Historiaa hinataan.

Toissapäivänä oli pakko aamuhämärissä rynnätä kuvaamaan takaterassille. Sieltähän taas kerran oli havaittavissa kummallinen kuljetus. Tuo iso punainen on s/s Hyöky matkalla pääkaupunkiin juhlaviikoille ja silakkamarkkinoille. Hyöky on rakennettu vuonna 1912. Se on toiminut majakkalaivana. Sen perässä hinauksessa oleva pienen näköinen vene on amiraalivene Redut. Se on vanhempi kuin Hyöky, rakennettu aivan viime vuosisadan alussa. Redut on toiminut aikoinaan tsaarin armeijan yhteyslaivana. Laivaston amiraali on voinut esimerkiksi seurata paraatia Redutin kannelta, jonka jälkeen laiva on nostettu siinä olevista koukuista isomman aluksen kyytiin. Redut on matkalla Turkuun. Nämä kaikki mainiot tiedot sain lukea Kymen Sanomista, kun kuvan otettuani kävin noutamassa lehden postilaatikostani. Kuva ei ole kovin hyvä, mutta suurenee, kun sitä klikkaa pari kertaa.

Mamman vene.

Saarikylän rannalla lepää tämä vene. Sen nimi on mamman vene. Isoäitini omisti sen kauan sitten. Veneellä oli merkittävä osa vanhempieni, veljeni, minun, isoäitini, tätini ja parin muun henkilön pelastautuessa palavasta saarikylästä vuonna 1943. Sota oli jo siihen mennessä koetellut monin tavoin saarikylän asukkaita, olihan Kotka siihen aikaan Suomen pommitetuin kaupunki. Tiistaina 3.8.1943 iltayöllä kuultiin ilmahälytys. Niihin oli jo niin totuttu, etteivät saarikylän asukkaat sitä hämmästelleet. Kello 23 paikkeilla vihollisen pommikone pudotti saarikylään runsaasti fosforipommeja. Olin jo ollut nukkumassa. Heräsin isäni sylissä ja havaitsin hänen kantavan minua juoksujalkaa. Kysyin: "Minne mennään?". "Rantaan", vastasi isäni lyhyesti. Saarikylä, jossa sijaitsi 257 taloa yhden neliökilometrin aluella, oli tulessa melkein kauttaaltaan. Rannassa oli paljon hätäisiä ihmisiä. Isäni työnsi "mamman veneen" veteen. Asetuimme veneeseen. Isäni meloi sitä laiturista irroittamallaan laudalla, sillä airot olivat kotipihalla. Pommeja putoili runsaasti veneen ympärille matkatessamme sillä pieneen saareen jonne rantauduimme. Haimme suojaa sen rannalla olevien isojen kivien takaa. Tilanteen rauhoituttua isäni meloi veneen mantereelle, jossa pääsimme sukulaistaloon loppuyöksi. Kotitaloni paloi kuten 147 muutakin saarikylän taloa. Oli suoranainen ihme, että vain yksi henkilö menehtyi. Minulla oli ylläni yöpaita ja ympärilläni lakana, muilla perheeni jäsenillä ei ollut paljoa enempää. Äitini oli ehtinyt siepata mukaansa käsilaukkunsa. Siinä koko omaisuutemme. Niin, jäihän meille "mamman vene". Siinä se nyt lepää viettämässä eläkepäiviään. Olen kuullut, että se kenties vielä pääsee koristamaan rantaa paremmin. Jos niin käy, laitan siitä kuvan tänne blogiini.

Kertausta

Luin tämän kirjan.
Mirja Pyykön muistellessa elämäänsä ja erittäinkin työtään ajankohtaisohjelmien parissa, kertasin mielessäni tapahtumia lähihistoriassa oman elämäni osalta. Muistini on sillä tavalla puutteellinen, etten pysty sanomaan vuosilukua jollekin tapahtumalle. Hyvä kun muistan oman syntymäaikani. Sen sijaan pystyn hyvinkin muistamaan tunnelman ja omat ajatukseni asiasta, kun jokin tapahtuma mainitaan.