torstai 22. huhtikuuta 2010

Kevätmaisemia.

Tänään kevään ensimmäinen purjevene lipui maisemassa. Se joutui kuitenkin kääntymään takaisin sen edessä näkyvässä Ruotsinsalmessa. Salmen toiselle puolelle oli kertynyt uiskentelevia jäälauttoja.

Eilen salmesta olisi päässyt menemään. Aamulla matalalla kulkeva sadepilvi heilutteli jalkojaan saarien yllä.
Viime sunnuntaina jäätä oli vielä aika paljon ajelehtimassa.

13.4.10 huomasin kolme miestä menossa heikoille jäille. Tartuin jo puhelimeen kerraten hätänumeroa mielessäni. Onneksi ennen soittoa kiinnitin huomiota miesten asuihin.

Heillä oli märkäpuvut yllään. Saavutettuaan tarpeeksi heikon kohdan, miehet vajosivat jäihin ja pelastautuivat. Saarikyän VPK harjoitteli jäistä pelastamista ja pelastautumista. Tämä toistettiin lukuisia kertoja.

Amanda piristyy päivä päivältä. Tänään aamulla antibioottia sen suuhun tungettaessa se puri lääkkeen antajaa ja painoi kyntensä käsivarteeni sekä reiteeni. Onneksi on enää neljä annosta antamatta. Toivon että ensi maanantaina, kun tikit ja hakaset Amandan haavasta poistetaan päästäisiin eroon kaulurista ja annettaisiin lupa hypätä edes sohvalle.

19 kommenttia:

  1. Purjevene! Ihmeellistä.

    Amandalle sitkeyttä ja emännälle kärsivällisyyttä!

    VastaaPoista
  2. Nuo sinun maisemasi ovat todella kauniita! Hauskat nuo sadepilven jalat ;)
    Amandalle hurrrrjasti terveisiä Sohvilta ♥ Koettakaa molemmat vielä jaksaa vähän aikaa!

    VastaaPoista
  3. Voi paatit, ihanat paatit....ja muutenkin kaunis kuvasarja!!

    VastaaPoista
  4. Pilvellä on myös nokka.

    Amanda on terve, kun vastustelee. Tsemppiä : )

    VastaaPoista
  5. Raikkaat on maisemat! Ja Amandakin paranee ja piristyy. Niin se aika kuluu ja sanonta "aika parantaa haavat" toteutuu.

    VastaaPoista
  6. Olipa kiva kuulle, että Amanda on tervehtynyt!
    Hauskan näköinen pilvi,tulossa oikealta ja menossa sinne minne nokka osoittaa. Voiko pilvellä olla nokkaa?
    Ihania keväisiä kuvia!

    VastaaPoista
  7. SusuPetal!
    Purjevene täytti minut kevätonnella.

    Elisa!
    Amanda kiittää terveisistä. Sinulle ja Sohville toivotamme kevätiloa!

    Kiirepakolainen.
    Paatit on.....

    Mayo!
    Terve tuntuu Amanda olevan. Ainakin vahva.

    Rita!
    Totta on vanha sanonta.

    Kaanon!
    Nokkahan sillä. Se osoittaa kulkusuunnan:)

    VastaaPoista
  8. Amanda alkaa on kunnossa, se on hyvä uutinen.
    Sinulla on tapahtumarikas maisema ihailtavanasi.
    Purjeveneet on varma kesän merkki ja heikot jäät kevättä. Kevätjäille menemistä kantsii miettiä kaksi kertaa vähintään.

    VastaaPoista
  9. Jonkun on ollut jo pakko päästä purjehtimaan pitkän talven jälkeen : )
    Kaikkea jäihin kellahtamisia sinä siellä näetkin ja saat olla varpaillasi hätänumero mielessäsi...
    Yritä nyt saada vielä ne viimeiset antibiootit sille kynsikkäälle suuhun ja varustaudu sinäkin hyvin suojapuvuin = )
    Kevätiloa Famu!

    VastaaPoista
  10. Kiitos tunnelmallisista ja havainnollisista kuvista sekä merisääpäivityksestä (saarimökkeilymme länsirannikolla alkaa toivon mukaasn ensi viikonloppuna)

    VastaaPoista
  11. Meri pitää vielä lujasti kiinni viimeisistä jäärippeistään. Kohta ne jo ovat poissa.
    Amandalle hyvää vointia.

    VastaaPoista
  12. Onneksi oli vain harjoitus (olen kerran pudonnut heikkoihin jäihin enkä tahdo enää koskaan).

    Amanda osaa pitää puolensa. Hyvä. Ihmettelee varmaan miksi hänelle moista tarjoilet. Mutta kohta hän saa hypätä sohvalle, pidän peukkuja. Siitä voisit ottaa kuvan niin mekin näkisimme :)

    Jatkuvaa parempaa vointia toivotan.

    VastaaPoista
  13. Oho, no jollakin on jo tosi kiire purjehtimaan, kun ei malta edes jäidenlähtöä kokonaan odotella!

    Ei tietysti ole hienoa, että sinua purraan ja raavitaan, mutta hyvä merkki kumminkin. Oikein sairas eläin ei jaksa taistella vastaan.

    Amandalle silityksiä!

    VastaaPoista
  14. Kunhan Amanda tarpeeksi paranee ja puraisee on Famun aika pitaa omista haavoistaan huolta! Parenemisia kummallekin!
    Kauniita kuvia!

    VastaaPoista
  15. Aimarii!
    Onneksi kevätjäälle menijät olivat palokuntalaisia.

    Taru!
    Purjehtijoiden mieli palaa vesille;)

    Arle!
    Mökille saareen tekee varmasti jo kovasti mieli.

    Arleena.
    Jäälauttoja on vielä näkyvissä.

    Lastu!
    Sohvakuva otetaan riemumielellä sitten kun sinne asti päästään.

    Anskukka!
    Totta. Amanda on jo aika hyvässä kunnossa, ei muuten jaksaisi purra ja raapia.

    Hpy!
    Laastarilla olen selvinnyt, sen pahempia haavoja ei ole tullut:)

    VastaaPoista
  16. Sadepilvi jalkoineen näytti aivan dinosaurukselta. Vai että jo purjeveneitäkin näkyvissä...pian Amandakin on ulkosalla, uskon, että moni asia tuoksuu uudelta sen nenuun.

    VastaaPoista
  17. Kyllä sitä vesille monella on talven jälkeen kova halu. Hyvä kun harjoittelevat pelastusjuttuja. Voin kuvitella sen tarrautumisen, meilläkin aikoinaan jos lääkkeitä joutui antamaan niin sylki ja sihisi.

    VastaaPoista
  18. Kiva kuvasarja. Rapsutuksia Amandalle, kyllä se siitä vielä iloksi muuttuu.

    VastaaPoista
  19. Vilukissi!
    Se onkin dinosaurus, en vaan viitsinyt kertoa, koska kukaan ei olisi uskonut minua:))

    Tia!
    Onneksi antibioottikuuri loppui. Helpotuksen huokaus pääsi sekä lääkitsijöiltä että lääkkeen saajalta.

    Kitty!
    Amanda kiittää rapsutuksista.

    VastaaPoista