keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

P-luokan taidetta.

Tänään mennessäni käymään olohuoneessa ties minkä tarpeettoman asian takia, pysähdyin niille sijoilleni, ja aloin tuijottaa. Ikkunaan oli ilmestynyt ylläoleva taideteos. Tartuin heti kameraan. Harvemmin sitä pääsee näin tuoreen taiteellisen vaikutelman ääreen.

Kuvasin sen myös merimaisema taustanaan.

Ja vielä kerran ilta-auringon luodessa säteitään taustaan.

Yksityiskohta teoksesta osoittautui viehättäväksi.

Vaikutelma vielä parani yövalaistuksessa. Aion osallistua näillä kuvilla minkä tahansa aiheiseen valokuvauskilpailuun ensitilassa. Koska tämä ei voi olla ihan pikkulinnun aikaansaamaa, päättelin, että joko tuossa lähikivellä hautova lokkiäiti tai hänen laiturinkaiteella istuskeleva uljas puolisonsa on tämän puhkitaiteellisen pläjäyksen takana. Niinpä kävinkin äsken tuossa takaterassilla lausumassa heille lämpimät kiitokseni. Tiedustelin samalla aikovatko he tuntea vastaavaa luomisen tuskaa lähiaikoina, jos pesen ikkunan huomispäivänä. Olivat sen näköisiä, että katsotaan nyt.

20 kommenttia:

  1. Huh huh, tässä onkin sellainen taiteellinen lataus, etten ennen ole nähnyt! Ihan galleriakamaa :D

    Täytyy antaa tunnustusta maalareille, että hyvin ovat onnistuneet. Olisi mielenkiintoista vielä tietää miten?! Aika akrobaatti on täytynyt olla tai sitten on tuullut sopivasta suunnasta ;)

    VastaaPoista
  2. Elegia!
    Ihmettelen minäkin miten se on saatu aikaiseksi. Yläpuolella olevaan katonräystääseen on matkaa alle metri. Tuuli oli kyllä sopivan suuntainen. Rupean nyt pesuhommiin.

    VastaaPoista
  3. Komeat latingit ovat laittaneet. En enää ihmettele miten tuo on mahdollista, kun olen seurannut kotkanpoikien elämää koko kevään. Nekin kulkevat varovaisesti pesän reunalle takaperin ja sitten nostavat takapäätä vielä vähän ylös ja antavat palaa. Jätös lentää kuin tykillä ammuttuna kauas pesästä. Veikkaan, että tuo taidepläjäys on jonkun pesästä lähteneen ison poikasen aikaansaannos. Luulisin, että vahinkolaukaus, tuskin on tarkoitettu ikkunoita likaamaan.

    VastaaPoista
  4. Eihän niillä vaan ole sattunut olemaan tiukkasävyisiä keskusteluja Amandan kanssa? Jospa tuo attentaatti oli osoitettu hänelle.

    VastaaPoista
  5. Unelma!
    Ei varmaankaan tarkoitettu, mutta hyvin osui:)

    Millan!
    Kysyin asiaa Amandalta. Hän väitti olevansa syyntakeeton. Ei vaan syytön. Miumiu!!

    Hpy!
    Hiano on!

    VastaaPoista
  6. Onpas siinä taiteilija ajatellut näytteilleasettelupaikan valaistustakin, hyvin pääsee teos esille eri valaistuksissa! ;)

    VastaaPoista
  7. Kahil!
    Pikka on selvästikin tarkkaan harkittu;))

    VastaaPoista
  8. Hyvänen aika..ja mä sain raivarin yhdestä ainoasta läiskästä vastapestyssä ikkunassani. Oli kyllä erittäin erikoinen. Niiden on täytynyt tulla peruuttaen lentäen ja sitten truiskaista, ei tuollainen taideteos muuten synny! Hyvin sulla piti hermot!

    VastaaPoista
  9. Kahil!
    Tuosta ensimmäisestä sanasta puuttu a. Lisään sen tähän: a

    Vilukissi!
    Ikkuna ei ollut vastapesty. Nyt se kyllä on. Piti ensin tulla pakottava tarve!!

    VastaaPoista
  10. Olen varma, että voitat kilpailun tuolla teossarjalla, on se niin hieno ja sommittelu toimii täydellisesti. Kiität vielä lokki-herraa avunannosta, vaikka se nyt voikin vähän jurppia ;)

    VastaaPoista
  11. Zilga!
    Kiitos kehuista. Välitin ne välittömästi lokkiherralle, joka on tällä hetkellä hieman hermostunut. Taitaa ruveta kohta poikaset kuoriutumaan. Ei ihme, jos vatsansa on sekaisin.

    VastaaPoista
  12. Hyvät hyssykät sentään, kun sinulla on upeat maisemat.
    Kyllä pläjäys taiteesta hyvin käy. Tai kuvat taustan kanssa nyt ainakin.

    VastaaPoista
  13. Mulla on keittiön ikkunassa vähän vastaavanlainen taideteos, mutta se on kuin kalpea varjo tuon sinun teoksesi rinnalla... Taustanakin minulla on vain kälyinen parkkipaikka.

    VastaaPoista
  14. Hullis!
    Taideteosten tekeminen on siis levinnyt lokkien keskuudessa.

    VastaaPoista
  15. Samanlaisia taideteoksia löytyy myös nimimerkiltä abstraktiako..Huomenna lähdössä luuttuamaan.

    VastaaPoista
  16. Kaanon!
    Vaikuttaa siltä, että pakollinen ikkunanpesu maassamme on yleistymään päin:)

    VastaaPoista
  17. Voi missä ihanassa maisemassa asustelet ja suloisia kukkakuvia tuossa aiemmin. Happomarjan tummia lehtiä olen ihaillut ja tuo kaunis kukinta taitaa johtaa nyt siihen, että haluan ehdottomasti myös sen8)

    VastaaPoista
  18. Inkivääri!
    Rakastan tätä maisemaa. Happomarja on kyllä hyvä pensas. Aina koristeellinen.

    VastaaPoista