sunnuntai 14. kesäkuuta 2009

Nopsat jalat.

Nythän kävi niin, että kultani, muruseni tuli käymään. Kerroin hänelle, että haisevat kengät makaavat takaterassilla. "IHANAT!", sanoi hän. "Eihän nämä nyt ENÄÄ niin paljoa haise", sanoi hän. Vaikka kultani, muruseni on 60 vuotta minua nuorempi, meillä on sama kengännumero. Lupasin kengät hänelle. Kengät pääsivät heti iloisiin jalkoihin. Lähdettiin koko sakki katsomaa "Suomi-meloo"- viestin päätöstapahtumaa.

Siellä kohtasimme aluksi tämä hyvin nuoren katseen.

Hyvin nuori ja hyvin suloinen.

Kiipesimme Suomen merimuseon kattotasanteelle. Matka oli pitkä. Nopsat jalat tekivät sen nopeasti. Ne ehtivät juosta edestakaisinkin pari kertaa, ennenkuin famun jalat ehtivät perille.

Matkalla ylös näki museolaivan kannelle.

Ja toiselle rannalle, jossa tuontiautot odottavat hakijaansa. Niitä on kertynyt sinne valtaisa määrä nyt, kun niiden matka itänaapuriin on hidastunut.

Tultiin alas korkeuksista. Huldakin oli paikalla.

Samoin Julia.

Kemi on pantu pakettiin. Tietävätköhän kemiläiset?

Katsottin tätä Alvar Aallon suunnittelemaa tehdasta. Mietittiin, josko sekin joutuu myytäväksi.
Todettiin, että jos oltaisiin SUUNNATTOMAN RIKKAITA, ostettaisiin se. Kuviteltiin mitä kaikkea sinne mahtuisi.

Nopsat jalat lepuuttivat itseään. Niiden omistaja istui pylvään päässsä.

Odotellessa kuvattiin Suomen merimuseota tästä kulmasta. Oltiin tyytyväisiä arkkitehtiin, joka sen on piirtänyt.

Oletettiin, että melojat tulevat tuolta nosturin takaa. Erehdyttiin. He tulivatkin huomaamattamme toisesta suunnasta.

Olivat ehtineet laituriin asti, ennenkuin huomasimme erehdyksemme.
Koska se harmitti meitä jonkin verran, päätimme mennä nauttimaan kakkukahvit.
Merimuseon kahvilaan ei mahtunut, seuraavassa paikassa johon yritimme oli kehnot pullat.

Menimme kaupungin takuuparhaaseen kakkupaikkaan. Nopsat jalat valitsivat banaani-suklaakakun.

Famu söi kiivi-suklaa-juustokakun. Seurueen muut jäsenet valitsivat mansikka-suklaakakun ja mustikka-suklaakakun. Säästän lukijat niiden kuvilta, koska arvaan, että nyt jo käy kateeksi:)

Illemmalla ruvettiin laittamaan ruokaa. Famu keitti uusia perunoita. Kultani muruseni teki salaatin. Kalapuoli oli valmista. Pöytää kattaessaan nopsat jalat ehtivät vielä kuvaamaan purjehduskilpailua.

Pöydällä on kiviä. Tuulen suunnasta riippuen niitä on enemmän tai vähemmän. Aina kuitenkin tuulee.

Nimettiin tämänkertainen kattaus nimellä "Ravintola Kaksi kalaa". Hyvää ruokahalua!

8 kommenttia:

  1. Kiva että kauniit kengät sai onnellisen omistajan ja nopsat jalat.

    VastaaPoista
  2. Teillä on ollut hauskaa puuhaa!
    Merimuseoon tekisi minunkin mieli. Täytynee pummata siskolta kyyti kun menevät veneilemään.

    Vieläkö Meriniemi on elossa?
    Pentusena siellä käytiin kun oltiin Haminaan menossa mummolaan...

    VastaaPoista
  3. Amalia!
    Hyvinhän tässä kävi.

    Arjaanneli!
    Suosittelen kyydin pummaamista ja merimuseossa käyntiä. Meriniemi on ollut jo jonkin aikaa myynnissä. Voisiko kenties ostaa sen ja avata ravintolan? Toivoo famu:D

    VastaaPoista
  4. Arjaanneli!
    Lisäselvitys. Meriniemessä on toki Kotkan Pursiseuran vierasvenesatama. Meriniemen rakennus ei ole myynnissä, mutta uutta kesäravintolanpitäjää ei ole nyt löytynyt.

    VastaaPoista
  5. Jos mul ois rikas miäs tai saisin lottopotun, ostaisin varmasti!
    Paljookaan en osaa tehä, mutta olen ihan kelpo kokki!
    Toivottavasti siihen nyt kuitenkin tulis joku, joka ei pilaa sitä miljöötä ja tunnelmaa....

    VastaaPoista
  6. Laita, tai pyydä sitä neitokaista laittamaan niihin kenkiin ruokasoodaa, kuulemma vie hajua pois! Kakunpaloista aloin melkein hyperventiloida...aah. Sinne isoon Alvarin rakennukseen voisi tehdä kahvilan ja paljon pieniä käsityö- ja lahjatavaraputkiikkeja, kirjakauppoja yms.sellaista aivan ihanaa!! Harmi, kun meillä Suomessa ei ole kivoja ravintolan nimiä..tuo kaksi kalaa olis hyvä. Possu ja papukaija oli yhdessä eng.ohjelmassa. Terapeuttinen Teepannu ...voi vaikka mitä.

    VastaaPoista
  7. Vilukissi!
    Kiitos neuvosta! Kokeillaan.
    Sitäpaitsi tänään on mässäilty letuilla vaahterasiirapin kera. Täytyy olla syömättä nyt juhannsaattoon asti.

    VastaaPoista
  8. Kyllä kuule jo nuo kaksi kakkukuvaa sai kuolan valumaan rinnuksille. ;)

    VastaaPoista