yritin kasvattaa niitä lasitetulla terassilla. Vielä kun saisi ne talvetettua kunnialla. Ei vaan raaski vielä ottaa niitä ruukuista, niin täynnä kukkia ne vieläkin ovat:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sielua riipaisee aina, kun ne on sisälle tuotava parhaassa kukinnassaan:)

      Poista
  17. Ihanat pelakuut sinulla. Minun on vaan jätettävä pelakuut ulos pakkaseen ja keväällä hankittava uudet, ei ole sisällä niille tilaa.

    VastaaPoista
  18. Hienoja ovat noi kukkasesi ja se "taulu" siellä takana:)Vein kerran pelarguniat kellariin koko talveksi, mutta eivät enää sitten kasvaneet. Joku meni luultavasti pieleen..

    VastaaPoista
  19. No on sulla pelarkuita. Miten ihmeessä selviät niistä kaikista - kastelu, huolto/hoito, talvehtiminen ym. Näitä on ihana ihastella, mutta itsellä ei ole ensimmäistäkään, kun ne kuolisivat kuitenkin alta aikayksikön.
    Sisareni vie pelakuut kellariin ja seuraavana kesänä ne kukkivat taas, ja isosti.

    VastaaPoista