Eilen lähdin puutarhahommiin tarkoituksena leikata kukkineet ruusut pois. Niitä kertyy parissa päivässä ämpärillinen. Matkalla sinne tapasin tämän ihastuttavan olennon. Siitä tulee isona horsmakiitäjä.
Oli pakko mennä takaisin sisään hakemaan kamera. Otin siitä myös kasvokuvan.
Lähestyessäni ruusutarhaa ympärilläni pyöri runsaasti perhosia. Neitoperhon tapaan pihallani joka vuosi. Perhosia lenteli niin paljon, että ne välillä olivat törmätä minuun.
Niitä piti oikein väistellä. Sitten huomasin ohdakeperhosen. Selitys perhosten runsauteen löytyi tämän päivän lehdestä. Luonnontieteellinen keskusmuseo kertoi, että etelärannikon ulkosaariin saapui viime torstaina mereltä massoittain ohdakeperhosia ja amiraaleja. Perhosmäärät yli kymmenkertaistuivat yhden yön ja aamun aikana.
Perhoset tuntuvat pitävän erityisesti puutarhassa paraillaan kukkivasta purppurapunalatvasta. Pitävät siitä kyllä mehiläisetkin.
Amiraali antoi kuvata itseään oikein kunnolla. Mitkä hienot tuntosarvet sillä onkaan.
Myös punahatut ovat perhosten suosiossa.
Siivet supussakin amiraali on huomiota herättävä.
Purppurapunalatva on tämännäköinen kasvi. Se on yli 1,5 metriä korkea.
Minua alkoi tänään aamupäivällä mietityttää. Taivas tummui ja tuuli yltyi.
Minne ne kaikki perhoset mahtoivat joutua. Veikö tuuli ne mennessään?
Mennessäni hakemaan postia, syysleimut huojuivat voimakkaassa tuulessa.
Meressä näkyi vaahtopäitä. Lokit keikkuivat laiturin kaiteella.
Aallot löivät rantaan vihaisesti.
Luonnonkukat kestävät aaltojen loisketta.
Rankkasade pieksi maisemaa.
Tuuli puhalsi puuskissa 18 metriä sekunnissa. Minne ne sadat perhoset joutuivat?
Kävelen elokuun illassa kotiin. On aivan pakko mennä laiturille katsomaan tätä väriä.
Naapureiden saunatkin saavat uuden värin. Istun laiturin penkille ja kuuntelen laineiden liplatusta. Tiedän, että sirkat soittavat. En kuule sitä enää.
Tervalepän oksat näkyvät edelleen levittäytyneen.
Koska pikkuista kissaa ei näy missään, kävelen toiselle puolelle taloa. Olohuoneen ikkunan ohi mennessäni huomaan omistavani ainakin kolme olohuoneen lamppua. Miten vaurasta! Tosiassa se yksi kuvastuu toisesta ikkunasta moninkertaisena.
Amanda istuu portailla haaveilemassa. Tullessani se nousee raapimaan portaan kaidetta. Tarkoitus on viestiä, ettei sillä ole aikomustakaan tulla vielä sisään. Ei! Kissojen kuuluu saada haaveilla portaillaan pimeän tuloon asti. Sitten voi harkita sisääntuloa ja nukkumaan menoa. Sitäpaitsi se huomauttaa olevansa hurja NAARASKISSA, jolla on terävät kynnet. Kehotan sitä lopettamaan, ettei mene tikku silmään.
Sisällä näen keittön oven ikkunaan asettuneen yöperhosen. Se antaa kuvata itseään, vaikka asetan kameran aivan kiinni lasiin. En tiedä, mikä yöperhonen se on. Niiden nimet ovat hurmaavia. Olisiko se Sumuinen syysmittari tai Aaltoinen tupsumittari. Toivottavasti ei kuitenkaan Hallamittari tai Pakkasmittari. Olisi hauskaa, jos se olisi Kaksikuumittari. Nimitän sitä Suloiseksi elokuuniltamittariksi. Se hyväksyy sen.
