Unikko on nyt vallan innostunut näistä lämpimistä säistä. Eipä ihme, kun yölämpötilatkin ovat pysytelleet viiden asteen yläpuolella. Unikko yrittää pontevasti avat kukkaansa. Nuo verholehdet vaikuttavat hieman kärsineiltä. Tuon lisäksi kolme komeaa nuppua yrittää seurata tämän esimerkkiä. Minä seuraan tilannetta.
Sitäpaitsi innostuin tästä niin että menin ostamaan uuden uimapuvun. Löysin mallin, jossa on melko pitkä hame. Sopii loistavasti ikäreisien peittämiseen!
Lisäksi olen päässyt selville siitä, että aivoni toimivat joka kolmas kuukausi.
- Elokuussa ilmestyi täälläpäin uusi paikallisbussien aikataulukirjanen. Koska mainittu teos on 96-sivuinen ja vie tilaa olkalukussa, hoksasin ottaa lähikeskustaan vievän bussilinjan aikataulusivusta kopioita ja laittaa yhden joka laukkuuni. Miten kätevää, ei paina ja kirjasta voi säilyttää eteisen lipastossa. Onnittelin itseäni aivotoiminnasta.
Uimapukua jouduin kuitenkin menemään ostamaan kaupungin varsinaisesta keskustasta. Unohdin jo toisen kerran sinne mennessäni ottaa mukaan sen kirjasen sieltä eteisen lipastosta. Harmittelin asiaa ihmetellessäni milloinkahan bussi sieltä takaisin lähtisi. Siinä yhteydessä aivoni toimivat jo toisen kerran. Heti kotiin päästyäni otin kopioita siitä sivusta, mistä näkee varsinaisesta keskustasta lähtevät bussit.
Nyt kiinnostaa kovasti, millä aivoni minut helmikuussa tulevat yllättämään.
Eivät nämä begoniatkaan mitenkään kyllästyneiltä kukkimiseen vielä näytä.
Toivottelen reipasta marraskuuta kaikille teille! Herra Kivi lähettää terveisiä!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste syksy. Näytä kaikki tekstit

perjantai 8. marraskuuta 2013
perjantai 27. syyskuuta 2013
Johan säikähdin
Tähän alkuun paljastan, että edellisessä bloggauksessani esittelemäni salaatti on lajinimeltään Salanova.
Kylläpä minä säikähdin pahasti, kun alkuviikosta täällä vaikutti siltä, että ollaan siirtymässä suoraan kesästä talveen ja jätetään syksy tänä vuonna kerrassaan kokematta. Säätiedote ennusti hallaa ja pakkasia ja laskihan se lämpötila yhtenä yönä peräti yhteen plusasteeseen.
Vesilinnut suuntasivat etelään.
Pikainen katsaus paikalliseen syysmuotiin. Poikkiraidat näkyvät olevan edelleen in.
Tutkimusalus Muikku suunnisti tutkimaan meriveden tilaa. Huomatkaa Herra Kiven syyspuku. Vihreää pitsiä takin helmassa.
Minä siis säikähdin ja kiiruhdin kantamaan pelargoniat, verenpisarat ja begoniat sisään. Harmitti. Olivathan pelargoniat juuri saavuttamassa pituuskasvunsa ennätyksen. Yksikään ei onneksi katkennut niitä sisään kantaessani.
Jouduin sijoittamaan kukat väliaikaisesti olohuoneeseeni. Se muistuttaa nyt epäilyttävästi kukkakauppaa. Olen harkinnut puutarhakutsujen pitämistä sisätiloissa.
Yölämpötilat näkyvät ennusteiden mukaan nyt kohoavan lähes kymmeneen asteeseen. Se on hyvä. Minulla on nimittäin syystoimet puutarhassa pahasti kesken.
Toivottelen kaikille oikein ihania syyspäiviä. Herra Kivi yhtyy toivotuksiin.

Tunnisteet:
linnut,
merimaisema,
Pelargonit,
salaatti,
syksy
sunnuntai 23. syyskuuta 2012
Vielä kukkivat pelakuut.
Minulla on tavanomaiseen tapaan taas syksyn tullessa vaikeuksia päättää millon raaskisin ottaa pelakuut sisään talvehtimaan. Vielä eilen takaterassilla näytti tältä.
Toissapäivänä tämä kori koristi vielä etuportaita. Nyt se koristaa eteistä.
Takaportaiden vierellä tämä sitruunalle tuoksuva pelakuu hämmästytti vieraita koko kesän ajan.
Sen varsi on taipunut hauskalle mutkalle. Takana olevat taulu on kellarin ikkuna, johon taivas kuvastuu.
Kukkansakin se suostui avaamaan vasta elokuussa.
Tämä toinen tuoksupelakuu on edellisen kaveri. Sekin tuoksuu voimakkaasti. Mielestäni sanoinkuvaamattomalle. Toisin sanoen en osaa oikein määritellä mille se tuoksuu, vaikka tiedän sen tuoksuvan mintulle.
Nämä molemmat olen onnistunut eilen kantamaan sisälle olohuoneeseen. Nyt siellä ainakin tuoksuu luonnontuoksu.
Tätä pelakuuta ole täällä blogissani mainostanut ennenkin. En ole vielä mitannut sen pituutta tänä kesänä, mutta kaipa se samoihin mittoihin yltää kuin viime kesänä. Tuolla se vielä seisoo tämänpäiväisessä sateessa ja tuulessa. Neuvottelen sen kanssa huomenna, josko se olisi saanut tarpeekseen ulkonaolosta. Sen valokuvaaminen ei koskaan kunnolla onnistu. Kukkien väri on tässäkin aivan pielessä. Sen kanssa seurustelevan kärhön kukat ovat kyllä kuvassa oikeanväriset.
Tämän tökkäsin kesän alussa kukkapenkkiin. Hengissä näkyy sekin selvinneen. Nyt se on ruukussa.
Näitä ruusunnuppupelakuita minulla on useampia.
Tämän kaksivärisen ostin keväällä puutarhaliikkeestä. Ikävää, ettei pelakuilla ole nimeä, kun niitä myydään. Pitäisi olla. Onhan perennoillakin tarkat lajinimet.Toivottavasti saan sen vietyä yli talven.
Valkoisen Mårbackan kukka on kertakaikkiaan hurmaava. Olen onnistunut pitämään sen hengissä jo pari talvea.
Tämä yksilö vietti ensin aikaa kukkamaljakossa. Se katkesi vahingossa isommasta pelakuusta. Työnsin oksan sittemmin kukkapenkkiin, jossa se ihme kyllä rupesi kukkimaan. Kaivoin se muutama oäivä sitten ylös. Juuria se ei ollut juurikaan kasvattanut. Saapa nähdä pystyykö se tekemään niitä päästyään kukkaruukkuun.
Tämäm päivän kaikki terassilla olleet ovat saaneet viettää keittiössä. Huomenna ne pääsevät vielä ulos, jos aurinko näyttäytyy. Tuo lohenvärinen on samaa lajia kuin kuudennessa kuvassa ylhäältä lukien oleva ennätyspitkä. Sisällä sen kukan väri näköjään onnistuu paremmin.
Eihän tässä auta muu, kuin ottaa järki käteen ja suostua vähitellen kantamaan kaikki pelakuut sisään, vaikka tidän niiden siitä loukkaantuvan. Valo ei sisällä riitä. Yritetään kuitenkin yhdessä selvitä tästäkin talvesta.

tiistai 22. marraskuuta 2011
Valehteleva potilas.
Tuttavat ja kylänmiehet ovat jo ehtineet ihmetellä, miksei blogi päivity. Kaikenlaisia syitähän tässä voisin esittää, kuten syyskokoukset ja pöytäkirjat ja talousarviot. Ettei vaan tosiasiassa syynä olisi useammatkin hauskat illalliset. Kuvaa tarkasteleva ymmärtää ylläolevan liittyvän ilman muuta veneilyyn.
Enkö minä juuri edellisessä postauksessa puhunut syömisestä. Eräällä illallisella maistoin ensi kerran persimonia. Aika hyvää. Kaunis kattaus on vähintäänkin puolet nautinnosta,
Amanda oli päässyt mukaan, ja halusi osoittaa olevansa hyvin dekoratiivinen kissa.
Useamman mainion ja hauskan illallisen jälkeen saattaa maailma näyttää sumuiselta.
Kenties vielä sumuisemmalta.
Silloin on parasta lähteä reippaalle lenkille kumarruspuun alitse.
Ihailla ohimennessään esi-isien kätten töitä.
Hämmästellä sammaleen ja syksyn lehtien väri-iloa.
Miten tämä kaikki liittyy otsikkoon? No siten, että aivotoimintakin on välillä lievästi sanoen sumeata. Huomasin apteekin ohi mennessäni sen mainostavan ilmaista keuhkojen puhallustestiä. Kiinnostuin, koskapa keuhkojeni kapasiteettia on viimeksi mitattu työssä ollessani. Proviisori kiinnitti suukappaleeseen laitteen ja sanoi syöttävänsä siihen ikäni. Ilmoitin sen. Hän kysyi seuraavaksi pituuttani. Ilmoitin sen. Siinä vaiheessa minusta alkoi tuntua siltä että tässä on jotakin pielessä. Ymmärsin valehdelleeni ikäni KYMMENEN VUOTTA LIIAN PIENEKSI. Korjasin asian. Hämmästyttävää kyllä onnistuin hihitykseltäni puhaltamaan oikein hyvän tuloksen. Hauskaa ja nuorekasta marraskuun loppua teille kaikille!

sunnuntai 30. lokakuuta 2011
Kattihaaste # 4
Kattihaasteen aiheena on SYKSY. Näin syksyllä auringon paistaessa vinosti alhaalta, Amanda on erityisen onnellinen huomatessaan olevansa ehdottomasti tämän tienoon SUURIN KATTI.
Lisää syksyisiä kattikuvia löydät napauttamalla allaolevaa nappia.

tiistai 11. lokakuuta 2011
Viikon kuva.
Ylläolevaa napauttamalla löytyy hienoja viikon kuvia.
Viikon kuvani on nimeltään "Syysaamu piparjuuren lehden kannalta katsottuna".

sunnuntai 2. lokakuuta 2011
Ylimääräinen kesäpäivä.
Toissapäivänä minut ja monet muut yllätettiin ylimääräisellä kesäpäivällä. Lämpötila nousi 21 asteeseen. Ylläoleva tähkäkimikki yllätti myös avaamalla ensimmäisen kukkaterttunsa. Se oli päättänyt ennen kukkien aukeamista kasvaa 190 senttiseksi ja yritti piilottaa kukkansa luumupuun lehtien lomaan. Nuppuja on vielä runsaasti. Saapa nähdä jaksavatko aueta.
Ritarinkannus on myös innostunut kasvattamaan muutaman uuden kukkavarren.
Dahliat jaksavat ilahduttaa pakkasiin asti.
Tämä neidonkurjenpolvi on vieläkin täynnä kukkia.
Vaikka päivä oli kesäisen lämmin, kulki aurinko jo niin alhaalla, että keskellä päivää puut ojensivat pitkät varjonsa yli pihamaan.
Illalla saatoin vielä istuskella ulkona ihailemassa illankajoa.

keskiviikko 14. syyskuuta 2011
Tuuli riepotteli sateenkaarta.
Eilen alettiin uhkailla hirmumyrskyn hännällä. Otin uhkailusta vaarin ja kannoin takaterassilta kasvit eteiseen suojaan, riippuvat petuniat maahan talon viereen suojaisaan nurkkaan, sekä puutarhapöydät ja tuolit rannalta ylemmäs pihalle. Vetäydyttyäni sisälle, huomasin illan hämyssä taivaalle ilmestyneen sateenkaaren. Oletin sen merkitsevän koko myrskyn peruuntumista.
Ei suinkaan. Tuuli tarttui sateenkaareen ja repi sen palasiksi. Yksi pala jäi taivaalle hämmästelemään.
Sateenkaaren pää yritti edelleen osoittaa missä aarre vastapäisessä saaressa sijaitsee.
Vietimme Amandan kanssa rauhattoman yön tuulen ulvontaa ja sateen ropinaa kuunnellen. Amanda ei saanut unta enää kello neljän jälkeen ja yritti vaatia minuakin valvomaan kanssaan varmuuden vuoksi. Nyt on vesi noussut 80 senttimetriä yli normaalin ja edelleen varoitetaan 20 sekuntimetrin tuulesta. Suhtaudumme tilanteeseen rauhallisesti ja ihailemme rannan kuohuja. Vielä ei vesi ole noussut yli rantapenkereen.
sunnuntai 4. syyskuuta 2011
Sieniretki.
Tein sieniretken naapurin pihaan. Naapurin rouvalla oli siellä pihakirppis. Siellä sain nauttia hyvää kahvia mainion itse leivotun korvapuustin kera ja seurustella saarikylän asukkaiden kanssa. Naapurin rouva oli tehnyt betonista komeita kärpässieniä. Ostin kolme. Istutin ne heti omalle pihalleni. Hyviä syksyisiä sieniretkiä teille mukavat lukijani! Varokaa myrkkysieniä!
keskiviikko 10. marraskuuta 2010
Parsakin kallistui.
Eilen raivosi ensimmäinen syysmyrsky. Tämä puutarhataulu, joka riippui tuossa ovessa
makasi tänä aamuna väärän miehen jaloissa. Myrsky oli temponut sitä niin kovin, että sen ripustuslanka oli katkennut. Onneksi se oli pudonnut noin päin, eikä sitä peittävä lasi ollut särkynyt.
Väärä mies näkyi suhtautuvan asiaan tyynesti.
Syysvärissään hehkuva parsa oli kallistunut. Se ei kuitenkaan katkennut.
Meriveden korkeus oli eilen -75 cm. Merenpohjaa näkyi rannassani niin pitkälle, ettei minun naismuistini mukaan sellaista ole tässä ennen nähty. Tänään vesi oli aamulla noussut. Sen korkeus oli +75 cm. Puolentoista metrin muutos alle vuorokaudessa on aikamoista. Iltapäivällä tarkastelimme Amandan kanssa rantaa. Kuvittelimme löytävämme myrskyn ja veden laskun ja nousun jäljiltä kenties aarteen tai vaikkapa merenneidon kaulakorun. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Nautiskelimme kuitenkin ihanasta päivästä. Tänään oli peräti 7 astetta lämmintä. lauantai 6. marraskuuta 2010
Räntää.
Nyt sataa räntää. Onneksi se sataa vielä sulaan maahan ja häviää saman tien. Puutarhassa on vielä paljon syysiloa. Monet kurjenpolvilajikkeet kehittävät lehtiinsä hienon syysvärin.
Ruusut sietävät pientä pakkastakin. Morden centenntial avasi varmaankin viimeisen kukkansa tänä vuonna.
Ingrid Bergmankin pinnisteli vielä yhden kukan auki. Kuvaan mukaan tunkeutunut kenkäni ei juuri kuvaa kaunista.
La Paloma on jo monena vuonna voittanut Kesän viime ruusu-kilpailun.
Peittoruusu The Fairy on aina viimeisin kukkija, mutta se kilpailee eri sarjassa.
Punapajuangervo ja iso maksaruoho tekevät iloiseksi.
Tämä nepalinhanhikki on kukkinut heinäkuusta lähtien. Siinä on niin hyvä kukkija, että sitä lisätään ensi keväänä useampaankin paikkaan puutarhassa. Räntäsade lakkasi jo, yöstä taitaa tulla kylmä, ennuste lupaa nollakeliä.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)