Tanssijalka alkoi vipattaa.

 Pihan rinteen kukkiessa aika ihanasti

 ja näiden suloisten tulppaanien vielä loistaessa, päätettiin kolmen iloisen naisihmisen voimin lähteä katsomaan rivitanssia Kotkan Sapokkaan. Sen jälkeen, kun olin useaan eri kertaan ilmoittanut rivitanssin alkamisajankohdan väärin, päästiin lähtemään ihan oikeaan aikaan.

 Aluksi nautittiin Sapokan jäätelökioskista ostetut jäätelöt; olihan varjossa 27 astetta lämmintä. Söin rommirusinajäätelön. Jos aion joka bloggauksessani puhua syömisestä, tulen luultavasti kesän lopussa painamaan pari kiloa enemmän kuin keväällä. Kuten kuvasta näkyy, norppakin paheksui moista mässäilyä.

 Voikukkapäissään hyppelevä jänis olisi antanut mallia liikunnasta, jollei se olisi jähmettynyt paikoilleen iloksemme.

Variksenpoikaselle olisi varmaan jäätelö maistunut, jollei se olisi ollut samassa jamassa jäniksen kanssa.

 Liian kirkkaasti paistanut aurinko vaikeutti kuvaamista. Vaaleat osiot maisemassa haalistuivat.

 Atsaleat kukkivat ihanasti Sapokan vesipuistossa

ja rhododendronit.

 Aika elävän näköinen tämäkin. Ei oikein päästy selville kissan rodusta.

 Entä tämä sitten. Hanhikorppikotka??????!!!!!

 Oi, miten suloisia!

 Asetuttiin sitten katsomaan rivitanssia siinä 27 asteen (varjossa) lämmössä. Juotiin päärynälimonaadia!! Tanssijat, joilla oli kuumat paikat, kääntyilivät suuntaan

 jos toiseenkin

 ja kolmanteen.

 

 Neljännessä alkoi aina jännittää. Peruuttivat nimittäin taaksepäin laiturin reunalle. Odotettiin molskahdusta, jota ei kuitenkaan tullut.
Musiikki oli mukaansatempaavaa ja tanssijalkaa alkoi kovin vipattaa.

Ohjelmaan sisältyi vuoroveneen rantautuminen samalle laiturille.
Tanssijat jaksoivat puolitoista tuntia siinä lämpötilassa. Kunnioitettavaa!

Koska oltiin liikkeellä troppisessa lämmössä, piipahdettiin lopuksi Saharassa.

 Kotiin tultuani Herra Kivi esitteli minulle illan viileydessä kauniin näyn. Laivan nimi on Lady Hester.

Se kulki seuraavana päivänä toiseen suuntaan. Nimi oli sama.

Toinen kevätlounas

Mentiin sitten maanantaikerhon kanssa kevätlounaalle. Ravintola Aurora sijaitsee viehättävällä paikalla Kymijoen rannalla. Salaattipöytä oli hieno. Huomatkaa kahvimyllyt!

 Arabian kannujen keräilijät ihastelivat näitä. Ne oli onneksi sijoitettu korkealle verhotangon yläpuolelle.

Ravintoloitsija lienee harrastanut keräilyä aika kauan.

 Lautaskokoelma oli kattava. Lounas tarjottiin sekin tyylikkäiltä lautasilta. Ei kuitenkaan näiltä. Ne ovat silmänruokaa. Hups vaan! Olen jättänyt tarjoiluvatikokoelman kuvaamatta. No, seuraavalla kerralla sitten.

Naisten toiletti. Antiikkia täälläkin. Kuvaaja nimittäin. Ei keräilyarvoa!!!!

Raportit myöhässä.

 Herra Kivi on ollut oikein tyytyväinen kevään edistymiseen. Kummat kuljetuksetkin ovat päässeet täyteen vauhtiin.

 Tämä saa kunniamaininnan "Kevään kaunein vene".

 Matkustin sitten eräänä kauniina päivänä eläkeläiskerhon parissa Jaalaan Aurantolan kartanoon.
Herkän keväinen näkymä kartanon pihalta.

Itse kartano oli pieni. Lounas siellä oli maittava.

 Kartanon alueella oli vanha viljamakasiini, joka oli muutettu kappeliksi. Komeat kattohirret ja vanhaa tiiliseinää.

 Kartanon emäntä nimitti näitä pullahevosiksi. Ne viettävät eläkepäiviä.

 Aika vanhaa riukuaitaa.

 Romanttinen venevaja.

Tulomatkalla käytiin veturissa. Ei se minnekään kulkenut. Olipa vaan uudehko kauppakeskus.

 P.S. Herra Kivi haluaa huomauttaa kevään kivimuodista. Poikkiraitaa helmaan!!

Kaikkihan sitä täälläpäin noudattavat.

Tulihan se kevät.

 Tulihan se kevät viimeinkin. Suloiset kevätkurjenmiekat ilahduttavat sinellään.

Herra Kivi on vapautut jääkahleista ja ruvennut tarkkailemaan meriliikennettä. Nopeimmat ovat jo saaneet veneensä vesille.

 Tasan kuukausi sitten jää lepäsi vielä sen näköisenä kuin ei aikoisi ikipäivänä lähteä. Silloin tapahtui tämä ennennäkemätön ihme. KOIRA kiipesi Herra Kiven harteille. Olimme molemmat täysin sanattomia.

Herra Kivi otti seuraavan täysikuun aikana kuutamohoitoa hartioillensa merilintuja odottaessaan.
Olen jo haravoinut seitsemänkahdestoistaosaa pihan pinta-alasta ja kitkenyt kymmenenseitsemäntoistaosaa pihan kukkapenkeistä. Naamani on jo saanut haaleaa rusketusta ja vartaloni taipunut tavanomaiseen kesä-asentoon - pää alaspäin ja takapuoli kohti taivasta.
Olen nauttinut paisteista, sateista ja tuulista; istunut uudella tilavalla takaterassillani ja iloinnut Herra Perunakauppiaan paluusta. Häntä ei ollut näkynyt joulun jälkeen. Oli pakko raahata perunat, porkkanat, tomaatit ja salaatit - savulohesta puhumattakaan - kaukaa torilta linja-autokyydillä.
Onneksi hän ilmestyi pihalleni toissa perjantaina. Nimesin päivän Herra Perunakauppiaan Ilmestymispäiväksi:) Se oli muutenkin ihmeellinen päivä, sukulaistyttö ja hänen autonkuljettajansa ilahduttivat minua siinä määrin, että kasvoillani on siitä lähtien nähty kestohymy.

Hyvää ystävänpäivää

Toivottelen Hyvää ystävänpäivää kaikille blogiystävilleni. Ottakaa ystävänpäiväkukat itsellenne kuvan runsaasta tarjonnasta. Herra Kivi yhtyy toivotuksiin.

Mikäkö tämä on?

Mikäkö tämä on? Väärin! Se ei ole teesihti.
Se on se kilpi, mikä minun pitää asettaa kaihileikatun silmän päälle yöksi. Liisteröin sen naamanahkaani kiinni ihoteipillä.
Kiitos kysymästä kaikki blogiystäväni!
Leikkaus sujui leikkauskertomuksen mukaan normaalisti. Se kesti 12 minuuttia. Voin kokemuksesta sanoa, että keskussairaalan minuutit ovat kaaaamean piiiiiitkiä. Hoitaja kehotteli minua useita kertoja hengittämään rauhallisesti. Ei ole, kuulkaa, helppoa hengittää rauhallisesti, kun silmään  tunkeudutaan.
Sen voin sanoa, ettei yhtään sattunut, eikä silmässä mitään tuntunut, jotta kaihileikkausta ei siinä mielessä tarvitse pelätä. Olin siitä huolimatta kauhusta jäykkänä, mikä ei kylläkään ollut kilttiä kaikkia niitä ystävällisiä hoitajia ja lääkäreitä kohtaan, jotka siellä tapasin.
Ymmärsin leikkaustuolista noustuani kiitellä heitä kaikkia useampaan kertaan.
Leikkauksen jälkeen tarjottiin kahvia ja pipari. Lisäksi tarjoiltiin lukuisia ohjeita ja neuvoja.
Kahteen viikkoon ei saa kastella kasvoja, oikeastaan tukan pesukin kiellettiin. Ei saa ponnistella ja lääkkeitä tulee muistaa tiputella silmään kolmesti päivässä. Ensimmäinen tiputusyritys meni pieleen. Tai pitäisikö sanoa poskelleen. Kolmas yritys onnistui ja seuraavatkin on ilmeisesti osuneet silmään eikä poskelle.
Mainittiin myös, että silmä saattaa peräti kahden viikon ajan tuntua sellaiselle, kuin siinä olisi roska.
Se tunne hävisi jo seuraavana päivänä, eikä mitään muutakaan ikävää ole ilmennyt.
Leikkausta seuraavana päivänä ällistyin pystyessäni lukemaan TV:n tekstiä aivan mahdottoman  hyvin sohvalta asti.
Kaikki muukin mihin katson on selkeätä. Tuolla Ruotsinsalmessa välkkyvät loistot ovat ihanan kirkkaat ja loistavan väriset.
Valitettavasti leikkaus vaan on vanhentanut minua huomattavasti. Naamassani ovat uurteet lisääntyneet ja rypyt moninkertaistuneet!!!!!
Voi,voi! No, yritän olla vilkuilematta peiliin. Toisessa silmässä kaihi on vielä jäljellä. Jos on pakko, niin katson peiliin sillä silmällä.
Toivottelen teille kaikikille kirkkaita helmikuun päiviä!

Vihdoinkin!

Laitan tähän kuvan tuosta amarylliksestä, joka ei tunnu ymmärtävän, että joulu on jo kaukana takanapäin.
"Vihdoinkin!" tuossa otsikossa ei tarkoita sitä, että amaryllis vihdoinkin kukkii, vaan sitä että minulle vihdoinkin tuli kutsu kaihileikkaukseen.
Olen odottanut kutsua lokakuun ensimmäisestä päivästä lähtien, jolloin silmälääkäri totesi molemmissa silmissäni olevien harmaakaihien kehkeytyneen siihen pisteeseen, että ne pitäisi operoida.
Näin jo silloin aika kehnosti ja osittain kaiken kahtena. Silmälasitkin olivat tilanteeseen sopimattomat, mutta eihän niitä siihen hätään kannattanut uusia hankkia, olisivat taas leikkauksen jälkeen sopimattomat.
Siitä lähtien näkö on huonontunut huonontumistaan ja kahdentunut kahdentumistaan. Joulu oli tietysti ennenkuulumattoman riemukas, näinhän kynttilänvalot ja kaikki muutkin jouluvalot kahtena.
Valokuvaus ei ole erityisemmin innostanut, koska en tiedä onko tuo amarylliksenkään kuva tarkka vai ei.
Ensi viikon torstaina pitäisi tilanne ainakin toisen silmän kohdalta kirkastua ja tarkentua.
Kutsukirjeesä kerrottiin minulle tarjottavan kahvia leikkauksen jälkeen. Mistä ihmeestä siellä tiedetään minun tulevan toimeen vain lyhyitä aikoja ilman kahvikupposta????
Kirjeessä sanottiin, ettei autolla ajo ole sallittua leikkauspäivänä. Ehän se ole minulle sallittua muulloinkaan. Eihän minulla ole edes ajokorttia. Ei ole ikinä ollutkaan.
Leikkauspäivänä mainittiin TV:n katselun ja lukemisen olevan sallittua. Bloggaamisesta ei ollut mainintaa!!
Toivon hartaasti, että näköni paranee sen verran, ettei minun tarvitse tihrustaa tämän koneen näyttöä sammalla tavoin kuin nyt.
Lupaan palata asiaan leikkauksen jälkeen.
Kiitos kaikille pariin edelliseen bloggaukseeni kommentteja laittaneille!
Oikein mainiota helmikuuta ja kevään odotusta teille rakkat lukijani!