tiistai 16. kesäkuuta 2009

Poistopäivä.

Eilen pidimme kultani, muruseni kanssa "Suuren Koiranputkien Poistopäivän". Ne alkoivat olla jo ylikukkineita.

Joissakin niistä oli ekstrakomeat juuret.

Amanda Beata Cecilia Dorothea tarkkaili tilanteen edistymistä.

Se antoi meille välillä asiallisia neuvoja.

Sekä tarkasti lopputuloksen.

Sää oli myrskyinen. Isokoskeloäiti kuljetti lapsiparkojaan aallokossa. (Kuvan saa suuremmaksi klikkaamalla sitä) Huusimme sille: "Vie hyvä koskelo lapsesi tyynen puoleiselle rannalle!" Se ei ollut kuulevinaan. Lokkia kehoitimme pitämään lapsensa toistaiseksi suojassa munankuoren sisässä. Ei ollut kuulevinaan sekään.
Ehdimme juuri saada koiranputket silputtua kompostiin, kun sade alkoi. Kultani, muruseni paistoi meille kahdelle palkaksi neljän hengen annoksen amerikkalaisia lettuja. Söimme ne vaahterasiirapin, raparperisoseen ja vatkatun vaniljakastikkeen kera. Amanda sai palkkioksi hyvästä työnjohdosta palan lauantaimakkaraa.

6 kommenttia:

  1. Olen Amandan kanssa sita mielta etta lipputulos on hieno.

    VastaaPoista
  2. Joo hyvälle näyttää. Voisitte tulla meille tekemään saman homman, nyt kun teillä on hyvä vauhti päällä :)

    VastaaPoista
  3. Unhpy!
    Oltiin kaikki tyytyväisiä!

    Amalia!
    Voitaisiin muuten, mutta kultani, muruseni pakkaa juuri laukkuaan ja poistuu juhannuspurjehtimaan.

    VastaaPoista
  4. Hyvä, kun teillä oli asiantuntija työnjohtajana.

    VastaaPoista
  5. Tuija!
    Asiantuntevuus tekee hommasta mielekkään.

    VastaaPoista