Poistopäivä.

Eilen pidimme kultani, muruseni kanssa "Suuren Koiranputkien Poistopäivän". Ne alkoivat olla jo ylikukkineita.

Joissakin niistä oli ekstrakomeat juuret.

Amanda Beata Cecilia Dorothea tarkkaili tilanteen edistymistä.

Se antoi meille välillä asiallisia neuvoja.

Sekä tarkasti lopputuloksen.

Sää oli myrskyinen. Isokoskeloäiti kuljetti lapsiparkojaan aallokossa. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä) Huusimme sille: "Vie hyvä koskelo lapsesi tyynen puoleiselle rannalle!" Se ei ollut kuulevinaan. Lokkia kehoitimme pitämään lapsensa toistaiseksi suojassa munankuoren sisässä. Ei ollut kuulevinaan sekään.
Ehdimme juuri saada koiranputket silputtua kompostiin, kun sade alkoi. Kultani, muruseni paistoi meille kahdelle palkaksi neljän hengen annoksen amerikkalaisia lettuja. Söimme ne vaahterasiirapin, raparperisoseen ja vatkatun vaniljakastikkeen kera. Amanda sai palkkioksi hyvästä työnjohdosta palan lauantaimakkaraa.

Nopsat jalat.

Nythän kävi niin, että kultani, muruseni tuli käymään. Kerroin hänelle, että haisevat kengät makaavat takaterassilla. "IHANAT!", sanoi hän. "Eihän nämä nyt ENÄÄ niin paljoa haise", sanoi hän. Vaikka kultani, muruseni on 60 vuotta minua nuorempi, meillä on sama kengännumero. Lupasin kengät hänelle. Kengät pääsivät heti iloisiin jalkoihin. Lähdettiin koko sakki katsomaa "Suomi-meloo"- viestin päätöstapahtumaa.

Siellä kohtasimme aluksi tämä hyvin nuoren katseen.

Hyvin nuori ja hyvin suloinen.

Kiipesimme Suomen merimuseon kattotasanteelle. Matka oli pitkä. Nopsat jalat tekivät sen nopeasti. Ne ehtivät juosta edestakaisinkin pari kertaa, ennenkuin famun jalat ehtivät perille.

Matkalla ylös näki museolaivan kannelle.

Ja toiselle rannalle, jossa tuontiautot odottavat hakijaansa. Niitä on kertynyt sinne valtaisa määrä nyt, kun niiden matka itänaapuriin on hidastunut.

Tultiin alas korkeuksista. Huldakin oli paikalla.

Samoin Julia.

Kemi on pantu pakettiin. Tietävätköhän kemiläiset?

Katsottin tätä Alvar Aallon suunnittelemaa tehdasta. Mietittiin, josko sekin joutuu myytäväksi.
Todettiin, että jos oltaisiin SUUNNATTOMAN RIKKAITA, ostettaisiin se. Kuviteltiin mitä kaikkea sinne mahtuisi.

Nopsat jalat lepuuttivat itseään. Niiden omistaja istui pylvään päässsä.

Odotellessa kuvattiin Suomen merimuseota tästä kulmasta. Oltiin tyytyväisiä arkkitehtiin, joka sen on piirtänyt.

Oletettiin, että melojat tulevat tuolta nosturin takaa. Erehdyttiin. He tulivatkin huomaamattamme toisesta suunnasta.

Olivat ehtineet laituriin asti, ennenkuin huomasimme erehdyksemme.
Koska se harmitti meitä jonkin verran, päätimme mennä nauttimaan kakkukahvit.
Merimuseon kahvilaan ei mahtunut, seuraavassa paikassa johon yritimme oli kehnot pullat.

Menimme kaupungin takuuparhaaseen kakkupaikkaan. Nopsat jalat valitsivat banaani-suklaakakun.

Famu söi kiivi-suklaa-juustokakun. Seurueen muut jäsenet valitsivat mansikka-suklaakakun ja mustikka-suklaakakun. Säästän lukijat niiden kuvilta, koska arvaan, että nyt jo käy kateeksi:)

Illemmalla ruvettiin laittamaan ruokaa. Famu keitti uusia perunoita. Kultani muruseni teki salaatin. Kalapuoli oli valmista. Pöytää kattaessaan nopsat jalat ehtivät vielä kuvaamaan purjehduskilpailua.

Pöydällä on kiviä. Tuulen suunnasta riippuen niitä on enemmän tai vähemmän. Aina kuitenkin tuulee.

Nimettiin tämänkertainen kattaus nimellä "Ravintola Kaksi kalaa". Hyvää ruokahalua!

Vielä tämäkin!

Samana päivänä kuin edellisen postaukseni tapahtuma tapahtui, tapahtui vielä tämäkin. Tautologia tässä on tahallista ja korostaa tapahtumien vyöryntää kohdallani! Menin kyseisenä päivänä käymään lähikeskustassa. Siellä oli toripäivä. Tullessani ulos vihannesteltasta, kinnittyi huomioni torille levitettyihin jalkineisiin. Niiden nimi taitaa olla crocit. Tai jotakin sinnepäin. Olivat ihanan kukkakuvioisia, hintakin oli vain 5 euroa. Siitä ymmärsin heti, että jotain piraattituotteita varmastikin. En kuitenkaan pystynyt vastustamaan niiden herttaista ulkonäköä. Menin ja sovitin. Ostin. Myyjä pakkasi ostoksen muovikassiin ja sulki kassin suun huolellisesti. Siirryin valintamyymälään. Piti jättää edelliset ostokset säilytyskaappiin. Avasin kaapin, työnsin ostokseni sinne, ja ihmettelin mielessäni, mitä siellä lieneekään ennen minua säilytetty, kun siellä haisin niin KAMALALLE! Tehtyäni ostokset valintamyymälästä, hain laukkuni säilytyskaapista. Siellä HAISI. Hyppäsin palveluautoon. Ilmaus "hyppäsin" on kohdallani käsitettävä kuvaannollisesti. Oikea sana on ponnistauduin. Tai kiskoin itseni. Palveluautossa on erityisen korkea askelma kadulta autoon. Istuessani autossa aloin epäillä kassini muuttuneen KAAMEAN HAJUISEKSI siellä säilytyskaapissa. Nuuhkaisin sitä. Totesin muovikassin, missä kenkäostoksen oli, haisevan. Otin sen käteeni, palveluautoon levisi HAJU.
Pyysin edessäni istuvaa tuttavaani haistamaan sitä. Hän kohteliaana ihmisenä sanoi vain "HUI!!"
Kotiin tultuani totesin, että ostamani kengäthän ne haisivat. Kiikutin ne takaterassille, missä ne ovat vieläkin. Haistelen niitä aina ohi mennessäni. Mietin montako kuutiota puhdasta meri-ilmaa ne ovat jo saastuttaneet. Mitä jatkuva haistelu vaikuttaa aivoihini? Onko se syy siihen, etten saa tätä juttua loppumaan? Kuinka kauan minun pitää antaa niiden seisoa takaterassilla ilmaa pilaamassa, ennenkuin saatan heittää aivan uudet 5 euroa maksaneet kengät roskikseen? Älkää kertoko minulle, että haju lähtee, kun vain alan käyttää niitä. Jo 23 ihmistä on kertonut sen minulle. NE HAISEVAT VAARALLISELLE!


Laitan tähän vielä kuvan maisemasta, jonka merenraikkaan tuoksun ne pilaavat.

Ja kukkaan puhjenneesta koristemansikasta.

Ja alppitähdestä, jonka viattomuuden edellämainittu haju kenties vie. Tiedättehän: "Edelweiss, edelweiss, kukka.........

P-luokan taidetta.

Tänään mennessäni käymään olohuoneessa ties minkä tarpeettoman asian takia, pysähdyin niille sijoilleni, ja aloin tuijottaa. Ikkunaan oli ilmestynyt ylläoleva taideteos. Tartuin heti kameraan. Harvemmin sitä pääsee näin tuoreen taiteellisen vaikutelman ääreen.

Kuvasin sen myös merimaisema taustanaan.

Ja vielä kerran ilta-auringon luodessa säteitään taustaan.

Yksityiskohta teoksesta osoittautui viehättäväksi.

Vaikutelma vielä parani yövalaistuksessa. Aion osallistua näillä kuvilla minkä tahansa aiheiseen valokuvauskilpailuun ensitilassa. Koska tämä ei voi olla ihan pikkulinnun aikaansaamaa, päättelin, että joko tuossa lähikivellä hautova lokkiäiti tai hänen laiturinkaiteella istuskeleva uljas puolisonsa on tämän puhkitaiteellisen pläjäyksen takana. Niinpä kävinkin äsken tuossa takaterassilla lausumassa heille lämpimät kiitokseni. Tiedustelin samalla aikovatko he tuntea vastaavaa luomisen tuskaa lähiaikoina, jos pesen ikkunan huomispäivänä. Olivat sen näköisiä, että katsotaan nyt.

Sadepäivän puuhia.

Mitäpä sitä sadepäivänä puuhailisi. Voi vaikka järjestellä valokuvia. Purppurahappomarja pensas kukkii. Sitä pitää lähestyä varoen. Siinä on hirvittävät, pitkät, erittäin terävät piikit. Pensas on siitä ihana, että se lehdet ovat tummanpunaiset.

Kukat roikkuvat alaspäin.

Nuputkin ovat läheltä katsoen kauniit.

Olen sitkeästi yrittänyt kuvata valkoisia kukkia. Ei ole helppoa. Ne heijastavat valoa niin, että kukan rakenne ei oikein erotu. Tämä valkoinen orvokki tuli puutarhaamme muun ostoksen yhteydessä. Se laitettiin kasvamaan, ja hämmästyttävää kyllä se osoittautui monivuotiseksi.

Patjarikko näyttää kauneimmalta varjossa, joskin se kukkii runsaammin paisteessa.

Valkoista särkynyttä sydäntä olen kuvannut useista eri kulmista. En ole tuloksiin tyytyväinen.

Kevättähtimö on luonnonkasvi.

Samoin koiranputki. Tämä lienee tärkeä kuva koska teksti alleviivautuu itsestään:D

Tässä kissakortti. Monena kissa eläessään. Kortin tekijä on Ronald Searle.

Kauniit, vanhat rakennukset

Tässä on saarikylän äänestuspaikka. Rakennuksessa sijaitsevat saarikylän koulun ruokala ja voimistelusali.

Sisäänkäynti lähempää.

Tämä rakennus valmistui vuonna 1927.

Tässä osa varsinaista koulurakennusta. Se valmistui vuonna 1913.
Kyllä ennen osattiin rakentaa kauniisti.

Vaihdoin tähän Elegian tekemän ihanan puutarhataustan.

Perinteisillä kukka- ja lihapäivillä.

Pääsin eilen käymään ylläolevan nimisessä tapahtumassa. Tapahtuman nimi sai minut hihittämään.

Sinne kannatti mennä. Sai ilmaiset kahvit paikan päällä paistetun munkkirinkilän kera. Nam! Sai myös 3-värisen miljoonakellon taimen ilmaiseksi. Sitäpaitsi perennantaimet olivat alennusmyynnissä. Ostin kolme jouluruusun taimea yhdellä eurolla. Olivat vähän väsähtäneen näköisiä. Tuohon hintaan kannattaa kuitenkin kokeilla. Muitakin taimihankintoja tehtiin. Entä se lihapäivä. Palvilihaa ja makkaroita sai ostaa tilateurastamolta.

Viime viikon keskiviikkona esittelin uuden puutarhaan ilmestyneen perennapenkin. Tänä aamuna se näytti tämännäköiseltä.

Tämä aamu alkoi taas ihmekuljetuksen havannoinnilla. Oli pakko mennä yöpaitasillaan takaterassille kuvaamaan. Matkaa teki härveli. Aika hitaasti sujui matkanteko.

Kuinka ollakaan, apualus riensi paikalle.

Suoritettiin muutama manööveri.

Matka jatkui oitis reippaammin. Valitan taas kuvien laatua. Jouduin ottamaan ne vastavaloon. Napauttamalla kuvia hiirellä niitä voi tarkastella isompana. Sitäpaitsi minua paleli yöpaidassa, vaikkei viime yö täällä ollutkaan niin kylmä, kuin monessa paikassa muualla Suomessa. Alimillaan oli 7 astetta. Merivesi on jo lämmennyt.

Lähden tästä äänestämään. Amanda ei lähde. Se kuuluu nukkuvien kissojen puolueeseen.