keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kirjoittajan helmi.


Hpy haastoi minut. Tämä haaste on saanut alkunsa Satakielen sanoin-blogista. Sen säännöt sanovat:
1. Kerro kuka sinut haastoi.
2. Kirjaa ohjeet ja laita tunnuskuva blogiisi.
3. Valikoi kirjoitustesi joukosta onnistunut teksti, josta olet syystäkin ylpeä. Teksti voi olla esim. runo, novelli tai katkelma romaanista.
4. Luonnehdi valitsemaasi tekstiä yleisluontoisesti (haiku, eläinsatu, dialogi, maisemakuvaus j.n.e.)
5. Listaa ainakin viisi tekijää, jotka tekevät tekstistä onnistuneen.
6. Lähetä haaste kommentin muodossa eteenpäin niin monelle kirjoittajaystävällesi kuin itse haluat.

Pohdin asiaa. Huomasin, etten ollut milloinkaan kirjoittanut mitään mitä voisin helmeksi luonnehtia. Kaivoin kirjoituspöydän kaapin alahyllyltä kansion. Selasin erinäisiä kirjoitelmia. En osannut päättää. Laitoin kansion kiinni. Leväytin sen uudelleen auki satunnaisesta kohdasta. Tuli pakina nimeltä "Iskias". Päätin olla siitä syystäkin ylpeä, kuten säännöissä sanottiin. Olen kirjoittanut sen 25.11.2003 ja esittänyt pakinan kyynärsauvoihin nojaten eräässä pikkujoulussa samana vuonna. Kuten pakinasta ilmenee, olin sitä kirjoittaessani potenut iskiasta jo seitsemän kuukauden ajan. Silloin en vielä tiennyt, että se paranisi itsestään kestettyään yhdeksän kuukautta.

ISKIAS.
Tämä alkoi toukokuussa.
Tilasin ajan ortopediltä. Hän laittoi magneettikuvaukseen. Todettiin välilevyn pullistuma. Oli senverran hintavat kuvat, että aion kehystyttää ne kullanvärisiin kehyksiin ja laittaa olohuoneen seinälle. On se mukavaa jätää ne perinnöksi lapsenlapselle, joka voi esitellä ne isoäitinsä näköiskuvina.

Tuttavat alkoivat vastaan tullessaan huudahdella: "Mikä jalkaasi vaivaa?" Sanoessani tunnussanan "iskias", ilmeni ainakin joka kolmannella olevan omakohtaisia kokemuksia mainitusta vaivasta. Sain lukemattoman määrän hoito, voide, haude, lääke ym. ohjeita. Kaikki neuvoivat liikkumaan - makaamaan ei saa jäädä. Eipä tietenkään, siitä tämä tauti pitää itsestään huolen. Öisin klo 12, klo 2, klo 4 ja klo 6 on noustava ylös kävelemään, koska ei pysty makaamaan oikealla eikä vasemmalla kyljellä - ei selällään eikä vatsallaan. Reippaasti vaan ylös ja ravaamaan olohuoneeseen ja siitä eteisen kautta keittiöön ja takaisin. Suosittelen samalla laulettavaksi mielialaa kohottavia reippaita lauluja. "Kalle-Kustaan muori makaa hiljaa haudassaan.." ja "Se Oolannin sota oli kauhia..." ovat sopivia.

Kokeilin melkein kaikkia kerrottuja konsteja. Yksi jäi kuitenkin kokeilematta. Siinä piti kostuttaa pyyheliina, ripotella sen päälle karkeaa suolaa, asetella se kankun päälle, laittaa voipaperi päälle ja silittää kuumalla silitysraudalla kunnes kaikki suola olisi liuennut. Mutta yrittäkääpä temppua yksin itse. Ei onnistu. Huomasin tarvitsevani apua. Ratkaisu löytyi sillä tavalla että parille mieshenkilölle, jotka kyselivät tarjoaisinko kahvit, jos he pistäytyisivät kylässä, sanoin tarjoavani. Samalla saisi silittää tapuoltani kuumalla silitysraudalla. Molemmat vetivät ehdotuksensa takaisin alta aikayksikön. Se jäi siis kokeilematta.

Taudin kuva tuntuu olevan jokaisen kohdalla erilainen ja persoonallinen. Kuten minullakin tämä, että se haluaa joka yö klo 2 nauttia mustikkasoppaa ja juustovoileipää. Muuten ei uni tule.
Kenenkään muun en ole kuullut mainitsevan mitään taudin poliittisista vaikutuksista. Ilman mitään ennakkovaroituksia aloin joka yö nähdä unia valtionvarainministeristä. Yritin vaikuttaa uniini tuijottamalla televisiosta ympäristöministeriä. Ei auttanut. Siinä vaiheessa kaivoin esiin sen syömäni kipulääkkeen. Luin sen liian pienellä painetun selostuksen lääkkeen sivuvaikutuksista. Ei sanaakaan valtionvarainministereistä. Kehotettiin kuitenkin kertomaan lääkärille havaituista ylimääräisistä sivuvaikutuksista. Jätin kertomatta.
Siihen hätään oli jotakin keksittävä. Suoritin tarkkoja laskelmia, ja sain tulokseksi että tapaamistani ihmisistä 37,8 prosentilla oli kokemuksia iskiaksesta. Päätin perustaa uuden puolueen, jolla olisi iskevä nimi "Suomen iskiaspuolue". Näin jo itseni uuden suuren puolueen puheenjohtajana ja ties minä, kun putosin korkealta. Muistin median. Ei kuulkaa näytä hyvältä televisiossa puolueen puheenjohtajan mennä könkätessä kyynärsauvoilla puhujapönttöön. Päätin unohtaa koko jutun, mutta paranin kuitenkin siitä valtionvarainministerisyndroomasta.
Tässä nyt sitten vaan odottelen iskiaksesta paranemista.
Nykyisin vastaan tulevat tuttavat huudahtavat: "Vieläkö olet tuossa tilassa?" Siihen vastaan, että olen vasta seitsemännellä kuukaudella.

Haastan Kaanonin kertomaan helmensä.

22 kommenttia:

  1. Päivän naurukiintiö tuli täyteen yhdellä rysäyksellä :D

    VastaaPoista
  2. Tämäkln täällä nauroi, oikein reippaasti kera ilonkyynelten. Jos ja kun perustat puolueen, kannan minäkin oman iskiakseni kekoon.

    Kiitos haasteesta!
    Onkohan minulla ole kirjoittajan helmiä, ehkä yksi, mutta se onkin sydänverellä kirjoitettu.

    VastaaPoista
  3. Loistava pakina. Täynnä hersyvää huumoria, vaikka iskiaksen kanssa ei ollut nauramista, niin pakinasi muodossa siinä on.
    Ai, että tämmöisiä helmiä sinulla on kirjoitusöydän kaapin alahyllyn kansiossa!

    VastaaPoista
  4. Peikonkin mielestä tuo on oikein helmeilevä teksti :)

    VastaaPoista
  5. Taru!
    Iskevä rysäys:D

    Kaanon!
    Hienoa. Suunnittelen jäsenkorttia. Odotan innolla helmeäsi.

    Aimarii!
    Laitan kansion takaisin alahyllylle heti, kun Amanda tulee pois sen paikalta.

    Isopeikko!
    Kiitos. Olen iloinen jos se helmeilee.

    VastaaPoista
  6. Hyvä pakina! Jos perustat iskiaskerhon tai-puolueen, niin munkin on sitten pakko hankkia iskias takaisin! Iskias jäi multa avantoon noin 11 vuotta sitten! Ja tämä tarina on tosi.

    VastaaPoista
  7. Hauska pakina, vaan ei hauska ollut pakinan kohde, iskias, mutta näin jälkeenpäin parannuttuaan iskiaskin kuulostaa hauskalat.
    En ole kokenut itse tätä, mutta tunnen sinun lisäksesi monta, jotka tämän kourissa ovat olleet.

    VastaaPoista
  8. Tämä oli todellinen hersyvä helmi. :) Osasitpas hauskasti ja pilke silmäkulmassa kirjoittaa sellaisestakin asiasta kuin ISKIAS.

    Äidilläni oli se tuossa pari vuotta sitten, tuntuu olevan todella ikävä vaiva. :( Vaikeuttaa elämää! Äitini on 6-kymppinen rouva, mutta iskias voi iskeä (hyvin sointuvat yhteen nuo iskias ja iskeä!) nuorempaankin. Muistan omilta kouluajoilta 4-kymppisen opettajan, jolla oli SE myös. :( Hän joskus kai roikkui sellaisessa oven yläosaan ripustetussa tangossa. En ole varma oliko tuo roikkuminen lääke iskias-vaivoihin vai kenties SYY niiden syntymiselle!

    VastaaPoista
  9. Vilukissi!
    Älä ihmeessä hanki iskiasta takaisin. Hyvä kun hukkutit sen avantoon. Puolueeseen kelpaa hyvät iskiaksenhukuttajat mainiosti.

    Arleena!
    Ole onnellinen siitä ettei se ole iskenyt:)

    Ninni!
    Voi se iskeä nuorempaankin. Roikkumista pidetään kyllä lääkkeenä siihen vaivaan.

    VastaaPoista
  10. Oi, olipa hauska kertomus. Oli pakko pitää naurutauko siinä valtionvarainmiehen kohdalla. Onneksi sentään paranit valtionvarainministerisyndroomasta, vaikka iskias jäikin! :D

    VastaaPoista
  11. Tarina taattua hersyvää Famua. Ilman huumoria ei kestä edes iskiasta, vaikka ei sen kourissa ollessaan nauratakaan.

    VastaaPoista
  12. Jos perustat huumoripuolueen ja olet sen puheenjohtaja, minun ei tarvitse enää kierrellä eikä kaarrella eikä pähkäillä äänestyskopissa minkä numeron raapustan, sillä lopun ikääni pysyisin uskollisena kannattajanasi. Eläköön huumori. Eläköön famu :)

    VastaaPoista
  13. Anskukka!
    Onneksi se iskiaskin lopuksi parani:)

    Zilga!
    Silloin sitä huumoria todella tarvitsin.

    Lastu!
    Huomaan minussa ilmenevän todellisen politiikon piirteitä. Vaihdan puolueen nimeä:D

    VastaaPoista
  14. Riemastuttava kirjoitus, oikea kivun hioma helmi. Iskias on vanha ja ei toivottu tuttava minullekin.

    VastaaPoista
  15. Simpukka!
    Toivon ettei se tule vierailulle enää koskaan!

    VastaaPoista
  16. Herramunjee mitä sivuoireita =I
    Että kaikista maaliman ihmisistä valtiovarainministeri!
    Sean Conneryn oisin viel ymmärtänny!

    Tuo silitysrauta-temppu on kyllä kertakaikkiaan hauska:)
    Sillä ei kyllä taideta miestä "iskeä"... ellei sitte paukauta päähän....
    Helmihän tää oli!
    Ihan aito:)

    VastaaPoista
  17. Arjaanneli!
    Sivuoireet voivat olla katastrofaalisia:D

    VastaaPoista
  18. Hienon helmen löysit!
    Harmi vain ettet saanut ketään avustamaan silitysraudan kanssa, olisi tiedetty tepsiikö tuommoinen konsti varmasti.
    Olisi hauska tietää miten tuommoista on ylipäätään päädytty kokeilemaan.

    VastaaPoista
  19. Hei! Mikä hieno helmi,ihan oikeesti sain HYSTEERISEN NAURUHITYS KOHTAUKSEN lukiessa postausta ISKIAS. Kerroitpa tarinan nappiin osuen.
    Täällä yksi iskiaskerholainen.

    Terkuin
    ^_^Piitis

    VastaaPoista
  20. Mk!
    Onhan suola vanha lääke. Kaipa joku on tuollakin keinolla on kipujaan hoidellut.

    Piitis!
    Kiitos! Saat heti kerhon jäsenyyden:)

    VastaaPoista
  21. Kaikki kirjoituksesi - ihan jokainen - ovar helmia.
    (Pitaiskohan tuota suolajuttua kokeilla?)

    VastaaPoista
  22. Hpy!
    Kokeile ihmeessä, jos sinulla on avustaja paikan päällä:D

    VastaaPoista