Ensimmäinen oikea kesäpäivä.

Näistä kesäpäivistä pitää nauttia. Pari tunnelmakuvaa elispäivältä. Purjelaiva aamutyvenessä.

Luumupuu kukassa. Tänään tuuli. Luumupuu varisutti terälehtiään kuin isoja lumihiutaleita.

Särkynyt sydän, niin kaunis.

Lähdin kuusivuotiaana ensimmäiselle ulkomaanmatkalleni Ruotsiin, kuten niin monet muutkin suomalaislapset sota-aikana. Päädyin Smoolantiin mamman, papan, Larsin ja Karinin luo. En moiti tätä matkaani. Minun oli siellä hyvä olla poissa sodan jaloista.

Puutarhassa siellä oli pyöreä nurmikkoalue, jonka keskellä oli pyöreä kukkapenkki. Siinä kasvoi särkynyt sydän. En ollut milloinkaan nähnyt särkynyttä sydäntä. Kävelin sen luo. Se oli kauneinta mitä milloinkaan olin katsonut.

Kävelin vielä lähemmäs. Kaunis, kaunis.


Koska olin kuusivuotiaan kokoinen, kukat olivat aivan silmieni tasalla. Pidätin henkeäni.
Kävin katsomassa niitä melkein joka päivä.
Käyn katsomassa niitä joka päivä nytkin puutarhassani. Lumous ei ole haihtunut.

Riemumielellä vastaanotettu!

Riemumielellä olen ottanut vastaan tämän hienon huomionosoituksen! Amandakin on aivan ihastuksissaan. Mouuuu!! Sain tämän Millanilta Suklaamuru ja Kermakaramelli-blogista.
Omasta ja Amandan puolesta lahjoitan tällaisen Vilukissille ja Arjaannelille. Saan molempien blogeista terveyttä ja pitkää ikää ja nauruhoitoa.

Ihan sen nimen takia.

Oli pakko vaihtaa tähän blogiin uusi Elegian tekemä sivupohja. Ihan sen nimen takia. Täällä voi käydä katsomassa mikä pohjan nimi on. Hihitin sille tuokion. Onhan tämä kaunis ja hempeä. Vaihdan sitten taas jonkin muun, kun rupeaa tuntumaan siltä, että hempeily riittää.

Tästä ajaa juuri ohi tämä paikallisen Meripelastusseuran upouusi, hieno pelastusalus. Meripelastusseura tekee arvokasta vapaaehtoistyötä kaikkien merelläliikkujien hyväksi. Toivon seuralle menestystä! Toivon myös, ettei tänä kesänä mitään vakavampaa sattuisi. Kuvan aluksesta otin illalla pari päivää sitten.

Tämäkin perhe tässä. Siinä on taas koko suku samassa veneessä ja toinen airo on unohtunut kotiin! Kortin taiteili Derold Page.

Perennapenkit lisääntyvät.

Sen vielä ymmärtää, että kivet puutarhassa kasvavat. Mutta kun perennapenkit ovat ruvenneet lisääntymään. Se panee miettimään. Mihin tässä oikein päädytään?

Toissa sunnuntaina puutarhaan ilmestyi tämmöinen tyhjä penkki.

Viime pyhänä se oli saanut jo jonkin verran kasvustoa aikaiseksi. Minun tehtäväni on kirjata ylös koneelle kaikki perennat ja niiden sijoittelu. En vielä tiedä, mikä tämän penkin nimi olisi. Epäilen, että se on sen vasemmalla puolella sijaitsevan kuutamopenkin, jossa kasvaa kuunliljoja, ja jonkin matkaa vinosti oikealle sijoittuvan jaloangervopenkin risteytys. Joka tapauksessa sen numero tällä hetkellä on perennapenkki numero 8. Tulemme seuraamaan sen tapahtumia jatkossa. Syksyyn mennessä sen pitäisi olla täynnä kasveja. Saa nähdä. Luettelointia tuntuu riittävän.
Kuvaaja se taas on unohtanut oman sijaintinsa, hyvä kun ei nimeään, koska näkyy kuvan oikeassa alalaidassa. Voi, voi sentään.

Ei kesälomaa!

Puutarhassani kasvaa tämä kivi. Se tulee vuosi vuodelta isommaksi. Olen lannoittanut sitä kissankakalla.
Maanantaikerhossa pidettiin tänään kevätkauden lopettajaiset. Mässäiltiin kääretortulla ja täytekakulla, pullaa unohtamatta ja pikkuleipiä ja kahta sorttia kuivaa kakkua.
Laulettiin iskelmiä. Laulettiin operettisävelmiä. Laulettiin Billy banjoaan hän soittaa. Laulettiin myös suvivirsi. Siitä päästiin oikeaan kesänalkamistunnelmaan. Kuin lapsena kansakoulussa. Eläkeläisillä ei kylläkään ole kesälomaa. Hetkeäkään ei saa levähtää. Aina pitää olla pirteä ja osallistuva ja aikaansa seuraava ja matkusteleva ja puutarhaa hoitava ja iloinen ja tyytyväinen ja tukka hyvin ja kulttuuria harrastava ja pirteä ja pirteä ja pirteä. Älkää kertoko kenellekään, mutta minulla on silloin sun tällöin tapana pitää vapaapäivä. Ihan salaa. ( Saatan olla silloin myös nyreä ).

Ihmettelemistä riittää.

Luonnossa, kasveissa ja linnuissa riittää nyt ihmettelemistä. Tässä kesän ensimmäiset vesilinnunpoikaset. Tukkakoskeloäiti siinä opettaa lapsosiaan kiipeämään pikku kivelle.

Varmuuden vuoksi laitan vielä tämän toisen otoksen. Olivat minun kameralleni vähän liian kaukana. Ehkä tästä kuitenkin käy ilmi opetus ja kasvatus.

Vesiliikenne on jo aika runsasta. Taitaa olla pian kaikki veneet täälläpäin vedessä. Ylläoleva kissamainen veneilytyyli ei ole ihan suositeltavaa. Missä lienevät pelastusliivit. Airotkin puuttuvat, vaahtosammuttimesta ei tietoakaan.
Kortin tekijä on Anne Davies.

Kyllä kannatti valittaa!

Enköhän minä viime tiistaina vastatessani neljäkohtaiseen meemiin valittanut, että en koskaan saa mieliruokaani perunamuusia. Sitäpaitsi mainitsin sianlihan kaikin tavoin valmistettuna olevan minulle kuin kielletty hedelmä.
Tänään pääsin kuvassa olevan muusikattilan ääreen. Possupihvitkin näkyvät pöydän toisessa päässä. Vatsani oli revetä. Salaattia otin vähän lopuksi, eri kehotuksesta. Siinä oli kyllä ihanaa vuohenjuustoa. Moni blogikaverinikin olisi tarjonnut muusia, jos se vain olisi mahdollista. Kiitos siitä kaikille tarjoajille! Kiitos tämänpäiväiselle tarjoajalle!
Mitä tästä opin? Kannattaa valittaa julkisesti netissä, jos on vaikka kuten tässä esimerkissä muusia paitsi! Mietinkin nyt minkä puutoksen toisin esiin seuraavaksi. Tätä kannattaa jatkaa varovasti. Ei pidä heti siirtyä shampanjaan ja kaviaariin. Siinä voi käydä niinkuin kaikenmaailman kansansaduissa ja tarinoissa, että toiveet toteutuvat katastrofaalisin seurauksin. Kaikki muuttuu kullaksi ja silleen.....

Tupakanpolttotilastot.

Keskusteltiin eilen ruokavieraiden kanssa työpaikan terveyshuollosta. Siitäpä muistuikin mieleeni. Työpaikallani, josta jäin eläkkeelle, oli hyvin toimiva työterveyshuolto. Joka toinen vuosi tuli sisäisessä postissa terveystiedustelu. Se oli monisivuinen kyselylomake, jossa kyseltiin tarkkaan ummet sun lammet terveydentilastani. Vakiokysymyksenä oli: Tupakoitko? Ruksasin kohdan: En. Seuraava kysymys kuului: Oletko joskus tupakoinut. Olenhan minä, joskus 19-20 vuotiaana. Tupakointi oli siihen aikaan syntistä puuhaa. Etenkin naisten tupakointi. Se teki elämän jännittäväksi. Vanhemmilta se piti ehdottomasti pitää salassa. Lopetin sen siinä vaiheessa, kun tutustuin miesvainajaani. Piti mukamas tehdä hyvä vaikutus.
No niin, piti vastata siihen kysymykseen. En koskaan muistanut, olinko edellisellä kerralla tunnustanut tämän varhaisen paheen vai en. Näin jälkeenpäin ajatellen tuntuu siltä, että joka toinen kerta taisin tunnustaa sen, ja joka toinen kerta väittää etten ollut koskaan tupakoinut. Koska minuun ei koskaan otettu yhteyttä koskien näitä vaihtelevia väittämiä, ne ovat varmaan menneet tilastoihin sellaisinnaan.
Kissakortin on piirtänyt joku VR, tarkempaa tietoa ei kortista löydy.

Helatorstaita.

Aamutaivaalla oli aikaisin aamulla hempeät värit. Sadettakin saatiin ja lisää on luvassa ylihuomenna. Hieno juttu!

Pyhän kunniaksi ostin puutarhaan pari tällaista kukkarunsautta.

Amanda näytti, että kyllä hänestäkin saisi tehtyä tyylikkään näköispatsaan. Patsas on edellisen kissani Rosamundan näköinen.
Puutarhaan ilmestyi viime pyhänä iso uusi kukkapenkki. Olen yrittänyt jo kahdesti ottaa siitä kuvan. Se on vielä aivan tyhjä. Kuvista on tullut kummallisen näköisiä. Yritän huomenna vielä kerran. Olisi mukava taltioida sen täyttyminen ( toivottavasti aivan tulvilleen) perennoilla.

Popon ja Rosamundan muistolle.

Lähikeskustassa käydessäni juttelin tämä bichon frise´-hauvelin kanssa. Olin useita vuosia samannäköisen Popo-nimen tuntevan koiran mummo. Popo oli silloin tällöin hoidossani. Aluksi minua piti opettaa komentamaan koiraa. Sitä kun pitää pitää vähän eri tavalla komennossa kuin kissaa. Silloin minulla oli kissa nimeltä Rosamunda. Kun Popo ensi kertaa tuli luokseni hoitoon, oli aika jännittävää nähdä, miten Rosamunda siihen suhtautuu. Ensimmäisen yön niiden kanssa nukuin kyllä koko yön toinen silmä auki. Illalla nukkumaan mentäessä Popo asettui viereeni sänkyyn seinän puolelle ja Rosamunda laidan puolelle. Pelkäsin, että Popo lähtee yöllä liikkeelle ja hyppää ylitseni Rosamundan päälle. Siinä olisi varmasti viisi kynttä viuhahtanut. Onneksi ei kuitenkaan niin käynyt. Ne sopeutuivat vähitellen toisiinsa. Tavatessaan toisensa ne tervehtivät pistämällä hyvin lyhyeksi hetkeksi kuonot vastakkain. Milloinkaan ne eivät syöneet toistensa ruokakupeista, vaikka kupit olivat vierekkäin. Saatoin jättää ne kotiin työpäivän ajaksi. Ne eivät keskenään ollessaan keksineet mitään koiruuksia tai kissamaisuuksia, vaan viettivät rauhanomaista rinnakkaiseloa.

Muistelen niitä joskus illalla ennen nukahtamista. Olen tehnyt niistä ylläolevan taulun. Ne ovat siinä kissojen ja koirien taivaassa onnellisina. Popo on kahdessa kohdassa ja Rosamunda kolmessa. Ne kun olivat eläessäänkin niin nopealiikkeisiä.

Nelinkertainen juttu.

Sekä Tuija että Unelma haastoivat minut seuraavaan meemiin.

Sinut on poimittu "miljoonien" joukosta! Tee siis näin; poista minun vastaukseni ja korvaa ne omillasi.
Haasta meemiin mukaan 4 blogiystävääsi.

Pidä hauskaa!

Neljä työtä, joita olen elämäni aikana tehnyt:
1. Olen ollut konttoriharjoittelijana öljyalan yrityksessä.
2. Saarikylän postitoimistossa toimistonhoitajana.
3. Laboranttina "Supputehtaan" tutkimuslaboratotiossa.
4. Laboranttina paperitehtaan keskuslaboratoriossa.

Neljä televisio-ohjelmaa, joita tykkään katsella:
1. Francon aika - näin sen koimme. Siinä on näkemistä.
2. Nynne. Voi sitä Nynneä!
3. Puutarhaohjelmat. Christinen kanssa on paras.
4. Pieni runotyttö alkoi viime viikolla kakkosella. Osaan Uudenkuun Emilian tarinan ulkoa. Onneksi on edetty kirjan mukaan. Jos ei, niin suutun!

Neljä paikkaa, joissa olen ollut lomalla:
1. Bryssel
2. Sorrento
3. Nizza
4. Berliini

Neljä internet-sivua, joilla käyn melkein päivittäin:
1. Ilmatieteen laitos - sää ja ilmasto. Mieheni vielä eläessä, perhe hiljeni 6 kertaa päivässä kuuntelemaan merisäätiedotuksen.
2. Sähköposti. Välillä tahtoo unohtua. Olenkin pyytänyt tuttaviani lähettämään kunkin vuoden kaikki toivotukset heti vuoden alussa, etteivät jää lukematta.
3. Blogi ja blogikavereiden blogit.
4 Ylen uutissivut. Ihan vaan tarkistan olenko kuullut radiosta oikein.

Neljä lemppariruokaani ovat:
1. Perunamuusi. Sitä ei saa tässä huushollissa koskaan. Itselleni en viitsi laittaa ja Amanda ei osaa.
2. Savulohi
3. Uunikana
4. Sianliha eri tavoin laitettuna. Se on ikäänkuin kielletty hedelmä.

Neljä paikkaa, joissa mieluummin olisin juuri nyt:
1. Tässähän on aika kivaa!
2. Voisin mennä pihalle kahville.
3. Voisin mennä takaterasille tuijottamaan merelle.
4. Puutarhakauppa.

Haastan vain Arjaannelin, kun en jaksa käydä tarkistamassa ketkä kaikki ovat jo vastanneet tähän meemiin.

Kissakortin, joka esittää minua vastaamassa näihin kysymyksiin on piirtänyt Zöe

Mieluummin tänne.

Katsoin juuri säätiedotuksen televisiosta. Siellä luvattiin sadekuuroja vähän sinne sun tänne. Minä manaan oikein kunnon kuuroa tulemaan tänne.
Puutarha on puhkeamassa kukoistukseen, muutta selvästikin kastelua tarvitaan. Haluan ilmaista haluni saada ilmaista vettä ilmasta.

Narsissit kukoistavat. Valkoinen särkynyt sydän kasvaa pian niitä varjostamaan.

Vuorenkilvet ovat parhaimmillaan.

Pikkusydän on puhjennut kukkaan.

Tässä on kahta lajia maanpeitekasvia. Sinisempi on jonkin sortin ristikki. Vaaleampi sininen on niitä kasveja, jotka pihallamme kulkevat niiden ihmisten nimellä, joilta ne on saatu. Oikeaa nimeä ei tunnu kukaan tietävän.

Epävirallisia ja virallisia päiviä.

Sain perjantaina tämän ihanan kukkakimpun, vaikka minulla ei ollutkaan syntymäpäivää.
Kuten edellisessä postauksessa kerroin, kaupunki vietti 130-vuotisjuhlia.
Se ei kuitenkaan vielä riitä. Jostain syystä on ilmennyt, että oikea kaupungin syntymäpäivä onkin heinäkuussa. Virallisia 130-vuotissyntymäpäiviä vietetään 14-15.7.09. Silloin tarjotaan kaupunkilaisille kahvia ja täytekakkua.
Hyvä niin. Jos minulle olisi käynyt niin, että syntymäpäiväni olisi kaksi kertaa vuodessa, olisi jo kauan ollut Suomen vanhin.

Tämän bloggausvouhotuksen seurauksena en enää pysty ottamaan vastaan kukkakimppua normaalin ihastuneena, vaan ensimmäiseksi tulee mieleen, että saankohan otettua tästä hyvän kuvan blogiini. Se ei ole tervettä. Saatan joutua lopuksi vieroitushoitoon. Vieroitetaankohan minut kamerasta vai kirjoittamisesta. Vaiko kenties molemmista.
Mutta ennen sitä. Enkö onnistunutkin ottamaan hyvän kuvan kimpussa olevasta vihreästä mikälie-kukasta? Tämä on tervettä. Itsekehu nimittäin. Ehkä hoidan sillä itseni kuntoon.

Amanda epäili, että hänen talonsa kivijalkaan on pesiytynyt hiiri tai myyrä.

No, nyt se siirtyi toiselle laidalle. Amandan syntymäpäivästä ei ole tietoa, koska Amanda on löytökissa. Eläinlääkäri ehdotti päiväksi 10.10. Hyväksyimme sen Amandan kanssa, onhan se Aleksis Kiven päivä. Vasta kotona huomasimme, että olisi pitänyt valita Minna Canthin päivä. Amandahan on nainen.

Kaupunki juhlii.

Kaupunki juhlii 130 vuottaan peräti neljän päivän ajan. Eilen pääsin perjantaikyydillä lähikeskustaan. Yritin siellä parhaani mukaan kuvata tapahtumaa. Kuvista tuli tahattoman "taiteellisia" johtuen voimakkaasta paisteesta ja voimakkaista varjoista sekä vaikeasta kuvausasennosta. No, kyllä sitä nyt selitetään! Minua kiinnosti etenkin lukiolaisten katutaiteen kuvaaminen, mutta varjot häiritsivät. En kehdannut ruveta esiintymään komentelevana mummona malliin: "Siirryppä nyt vähä, että saan kuvan!" Annoin siis mennä vauhdikkaasti varjojen kera. Tässä otokset.

Kansaa oli kertynyt runsaasti. Etenkin kaupungin tarjoama ilmainen kahvi ja pulla tuntui houkuttavan. Kahvijono riitti torin toisesta laidasta toiseen.

Orkesteri kokoontui katoksen alle. Liikaa varjoa!

Tämä taiteilija oli selvästikin saanut vaikutteita tunnetulta Vitebskissä syntyneeltä taiteilijalta.

Teoksen synty. Tästä voi katsoa mallia, miten liitua tulee pitää kädessä.

Varjojen osuus on tässä vaikuttava.

Tämä saattaa olla ylösalaisin. Sehän ei katutaiteessa ole oleellista onko oikeinpäin vai ei.

Pehmeät värit.

Iloinen kirahvikin oli päässyt paikalle.

Vieras Katti Pitkäkarva.

Aamulla pihalla istui vieras kissa. Katselimme sitä Amandan kanssa ja nimesimme sen Katti Pitkäkarvaksi.

Se tassutteli Amandan kissanminttuviljelmälle, ja kyseli, saisiko hieman maistaa. Amanda lupasi, koska sattui olemaan kohteliaalla tuulella.


Kävin kampaajalla. Amalia halusi eilen kommentissaan nähdä lisää kissakortteja.
Onneksi en sieltä tullessani ollut aivan tämän näköinen, vaikka koillistuuli olikin aika navakka.

Kortin on taiteillut Ronald Searle.

Kaksipäinen kanadanhanhi.

Vilkaistessani ikkunasta ulos jäin tuijottamaan. Minusta näytti siltä, että jokin kaksipäinen lintulaji on asettunut rannan tuntumassa olevalle kivelle. Ryntäsin ulos. Ryntäsin takaisin hakemaan kameraa. Takaisin ulos. Kuvittelin, että minusta tulee Suomen kuuluisin lintubongari!
Mietin olisiko se Venäjän kaksipäinen kotka. Täällä päin kun venäläisiä muutenkin liikkuu paljon

Selvittyäni hengästyksestä totesin, että ei ollut kotka. Oli kaksi kanadanhanhea.


Huomattuaan kameran ne asettuivat omasta mielestään parempaan valokuvaukselliseen asentoon.
Vilukissi lahjoitti minulle ylläolevan tunnustuksen.
Kiitän sydämellisesti ja niiailen! Lahjoitan tämän eteenpäin Tuijalle Belgiaan.

Kesän ensimmäiset.

Toissapäivänä aamulla kuulin kesän ensimmäisen ukkosenjyrähdyksen. Se jyrähti vain kerran. Seurasi kesän ensimmäinen kaatosade.

Hetken kuluttua vielä runsaampana. Se kesti vain puolisen tuntia.

Kesän ensimmäinen sateenkaari näkyi vasta illalla. Tassä sen vasen laita.

Tässä oikea laita. Katsoja saa mielessään kuvitella ne yhteen.

Seurasi kesän ensimmäinen sateenkaarensilta.

Mahtoikohan tämä purjehtija tuntea värinää törmätessään sateenkaarensiltaan.

Pilvien värileikki illan pimetessä.