Juhlamatka osa 7.

 Juhlapäivänä juhlakalulta kysyttiin minne hän juhlapäivänään haluaa mennä. Koska juhlakalu on fiksautunut rannikkokaupunkiin, eikä hän ollut nähnyt merta muutamaan päivään, hän ilmoitti haluavansa Dun Laoghaire'en. Ajettiin sinne taksilla. Koska ei oltu päätetty tarkempaa osoitetta siellä, pysäytettiin taksi rantakadulla ja jatkettiin matkaa jalan. Eiköhän vaan siinä heti kohta kävelemään lähdettäessä, ollut silmien edessä aava meri, laiva ja vanha tykki samaa mallia kuin Kotkan Varissaaressa.

 Kadunvieren puista pystyi päättelemään myrskytuulen iskevän Dun Laoghaire'en useammin kuin koti-Kotkaan.

 Tuuli jonkin verran, lämpötila oli alempi kuin Suomessa sinä päivänä. Valkoiset kasat rannalla eivät kuitenkaan ole jäätä vaan kiviä. Reipas, kunnolla pukeutunut, varmaankin paikallinen asukas, istui ihailemassa merta.

En istahtanut tuohonkaan palelemaan. Sitäpaitsi tiedän miltä siinä tuntuu istua. Pari samanlaista löytyy kotipihalta.

 Reippaasti vaan eteenpäin, vaikka Promenade Cafe siinä houkutteli.

 Otiin siis tässä. Komeita kalojakin siellä olisi voinut pyytää.

 Vähän teki mieli mennä tuonne alas kävelmään, mutta jalat olisivat saattaneet kastua.

 Aika sileäksi olivat aallot rantakallion kuluttaneet.

 Ohitettiin taideteos, jonka nimen olen unohtanut. Minulle jäi se mielikuva, että se liittyi Saksan vuonna 1940 tänne kohdistamaan pommitukseen. Irlantihan ei varsinaisesti ollut sodassa

 Tutkin sitä eri puolilta. Vaikuttava.

 Mitkä värit!

 Rantamuurissa varoitettiin aallokosta.

Poikettiin pikku puistoon.

Rantakadulle palatessa havaittiin Dun Laoghairen jääneen selän taakse lahden toiselle puolelle. Oltiin kävelty aika vauhdilla Sandycove'en asti.
Kuvia Sandycove'sta seuraavassa postauksessa.
Ai niin. Dun Laoghaire lausutaan "danliöri". Ei se sen vaikeampaa ole:)

Epävirallisia ja virallisia päiviä.

Sain perjantaina tämän ihanan kukkakimpun, vaikka minulla ei ollutkaan syntymäpäivää.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kaupunki vietti 130-vuotisjuhlia.
Se ei kuitenkaan vielä riitä. Jostain syystä on ilmennyt, että oikea kaupungin syntymäpäivä onkin heinäkuussa. Virallisia 130-vuotissyntymäpäiviä vietetään 14-15.7.09. Silloin tarjotaan kaupunkilaisille kahvia ja täytekakkua.
Hyvä niin. Jos minulle olisi käynyt niin, että syntymäpäiväni olisi kaksi kertaa vuodessa, olisi jo kauan ollut Suomen vanhin.

Tämän bloggausvouhotuksen seurauksena en enää pysty ottamaan vastaan kukkakimppua normaalin ihastuneena, vaan ensimmäiseksi tulee mieleen, että saankohan otettua tästä hyvän kuvan blogiini. Se ei ole tervettä. Saatan joutua lopuksi vieroitushoitoon. Vieroitetaankohan minut kamerasta vai kirjoittamisesta. Vaiko kenties molemmista.
Mutta ennen sitä. Enkö onnistunutkin ottamaan hyvän kuvan kimpussa olevasta vihreästä mikälie-kukasta? Tämä on tervettä. Itsekehu nimittäin. Ehkä hoidan sillä itseni kuntoon.

Amanda epäili, että hänen talonsa kivijalkaan on pesiytynyt hiiri tai myyrä.

No, nyt se siirtyi toiselle laidalle. Amandan syntymäpäivästä ei ole tietoa, koska Amanda on löytökissa. Eläinlääkäri ehdotti päiväksi 10.10. Hyväksyimme sen Amandan kanssa, onhan se Aleksis Kiven päivä. Vasta kotona huomasimme, että olisi pitänyt valita Minna Canthin päivä. Amandahan on nainen.

Kaupunki juhlii.

Kaupunki juhlii 130 vuottaan peräti neljän päivän ajan. Eilen pääsin perjantaikyydillä lähikeskustaan. Yritin siellä parhaani mukaan kuvata tapahtumaa. Kuvista tuli tahattoman "taiteellisia" johtuen voimakkaasta paisteesta ja voimakkaista varjoista sekä vaikeasta kuvausasennosta. No, kyllä sitä nyt selitetään! Minua kiinnosti etenkin lukiolaisten katutaiteen kuvaaminen, mutta varjot häiritsivät. En kehdannut ruveta esiintymään komentelevana mummona malliin: "Siirryppä nyt vähä, että saan kuvan!" Annoin siis mennä vauhdikkaasti varjojen kera. Tässä otokset.

Kansaa oli kertynyt runsaasti. Etenkin kaupungin tarjoama ilmainen kahvi ja pulla tuntui houkuttavan. Kahvijono riitti torin toisesta laidasta toiseen.

Orkesteri kokoontui katoksen alle. Liikaa varjoa!

Tämä taiteilija oli selvästikin saanut vaikutteita tunnetulta Vitebskissä syntyneeltä taiteilijalta.

Teoksen synty. Tästä voi katsoa mallia, miten liitua tulee pitää kädessä.

Varjojen osuus on tässä vaikuttava.

Tämä saattaa olla ylösalaisin. Sehän ei katutaiteessa ole oleellista onko oikeinpäin vai ei.

Pehmeät värit.

Iloinen kirahvikin oli päässyt paikalle.

Köyhäintalosta kartanoon.

Eilen tehtiin tiistaikerhon kanssa retki läntiseen naapurikaupunkiin.
Siellä nautittiin aluksi kahvit entisessä köyhäintalossa. Talossa nimeltä Ulrika-koti on nykyisin muuta toimintaa.


Nappasin sieltä kuvan kattolampusta. Ei ole riippunut katossa köyhäintalon aikaan.


Lähdettiin sitten kaupungille kiertoajelulle. Pistäydyttiin kirkossa.

Kirkossa kuvasin tämän. Jos nyt nimeän sen, niin pieleen menee. Viisaammat ymmärtävät mikä tämä on nimeltään.

Kaupungissa on upea raatihuone. Kahvila sen edessä ei ole. Olisi parempi, kun sitä ei olisi siinä lainkaan.
Museokin on kaunis rakennus. Siellä aukeaa piakkoin Egypti-näyttely. Kuulostaa eksoottiselta tänne avattuna.

Kaunis vanha kellotorni. Näyttää olevan vinossa. Taisi olla vino päivä kuvaajalla.

Viehättävä vanha ovi vanhassa kaupungissa.

Siirryttiin Lapinjärvelle Rutumin kartanoon, jossa nautittiin lounas. Kartano oli entisöity hyvällä maulla ja vanhaa kunnioittaen. Kaakeliuuneja oli useampia.

Peritty käsityö oli päässyt esille.

Ullakolla oli seinähirret näkyvissä. Siellä oli myös pieni museo.