Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Irlanti. Näytä kaikki tekstit

tiistai 5. kesäkuuta 2012

Juhlamatka osa 7.

 Juhlapäivänä juhlakalulta kysyttiin minne hän juhlapäivänään haluaa mennä. Koska juhlakalu on fiksautunut rannikkokaupunkiin, eikä hän ollut nähnyt merta muutamaan päivään, hän ilmoitti haluavansa Dun Laoghaire'en. Ajettiin sinne taksilla. Koska ei oltu päätetty tarkempaa osoitetta siellä, pysäytettiin taksi rantakadulla ja jatkettiin matkaa jalan. Eiköhän vaan siinä heti kohta kävelemään lähdettäessä, ollut silmien edessä aava meri, laiva ja vanha tykki samaa mallia kuin Kotkan Varissaaressa.

 Kadunvieren puista pystyi päättelemään myrskytuulen iskevän Dun Laoghaire'en useammin kuin koti-Kotkaan.

 Tuuli jonkin verran, lämpötila oli alempi kuin Suomessa sinä päivänä. Valkoiset kasat rannalla eivät kuitenkaan ole jäätä vaan kiviä. Reipas, kunnolla pukeutunut, varmaankin paikallinen asukas, istui ihailemassa merta.

En istahtanut tuohonkaan palelemaan. Sitäpaitsi tiedän miltä siinä tuntuu istua. Pari samanlaista löytyy kotipihalta.

 Reippaasti vaan eteenpäin, vaikka Promenade Cafe siinä houkutteli.

 Otiin siis tässä. Komeita kalojakin siellä olisi voinut pyytää.
 Vähän teki mieli mennä tuonne alas kävelmään, mutta jalat olisivat saattaneet kastua.

 Aika sileäksi olivat aallot rantakallion kuluttaneet.

 Ohitettiin taideteos, jonka nimen olen unohtanut. Minulle jäi se mielikuva, että se liittyi Saksan vuonna 1940 tänne kohdistamaan pommitukseen. Irlantihan ei varsinaisesti ollut sodassa

 Tutkin sitä eri puolilta. Vaikuttava.

 Mitkä värit!

 Rantamuurissa varoitettiin aallokosta.

Poikettiin pikku puistoon.

Rantakadulle palatessa havaittiin Dun Laoghairen jääneen selän taakse lahden toiselle puolelle. Oltiin kävelty aika vauhdilla Sandycove'en asti.
Kuvia Sandycove'sta seuraavassa postauksessa.
Ai niin. Dun Laoghaire lausutaan "danliöri". Ei se sen vaikeampaa ole:)

perjantai 25. toukokuuta 2012

Juhlamatka osa 4

 Oluttehtaalta ajettiin turistibussilla Dublinin Kirjailijamuseoon. Siellä jouduttiin minun takiani ryntäämään aivan aluksi kahvilaan, koska minulla oli jo siihen aikaan päivästä valtaisa kahvivajaus. Sitä ei mikään oluenmaistelu voi estää. Kahvi oli hyvää ja jotakin lihottavaa sen kanssa tuli tietysti nautittua, en vaan muista mitä. Siirryttiin sitten museon puolelle. Sen alakerta on täynnä Irlannin kirjallisuuteen kuuluvaa aarteistoa. Jokaisesta kirjailijasta on jokin henkilökohtainen muisto Shaw'n nimikirjoitus, Stokerin Drakulan ensimmäinen painos, Becketin puhelin ja Joycen piano ynnä muuta ynnä muuta. Kaipa siellä oli valokuvaaminen kielletty, koska en ole ottanut sieltä yhtään kuvaa. Ylläoleva kaunis ikkuna on toiseen kerrokseen johtavassa portaikossa.

 Kuten tämä hurmaava lamppukin. Museo sijaitsee 1700-luvun entisöidyssä  rakennuksessa.

 Onneksi olen sentään kuvannut yhden kirjakaapin!

Hienot friisit kiersivät huoneiden kattoja.

 Ja taas lamppu. Olenkohan yrittänyt kuvata järjen valoa?

 Kaikissa ovissa oli eri vuoden aikoihin liittyvät ihanat maalaukset.

 Siirryttiin sitten Oyleys-nimiseen pubiin iltapalalle. Irlantilaisissa pubeissa on yleensä tiski ja korkeat istuimet

 ja toinen osio, jossa voi istua mukavammin pöydän ääressä. Irlantilaiset tulevat pubiin lounaalle tai iltapalalle perheineen pikkuvauvat mukaanluettuna.
Viihtyisää. Yritin tilata itselleni pikku iltapalaksi voileivän. Eteeni tuotiin lautanen, jossa oli neljä (NELJÄ) kerrosleipää reunoilla ja niiden keskellä noin 10 perunan verran ranskalaisia. Siis perunoita, ei ranskalaisia turisteja. Otin annoksesta kuvankin, jota en kehtaa tähän laittaa.
Ei kannata mennä nälkäisenä nukkumaan. Hyvää yötä!
Seuraavassa osiossa lupaan viedä teidät kirkon kryptaan syömään syntisen hyvää kakkua.


perjantai 18. toukokuuta 2012

Juhlamatka osa 1.


Päätettiin sitten tehdä se niinjaniinmonikymmenviisivuotisjuhlamatka Irlantiin Dubliniin. Tämä raportti tulee jonkin verran jälkijunassa. Älkää antako sen häiritä. Raportteja tulee useammassa erässä liikaakin. Älkää antako senkään häiritä.
Matka alkoi 28.4.12. Ajoimme taksilla lentoasemalta hotelliin. Taksikuski osoittautui erittäin puheliaaksi, kertoi matkan aikana Dublinin tärkeimmistä nähtävyyksistä ja kysyttäessä kertoi vielä Irlannin taloudellisesta tilanteesta. Näitä kuunnellen matka sujui rattoisasti. Hotellin eteen päästyämme, sen sisäänkäynnin edessä seisoi bussi ja sen ympärillä niin paljon ihmisiä kuin jalkakäytävälle mahtui ilman, että talloivat toisiaan kuoliaiksi. Oho, sanoi taksikuski. Hän keksi heti syyn moiseen. Dublinissa oli alkamassa rugbyottelu skotlantilaisen ja pohjois-irlantilaisen joukueen välillä ja jommankumman joukkueen jäsenet olivat majoittumassa samaan hotelliin. Fanit olivat kerääntyneet bussin ympärille fanittamaan. Tuntui toivottomalta päästä ihmismassan läpi hotellin ovelle. Ennenkuin ehdimme edes taksista ulos, tuli onneksi hotellista henkilö, joka vei meidät laukkuinemme salaperäisestä sivuovesta salaperäisiä käytäviä myöten hotellin aulaan. Kuva on hotellin aulasta.


Huoneessani oli tämän ikäiselle tarpeeksi leveä sänky ja siinä tarpeeksi tyynyjä.


Hotelliin tultuani tarkastan aina ensimmäiseksi kylpyhuoneen. Se johtuu siitä, että minulla on aina siinä vaiheessa kiire sinne. Kiinnittäkää huomiota hanaan. Läpäisin tämän älykkyystestin ja sain siitä vettä tulemaan.

Hanavaikeudet alkoivat vasta siinä vaiheessa, kun halusin mennä suihkuun. Hanat olivat nuo omituiset töpykät tuossa seinällä. Vääntelin niitä vähän, mutta en ilmeisesti tarpeeksi, koskapa en saanut vettä tulemaan. Ei auttanut muu kuin kysyä naapurihuoneesta sukulaistytöltä miten niitä piti vääntää. Hän oli minua älykkäämpänä ratkaissut asian. Minua lohdutti tieto siitä, että sukulaistytön autonkuljettaja oli myös tarvinnut asiassa hänen opastustaan.
Seuraava ongelma oli kylpyammeeseen meno. Amme ei ollut hirveän korkea, mutta korkea minulle. Yritin ensin saksaustyylillä. En päässyt ammeeseen. Saksaustyyliä käytän aina automaattisesti siksi, että kansakoulua käydessäni korkeutta hypättiin vielä saksaustyylillä. Tämän ymmärtävät vain iäkkäämmät lukijani, mutta ei se haittaa. Vaikka itse sen sanon, olin aika hyvä korkeushypyssä. Vielä parempi oli pituushypyssä, mutta siitä ei tässä tapauksessa ollut hyötyä. Onneksi sukulaistytön neuvo siirtyä kierähdystyyliin tuotti tulosta, jotta saatoin vietää aikani Dublinissa puhtaaksi pestynä.
Tässä juhlamatkan osa 1. Jatkoa seuraa. Siis liikaakin.
Hyvää viikonloppua kaikille!